Sosialidemokraattinen liike Tampereella

Sosialidemokraattinen liike Tampereella kansalaissodan ja talvisodan välisenä aikana oli paljon muutakin kuin sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa. Itse asiassa suurimmalle osalle tamperelaisista sosialidemokraateista se oli enimmäkseen jotain aivan muuta. Jos työläisille oli selvää ketä piti äänestää, yhtä selvää oli myös mitä lehteä piti lukea, missä kaupassa piti käydä, mihin pankkiin piti rahansa tallettaa, missä kuorossa laulettiin, missä urheiluseurassa voimisteltiin ja missä teatterissa käytiin. Kaikki tehtiin omassa porukassa, erillään porvareista. Eikä vastaavasti ollut vaaraa, että porvareita istuisi Tampereen Työväen Teatterin katsomossa. Moinen ihme nähtiin ensimmäisen kerran talvisodan aikana.

Iloinen kakskytluku

Työväenliikkeen taloudellinen tilanne oli vaikea kansalaissodan jälkeen. Työväentalo oli kaupungin hallussa takavarikossa, velka Osuusliike Voimalle oli suuri. 1920-luvun ensimmäisellä puoliskolla myös työväenyhdistyksen ja puolueosastojen poliittinen toiminta oli lamassa, edes vuosikokouksiin ei juuri ilmaantunut väkeä. Työväenyhdistyksen huvitoiminta sen sijaan keräsi innostuneita osallistujia. Tanssi-iltamia työväentalossa jouduttiin jopa rajoittamaan, jotta muullekin toiminnalle olisi tilaa. Myös puolueosastojen teatterikerhot pyörivät voimalla.Työväenyhdistyksen vuokraamassa Viikinsaaressa pidetyissä juhlissa kävi myös paljon väkeä. Työväen Sivistysliitto perustettiin ja työväenopiston kurssivalikoima monipuolistui. Työväenopisto pääsi pois työväentalon melusta omaan huoneistoonsa (Vanhaan) Kirjastotaloon vuonna 1924. Työväentalossa vallitsi suuri tilanahtaus, laajennusta suunniteltiin. Työväentalon viides laajennus Hallituskadun vielä rakentamattomaan osaan valmistui vuonna 1930.

Artturi Vasama oli sosiaalidemokraattien johtohenkilöitä Tampereelle 1920-30-luvulla. Kuva: Tampereen muesoiden kuva-arkisto.

Lama-ajan tukikohta

Unto Kanerva kirjoittaa Tampereen työväenyhdistyksen 100-vuotishistoriassaan, ettei työväentalo ollut pelkästään "poliittisen puolueen paikallinen päämaja" vaan työväestön kulttuurisen harrastuksen keskus. Työväentalo oli monelle jäsenelle suorastaan toinen koti. Näin oli erityisesti lamavuosina 1920-ja 1930-luvun vaihteessa. Kansan Lehti laski sunnuntaina 23.3.1931 työväentalossa käyneet: heitä oli yhteensä 7691 henkilöä. Myös Lauri Viita kirjoittaa työväentalon tärkeydestä kirjassaan Moreeni: "Sateella ja pakkasella tai muuten vain ilkeällä säällä oli tietysti mukavinta pistäytyä kahvilaan tai työväentaloon kokousta pitämään." Myös Tampereen Työväen Teatteri sai yleisöönsä tuoreen lisän aloitettuaan viiden markan näytäntönsä. Työttömät miehet, joita ei ennen ollut teatterissa näkynyt, siirtyivät työväentalon käytäviltä vetelehtimästä ja portailta istumasta katsomoon.

Raittiuden asialla

Vuonna 1919 Suomessa tuli voimaan kieltolaki. SDP, kansanedustaja Väinö Voionmaa etunenässä, oli raittiusliikkeen tukipylväitä. Myös Pohjois-Hämeen piiri käsitteli raittiusasiaa ja kehoitti kaikkia yhdistyksiä liittymään Raittiusliittoon. Kieltolain päätyttyä vuonna 1932 suhtautuminen alkoholiin ei ollut juuri tullut myönteisemmäksi, monet sosialidemokraatit äänestivät lain kumoamisen puolesta vain, jotta mustan pörssin kauppa saataisiin loppumaan.

Työväenyhdistyksen rahatilanne ei kuitenkaan ollut kehuttava, nyt kun Osuusliike Voimakin vaati velkojaan takaisin, ja niinpä työväenyhdistyksen johtokunta päätti niukalla enemmistöllä esittää vuosikokoukselle anniskeluoikeuksien hakemista työväentalon ravintolalle. Vuosikokouksessa nousi myrsky. Erityisesti Sosialidemokraattinen naisyhdistys vastusti alkoholin anniskelua. Anniskeluoikeuksien hakemista kannattava kanta voitti kuitenkin niukasti. Asiasta kiisteltiin joka ainoassa työväenyhdistyksen vuosikokouksessa aina vuoteen 1936 asti.

Työläisurheilua

Tampereella oli tarpeeksi työväestöä, jotta kaiken toiminnan tapahtuminen omissa järjestöissä oli mahdollista. Tilanne muualla maassa oli toinen. Tämä näkyi työväen urheilun kohdalla. 1930-luvun puolessavälissä Työväen Urheiluliiton valtakunnallinen johto alkoi kallistua SVUL:n kanssa tehtävän yhteistoiminnan kannalle.Tähän oli syynä se, että haluttiin mahdollisuus osallistua yleisiin kansainvälisiin kilpailuihin, ei vain työläisten omiin. Tampereella työväkeä oli niin paljon, että kilpailujen taso oli kova ja vastusta riitti taitavimmillekin urheilijoille. Myöskään avustuksen saaminen kaupungilta ei tuottanut punaisessa Tampereessa vaikeuksia. Niinpä TUL:n Tampereen piirissä ei ollenkaan ymmärretty valtakunnallista luokkapetturuutta. Tamperelaiset työväenurheilijat puolustivatkin vuosikymmenen ajan "puhdasta työväenurheilua". Työväenurheilu nähtiin keinona työväenluokan luokka-asemasta johtuvien haittojen poistamiseksi sekä samalla voimien ja taistelun kasvattamiseksi näiden epäkohtien poistamiseen. Työväenluokka tarvitsi sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen terveitä, voimakkaita, vastustuskykyisiä sekä henkisesti ripeitä ja rohkeita miehiä ja naisia.Tavallinen työläisurheilija, kuten muutkin tavalliset toverit, ajatteli kuitenkin luultavasti samoin kuin mänttäläinen Veikko Mäkinen, joka työnantajansa kysymykseen: "Miksi urheilunkin pitää olla poliitikointia?" vastasi: "Ei se minun osaltani mitään politiikkaa ole. Totta kai minä urheilen siellä, missä minun kaverenikin urheilevat."

Opetusministeriön asettaessa ehdoksi TUL:n valtionavun jatkamiseksi sääntömuutosta, jossa TUL luopuisi valtiollisesta toiminnasta, Tampereen piiri vastusti ehtoon suostumista kiihkeästi. Kun vuosien 1937 ja 1939 liittokokouksien välillä keskusteltiin TUL.n ja SVUL:n yhteistoiminnasta, oli Tampereen piirissä jo yhteistoiminnalle myönteistäkin mieltä. Muun muassa TUL:n Tampereen piirin puheenjohtaja sanoi liittotoimikunnan kokouksessa vuonna 1938, että kyse ei ollut enää, kuten valtionapukiistan aikoihin, periaatteesta luopumisesta vaan muuttuneisiin olosuhteisiin sopeutumisesta, viisaan taktiikan valinnasta.

TUL:n Tampereen piirin kääntyminen yhteistoiminnan kannalle 1930-luvun lopussa on merkki yleisestä, vähittäisestä lähentymisestä porvarillisen ja punaisen Tampereen välillä. Talvisodan ihme tuskin nyhjäistiin tyhjästä ja Tuntemattoman sotilaan työväenluokkaiset suomalaissotilaat tuskin olisivat kehoittaneet venäläisiä "hakemaan leipänsä päälle voita", jos lähentymistä ei olisi alkanut tapahtua jo ennen sotaa. Lähentymistä tapahtui niin poliittisen toiminnan tasolla kuin kulttuurissakin, porvari saattoi nyt käydä työväenteatterissa ja työläinen saattoi osallistua yhteiseen maaotteluun porvarien kanssa. Ja lopulta talvisodan taisteluita keräännyttiin yhdessä muistelemaan Kalevankankaan hautausmaalle.Alkoi asevelitoiminnan aika.