etusivu
info
haku
muistatko?

VALTA 1918-40

PUOLUEET

Sosialidemokraatit
Teksti Kirsi Nurmio

Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit

[Sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Tampereella] [Sosialidemokraattinen liike Tampereella] [Kiistoja porvarien ja kommunistien kanssa] [Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit]

Vaikka tamperelaisten äänestysinto kunnallisissa vaaleissa oli vähäistä, oli se valtiollisissa vaaleissa maan huipputasoa. Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 70, vuonna 1930 päästiin peräti 75 prosenttiin. Hämeen pohjoisen vaalipiirin äänet keskitettiin tamperelaisille ehdokkaille ja niinpä tamperelaisia kansanedustajia valittiin keskimäärin seitsemän, vaikka paikkamäärän väestömäärän perusteella olisi pitänyt olla kaksi. Yleensä viisi näistä edustajasta oli sosialidemokraatteja. Tunnetuimpia tamperelaisia sosialidemokraattisia kansanedustajia kuvatulta ajanjaksolta ovat Helsingissä todellisuudessa asunut yliopistomies Väinö Voionmaa, Kansan Lehden päätoimittaja Eino Kilpi ja eduskunnan pitkäaikainen puhemies, pormestari Väinö Hakkila.

Voionmaa & Hakkila

Tampereen tunnettuja sosialidemokraattisia kansanedustajia. Vasemmalla Väinö Voionmaa, oikealla Väinö Hakkila. Kuvat: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuonna 1922 eduskuntaan valittu Tampereen sosialidemokraattisen naisyhdistyksen puheenjohtaja Ida Vihuri oli lähtöisin tyypillisestä työläisperheestä ja pitäytyi sanojensa mukaan naimattomana, jotta ehtisi keskittyä poliittiseen työhönsä. Työläisnaisten henkisen tason kohottaminen koulutuksen avulla oli yksi Vihurin kiinnostuksen kohteita. Syyskuun seitsemäntenä päivänä 1929 Ida Vihuri oli matkustamassa Kuruun sosialidemokraattien piirijuhlille, koska ensin puhujaksi aiottu Martta Salmela oli estynyt. Kuru-laiva kaatui Näsijärven myrskyssä ja vei Ida Vihurin mukanaan. Ida Vihurin muistoksi perustettiin myöhemmin rahasto. Lisäksi päätettiin poikkeuksellisesti järjestää yhdessä porvarisnaisten kanssa keräys Kurun onnettomuudessa kärsineiden hyväksi.

 
koski 1918-1940 kaupunki 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 valta lyhyesti Valta 1940-1960 Valta 1900-1918 valta 1870-1900