etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

VÄESTÖ

Sukupuoli, ikä ja siviilisääty
Teksti Jarmo Peltola

Vanhoja ja nuoria tamperelaisia

[NAISTEN KAUPUNKI?]  [VANHOJA JA NUORIA TAMPERELAISIA]  [NAIMATON, NAINUT, ERONNUT VAI LESKI?]

Syntyvyyden pudottua vuoden 1910 tienoilla, alkoi nuorempien ikäluokkien osuus kaupungin väestöstä supistua hiljalleen. Tamperella, runsaasta muuttovoitosta johtuen, nuorten ikäluokkien osuus ei ollut missään vaiheessa niin suuri kuin joissakin suomalaisissa maalaiskunnissa.

Suurissa kaupungeissa on alle 14 vuotiaiden osalta enemmän poikia kuin tyttöjä. Ikäluokasta 15-19 lähtien naisten enemmyys Tampereella verrattuna muihin kaupunkeihin on selkeästi suurempaa. Vasta yli 60-vuotiaiden osalta vanhojen naisten osuus verrattuna vanhoihin miehiin nousee kaupungeissa yleensä Tamperetta suuremmaksi. On kuitenkin huomattava katsoa ikärakennetta sekä suhteellisina että absoluuttisina lukuina, sillä tässä tapauksessa varsinaiset luvut paljastavat sen minkä suhteellinen tarkastelutapa kadottaa. Tosin suhteelliset luvut kertovat hyvin sen, että ikäjakaumat eivät poikenneet toisistaan kuitenkaan niin paljon kuin olisi voinut olettaa.

Miesten ja naisten ikärakenne Tampereella 1930

Ikäluokitukseen nähden on niinikään huomattavissa, että verraten suuri osa väestöstä kuuluu ikäluokkiin 10-19, 20-29 ja 30-39. Tämä johtui siitä, että mainittujen paikkakuntien ja varsinkin suurimpien kaupunkien väestön lisääntymisessä luonnolliset tekijät, syntyneisyys ja kuolleisuus, ovat vähemmän tärkeitä kuin sisäänmuutot, joiden runsaus ensi sijassa määrää väenlisäyksen runsauden. Siten työkykyisimmät ikäluokat, jotka yleensä runsaslukuisimmin ottavat osaa muuttoliikkeeseen ovat poikkeuksellisen voimakkaasti edustetut.

Tamperelaiset naiset ja miehet iän mukaan 1930

Tästä on seurauksena myös se, että kaupungeissa, joissa työpaikkojen määrä lisääntyi voimakkaasti, ikärakenne muuttui keskeltä paksuksi. Pienissä kaupungeissa, missä työpaikkojen määrä ei juurikaan kasvanut, olivat nuorempien ikäryhmien osuudet suhteellisesti suuremmat, koska sellaiset kaupungit ennen kaikkea luovuttivat työikäistä väestöä suurempiin kaupunkeihin.

Lähteet:
SVT, Väestönlaskenta vuosilta 1920 ja 1930.
 
koski 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1900-1918 kaupunki 1870-1900