Kilpailun tulos

Kilpailun palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, opettaja Lauri Santamäki sekä sihteerinä diplomi - insinööri Mikko Mänty. Lautakunnan muut jäsenet olivat pääjohtaja, diplomi - insinööri Aku Kuusisto, arkkitehti Aarne Ervi, rakennustoimiston johtaja, diplomi - insinööri Aarne Rouhtula, kaupunginhallituksen jäsen järjestösihteeri Reino Lahtinen ja yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja, toimistopäällikkö Einari Saarinen. Palkintolautakunta oli kaupunginhallituksen valitsema.

Kilpailu päättyi 18. tammikuuta 1960 ja tulokset julkistettiin 10. huhtikuuta. Osanotto oli ollut varsin vilkasta, raati sai arviotavakseen 61 erilaista ratkaisumallia. Kilpailussa jaettiin kuusi erisuuruista palkintoa. Yhtä Jyväskylästä lähtöisin ollutta ryhmää lukuun ottamatta olivat kaikki palkinnonsaajat Helsingistä. Palkinnon saaneiden ehdotusten suunnittelijat olivat pääasiassa diplomi - insinöörejä, poikkeuksena kaksi arkkitehtia. Kahdella ryhmällä oli avustajia, toisella tekniikan ylioppilas ja toisella arkkitehtiopiskelija.

Kilpailun - niin kuin koko ongelmankin - päävaikeudeksi muodostui useiden keskenään ristiriitaisten vaatimusten yhteensovittaminen. Lähes kaikki kilpailijat asettivat tavoitteekseen Pyynikin kauneusarvojen säästämisen, mutta pyrkivät ottamaan samalla huomioon kilpailutehtävän muut vaatimukset. Käsitykset siitä, kuinka tämä parhaiten onnistuisi vaihtelivat kuitenkin suuresti.

Palkintolautakunta jakoi kilpailuun tulleet ehdotukset neljään ryhmään sen mukaan, minkä tyyppistä ratkaisumallia kukin edusti. Näistä eteläisen vesiratkaisun kannattajat suunnittelivat tien kulkemaan suureksi osaksi Pyhäjärveen tehtyä pengerrystä pitkin. Etelärinneratkaisua ehdottaneet kilpailijat vetivät tien Pyynikin eteläisen rinteen suuntaisesti joko itse rinnettä tai sen juurella. Keskiratkaisuissa tie oli suunniteltu kääntyvän Piispantalon seutuvilla Pyynikin pohjoispuoleiselle rinteelle liikennelaitoksen johdinautohallin lähettyville, josta se suuntautuisi länteen. Pohjoisratkaisu puolestaan poikkesi tästä siten, että tie jatkui johdinautotalleilta Pispalan valtatien suuntaisena sen ja Näsijärven välissä.

Eräässä kilpailuun tulleessa ehdotuksessa varjeltiin Pyynikkiä tekemällä Hämeenpuistosta tämän näköinen. Kuva: Tampere-seura.

Palkintolautakunta päätyi suosittamaan "Transitio" - nimisen ryhmän ratkaisuehdotusta. Ryhmään kuuluivat suunnittelijoina diplomi - insinöörit Alpo Väänänen, Kauko Lehtilä ja Ossi Siponen sekä avustajana arkkitehtiopiskelija Kalle Vartola. Heidän ehdotuksessaan tie suuntautuu Ratinan sillalta Koulukadun eteläpään ohi Piispantalon kohdalle. Tästä tie jatkuu tunnelina Palomäentien suuntaan johdinautotallin itäpuolelle, jonne muodostuu tärkeä solmukohta, jossa runkotie on yhteydessä keskikaupungilta suuntautuviin pääkatuihin. Solmukohdasta runkotie jatkuu Näsijärven rannan suuntaisesti kulkien Pispalan valtatien ja Porin radan välisellä alueella Ala-Pispalaan, jonne muodostuu toinen tärkeä solmu. Tästä erkanee kolme tietä: Vaasaan, Poriin ja Lauttakylään.

Kilpailun voittaneen ehdotuksen visio tunnelin suuaukosta. Kuva: Tampere-seura.

Kilpailun ratkettua tamperelaiset uskoivat harjunsa säästyvän, vaikka tie rakennettaisiinkin. Voittanut ehdotus ei silti vielä ollut lopullinen suunnitelma. Vuonna 1967 saatiin julkaisukuntoon vuoteen 2000 tähtäävä tiesuunnitelma. Suunnittelutyö oli aloitettu 1961 ja siinä oli käytetty hyväksi kilpailuun tulleita ehdotuksia.

Ympäristökysymyksenä kiista Pyynikin tiestä oli melko harvinaislaatuinen. Se sai laajan huomion ja tamperelaiset puolustivat virkistyspaikkaansa lehtien palstoilla ja yksityisissä keskusteluissa. Kansalaisten kritiikki sai myös jotain aikaan: tietä ei suinpäin rakennettu sellaisena kuin oli alunperin suunniteltu, vaan asiaa harkitessa myös ympäristönäkökulmat otettiin loppujen lopuksi huomioon.