etusivu
info
haku
muistatko?

ARKI 1918-40

JULKISET PALVELUT

Sosiaali ja terveys
Mervi Kaarninen

Punaorpojen heikko asema

[ORPOUS KANSALAISSODAN SEURAUKSENA]  [PUNAORPOJEN HEIKKO ASEMA]  [APUA JA OPPIA AMMATTIIN]

Huoltotoimet

Punaorpojen huollon järjestäminen oli ristiriitaisia tunteita nostattava kysymys. Valtion viranomaiset tajusivat heti, että yhteiskunnan oli tehtävä jotakin perheiden hyväksi. Ensiksikin lapset ja nuoret eivät saisi kasvaa katkeruuden sävyttämässä ilmapiirissä, ja toiseksi heistä oli kasvatettava yhteiskuntakelpoisia kansalaisia itsenäiseen Suomeen.

Punaorpojen huolto järjestettiin tavalla, joka tuli olemaan hyvin tyypillistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Valtio ryhtyi maksamaan valtionapua niille kunnille, yhdistyksille ja järjestöille, jotka avustivat punaorpoja. Valtionapua oli mahdollista saada kotiavustuksiin sekä lastenkotien ja lastenseimien perustamis- ja ylläpitokuluihin, mikäli niissä hoidettiin punaorpoja. Punaorpojen kotiavustukset järjestettiin kunnallisen köyhäinhoidon puitteissa. Valtion osuus kuluista oli noin 50 prosenttia. Valkoisten orpoja varten luotiin eläkejärjestelmä.

Punaorvot Pohjanmaalle

Erityisesti vuosien 1918 ja 1919 aikana punaorpoja yritettiin lähettää sijaiskoteihin valkoisen Suomen alueelle Pohjanmaalle. Tampereen kaupungin köyhäinhoitohallitus sai tammikuussa 1919 sosiaalihallitukselta kehoituksen lähettää orpoja Pohjanmaan koteihin.

Tamperelaiset punalesket olivat haluttomia luopumaan lapsistaan. Orpojen erottaminen kodeistaan ja lähettäminen Pohjanmaalle oli ristiriitainen asia. Sijaiskotihoito oli 1900-luvun alkupuolella olennainen osa köyhäinhoitojärjestelmää. Se oli huomattavasti edullisempaa kuin laitoshoito. Tältä osin erityisesti ns. täysorpojen punaorpojen sijoitus oli osa aikakaudelle ominaista käytäntöä. Lasten siirrossa Pohjanmaalle pyrittiin myös varmistamaan se, että he saisivat isänmaallisen kasvatuksen eivätkä eläisi katkeruuden leimaamassa ilmapiirissä. Vuoden 1918 lopussa ja 1919 alussa sosiaaliviranomaiset ja filantropiaa harrastavat henkilöt epäilivät punaleskien kykyä kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia.

Ristiriitainen avustusjärjestelmä

Tampereen kaupunki anoi ensimmäisen kerran vasta vuoden 1920 alussa valtionapua punaorpojen aiheuttamiin köyhäinhoitokustannuksiin. Valtionapu oli kunnille ongelmallinen kysymys. Punaorpoavustukset maksettiin perheille köyhäinapuna, mikä merkitsi, esimerkiksi sitä, että punalesket menettivät äänioikeuden. Erityisesti vasemmistoenemmistöisillä paikkakunnilla tämä koettiin ongelmaksi. Valtionavun vastaanottaminen merkitsi myös sitä, että sosiaaliministeriön viranomaiset kntrolloivat järjestelmällisesti kunnan avustustoimintaa.

Tampereella punaorpojen huolto siirrettiin vuonna 1922 köyhäinhoitolautakunnalta samana vuonna perustetulle lastensuojelulautakunnalle. Tällöin käytännössä kaikki punaorpoperheet olivat avustusjärjestelmän piirissä. Kysymyksessä ei ollut enää köyhäinapu eikä perheen äiti menettänyt äänioikeuttaan vastaanottaessaan apua. Asenteen muutoksesta kertoo myös se, että punaorpojen avustus katsottiin lastensuojeluksi eikä köyhäinhoidoksi. Tämä oli Tampereen vasemmistoenemmistöiselle valtuustolle tarkoituskenmukaisempi ratkaisu. Punaorpoavustuksia maksettiin 1930-luvun puoliväliin asti.

Lähteet:

Kaarninen, Mervi. Punaorvon Tarina. Tampereella punaisten puolella kansalaissodan seurauksena orvoiksi jääneiden lasten sijoittuminen ja sopeutuminen yhteiskuntaan. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto 1984.
Kaarninen, Mervi. Punaorpojen huolto - köyhäinapua ja kasvatusta. Teoksessa: Väki voimakas 4. Suomi 1917-1918. Hämeenlinna 1990.
 
koski 1918-1940 kaupunki 1918-1940 työ 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 arki lyhyesti Arki 1900-1918 Arki 1940-1960 kaupunki 1870-1900