Palokunnan toiminta

Tehokkaan palontorjunnan edellytyksenä olivat 1900-luvun alussa, kuten tänä päivänäkin toimiva palonvalvonta sekä hälytysjärjestelmä. Pääasiallisen valvonnan suorittivat palokunnan palovartijat ja päivystäjät, mutta myös jokaisella kaupunkilaisella oli velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan tulipalosta palolaitokselle. Jotta tieto uhkaavasta palosta saataisiin mahdollisimman nopeasti paloasemalle, alettiin kehittää tehokkaampia hälytysjärjestelmiä. Tätä tarkoitusta palvelemaan hankittiin Tampereelle vuonna 1898 palolennättimiä eli palotelegraafeja, joita sähkölaitos asensi alkuvaiheessa parikymmentä kappaletta kadunkulmiin ympäri kaupunkia.

Palokello oli nopea ja helppokäyttöinen tapa hälyttää palokunta paikalle tulipalon uhatessa. Palokelloa käytettiinkin Tampereella ylivomaisesti eniten palokunnan hälyttämiseen ennen puhelimen yleistymistä. Kuvaaja tuntematon, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Palolennättimen käyttö oli helppoa ja nopeaa: nappia painamalla annettiin hälytys paloasemalle, jossa tiedettiin heti mistä hälytys oli annettu. Juuri käytännöllisyytensä vuoksi palolennätin olikin yleisin tapa hälyttää palokunta paikalle ennen puhelimen yleistymistä 1910-luvun jälkipuoliskolla. Palolennättimen ja puhelimen lisäksi hälytyksiä annettiin toisinaan suullisesti palokunnan portinvartijalle, osan hälytyksistä tekivät puolestaan palovartijat havaittuaan tulipalon aseman palotornista.

Palokunnalle annettujen hälytysten määrä vaihteli jonkin verran pysytellen kuitenkin useimpina vuosina yli neljänkymmenen hälytyksen tasolla. Tulipalojen osuus kaikista hälytyksistä vuosittain oli keskimäärin hieman yli puolet. Varsinaisten tulipalojen ohessa palokuntaa työllistivät useimmiten asuinrakennusten savupiipuissa syttyneet nokivalkeat. Myös erehdyksessä annettuja sekä tahallaan tehtyjä ilkivaltaisia ja turhanaikaisia hälytyksiä sattui muutamia joka vuosi. Tulipalojen aiheuttamat taloudelliset vahingot vaihtelivat muutamasta kymmenestätuhannesta markasta pahimpien vuosien satojentuhansien markkojen kuluihin.

Hälytykset vuosina 1900-1916 ja tulipalojen osuus niistä. Vuoden 1915 tiedot puuttuvat. Lähde: Palotoimiston vuosikertomus 1900-1914, 1916-1917.

Hälytyksen tultua toiminta paloasemalla oli ripeää, hyvin organisoitua ja harjoiteltua. Hevosten pilttuiden ovet aukenivat vipuvarsien avulla, jolloin hevoset rynnistivät omien rattaidensa aisojen väliin. Valjaat putosivat hevosten selkään ja palomiesten oli helppo kiinnittää ne nopeasti muutamalla rivakalla liikkeellä. Kun palomiehet olivat kiirehtineet kukin omalle paikalleen, saattoi ravi kohti palopaikkaa alkaa. Palopaikalla palomestari johti toimintaa käskien ja ohjaten miehistöä sammutustehtäviin sekä pelastamaan tulen armoille joutuneita ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta.