etusivu
info
haku
muistatko?

ARKI 1900-18

JULKISET PALVELUT

Teksti Hannu Välimäki

Palotoimi 1900-1918

[PALOTOIMI 1900-1918] [PALOTOIMEN KEHITTYMINEN ] [PALOMIEHEN ELÄMÄÄ] [PALOKUNNAN TOIMINTA]

Kohti vakinaista palotointa

Tampereelle perustettiin vakinainen palokunta vuonna 1898. Tätä ennen halki 1800-luvun sammutustyöstä olivat huolehtineet kaupungin asukkaat. Kun palkattua, vakituista palokuntaa ei ollut, oli palontorjunta jokaisen kaupunkilaisen kansalaisvelvollisuus. Ensimmäistä palkattua paloväkeä edustivat palovartijat, joille maksettiin 1820-luvulta lähtien suorittamastaan palovartioinnista öiseen aikaan. Palomestarin vakinainen virka perustettiin 1884 ja tehtävää palkattiin hoitamaan kauppias Ludvig Tallqvist. Tallqvist ryhtyi kehittämään Tampereen palotointa ja ehdotti vakinaisen palokunnan perustamista kaupunkiin vuonna 1890. Tallqvistin ehdotus tuli kuitenkin hylätyksi kaupunginvaltuustossa ja ajatus vakinaisesta palokunnasta nousi esiin seuraavan kerran 1897 uuden palomestarin, arkkitehti Berndt Blomin esittämänä.

Jo ennen kaupungin vakinaisen palokunnan syntyä oli palontorjuntatöitä kaupungissa harjoittanut vuonna 1873 perustettu Tampereen vapaaehtoinen palokunta, VPK. Säännöllisen harjoittelun ja innokkaiden vapaaehtoisten siivittämänä VPK:n toiminta oli tehokasta ja sen rooli nousikin keskeiseksi 1800-luvun lopulla palontorjunnassa. Vakinaisen palokunnan perustamisen jälkeen VPK:n merkitys väheni ja se jäi enemmänkin varapalokunnaksi, joka kutsuttiin hätiin erityisen uhkaaviin paloihin palolaitoksen tueksi.

Aiempi esitys vakinaisesta palokunnasta oli vuonna 1890 pitkälti tyssännyt kaupunginvaltuustossa juuri innokkaiden VPK:n kannattajien vastarintaan. Nämä nimittäin katsoivat, että vapaaehtoinen palotoimi oli riittävä turva kaupungille tulta vastaan. Blominkin ehdotus palkatun palokunnan järjestämisestä kohtasi vastustusta, mutta esitys meni kaupungin palotoimiston ja vesijohtokomitean tukemana kaupunginvaltuustossa läpi 30.11.1897, jolloin kaupunkiin päätettiin perustaa vakinainen palokunta. Varsinaisen toimintansa palokunta pääsi aloittamaan 5. päivä heinäkuuta 1898, jolloin palokunnalle hankittu kalusto oli toimintakunnossa, miehistö koossa ja sille varatut tilat Puutarhakatu 6:ssa olivat valmiina käyttöön. Palolaitoksen johtoon palomestarin tointa hoitamaan valittiin arkkitehti Blom, joka oli jo aiemmin toiminut kaupungin palomestarina.

Palokunnan perustaminen helpotti kaupunkilaisten arkea merkittävästi. Yleiset hälytykset, jotka etenkin öiseen aikaan suoritettuina olivat rasittaneet kaupunkilaisia kävivät hyvin harvinaisiksi palokunnan rientäessä nopeasti palopaikalle mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tehokkaaksi osoittautunut palokunta saikin kaupunkilaisten taholta kiitosta ja sen toiminta nähtiin nyt myös kaupungin päättäviä elimiä myöten tuiki tarpeellisena.

Vaikka vakinainen palokunta vapautti kaupunkilaiset nyt palontorjunnan päävastuusta, jäi asukkaillekin tehtävää yhteisessä tulentorjuntatehtävässä. Jokaisen talonomistajan tuli varata 350 litran tynnyri aina valmiiksi veden kuljetusta varten palopaikalle. Lisäksi kaupunkiin perustettiin kansalaisvelvollisuusperiaatteella toiminut reservipalokunta, jonka miehistöön määrättiin kaupungin miehiä palvelemaan. Reservipalokunnan tehtävä oli toimia vakinaisen palokunnan varapalokuntana ja antaa tukea suurpaloissa. Reservipalokunnan tarve ja sen merkitys palontoimen kannalta vähenivät kuitenkin nopeasti VPK:n ottaessa varapalokunnan aseman ja sen toiminta palotoimen osana hiipui 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Tampereen vakinainen palokunta ensimmäisen toimipaikkansa Puutarhakatu kuuden pihassa vuoden 1898 tienoilla. Palomestari, arkkitehti Berndt Blom istumassa, alipalomestari K.E.Viitanen seisomassa. Kuvaaja tuntematon, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lähteet:
Kirjallisuus:
Juuti Petri, Suomen palotoimen historia. Helsinki, 1993.
Kaarninen Pekka, "Ja sitten lähdettiin". Tampereen kaupungin vakinaisen palokunnan 100 toiminnan vuotta.
Kivinen Paula, Tampereen jugend. Arkkitehtuuri - taideteollisuus. Keuruu, 1982.
Arkistolähteet:
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1898-1918.
Tampereen palotoimiston vuosikertomus 1898, 1899, 1900, 1903.
Tammerkoski 1948;6, 1956;5.

kaupunki 1900-18 työ 1900-1918 valta 1900-1918 liikkuminen 1900-1918 kulttuuri 1900-1918 arki lyhyesti arki 1918-1940 Arki 1940-1960 kaupunki 1870-1900