Sääty-yhteiskunta hiipuu

Sääty-yhteiskunta oli Tampereellakin heikkenemässä. Myös usko säätyvaltiopäivien vuosia vireillä olleeseen äänioikeusuudistukseen hiipui koko Suomessa. Jo ennen suurlakkoa Tampereen työväenyhdistyksen kokouksessa 20. huhtikuuta hyväksyttiin ponsi, jossa vaadittiin vapaan kansanäänestyksen toimittamista "kansalliskokouksen aikaansaamiseksi sen ehdotuksen mukaan joka hyväksyttiin Helsingin suurilla mielenosotuksilla 14 p huhtik.1905."

Kansalaisyhteiskunnan orastamista kuvaa myös se, että ihmiset osallistuivat aktiivisesti raittius-, työväen-, osuustoiminta-, nais- ja nuorisojärjestöjen toimintaan. Tampereelle ominaista oli yhteinen usko suomalaisuuteen: sen takana olivat paitsi aktiivista ja passiivista vastarintaa kannattaneet perustuslailliset, myös paikallinen työväenliike. Kansan Lehden päätoimittaja Yrjö Mäkelinin määrittelemä tamperelainen sosialidemokraattien suunta oli selvästi kansallisempi kuin SDP:n Helsingissä määritelty siltasaarelainen linja joka näki luokka-aseman ensisijaiseksi. Tässä näkyi jo 1800-luvun puolelta alkanut tamperelainen perinne työväestön ja porvarillisten yhteistyöstä, joka poikkesi Helsingin ja Turun tilanteesta. Suurlakosta lähtien myös vanhasuomalaiset menettivät uskonsa myöntyväisyyslinjaan ja tukivat vastarintaa. Kansallisuuskysymyksen kannalta suurlakko oli tilapäinen menestys, purettiinhan venäläistämistoimenpiteet vuoden 1899 helmikuun manifestista lähtien, mutta seuraavina vuosina venäläistämislinja palasi.

Vuosisadan alun valtiopäivämiehet ja kilpailevat päätoimittajat Kaarlo Viljakainen Aamulehti (vas) ja Yrjö Mäkelin Kansan Lehti. Kuvat: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuoden aikana järjestettiin viimeiset säätyvaltiopäivien vaalit, joissa perustuslailliset saivat enemmistövaaliperiaatteen tuloksena kaikki kaupungin edustajat porvarisäätyyn. Sosialidemokraatit periaatteessa boikotoivat vaaleja puoluelinjan mukaisesti, mutta tukivat käytännössä perustuslaillisia. Tampereelta valittiin porvarissäätyyn kuusi edustajaa: lääketieteen tohtori G.R. Idman, toimittaja Kaarlo Viljakainen, maisteri Erkki Reijonen, tehtailija Anton Elfving, kansakoulunopettaja Taneli Kurkela ja insinööri Magnus Lavonius. Paikallisista sosiaalidemokraateista valtiopäivillä istui Oulun porvarina valittu Yrjö Mäkelin. Muissa säädyissä Tampereen kappalainen K.O. Fontell edusti papistoa ja Pirkkalan tuomiokunnan talonpoikia urkutehtailija-maanviljelijä B.A. Thulé Kangasalta. Viimeiset säätyvaltiopäivät päättivät seuraavana vuonna eduskuntauudistuksesta, jossa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus toteutui vuoden 1907 eduskuntavaaleissa.

Toisen polven kaupunkilaisia

Tampereen asukasluku ylsi kirkonkirjojen mukaan 41307:ään, jossa kasvua oli 1021. Viisivuosittain tehtävä henkikirjoitus laski kuitenkin vain 35736 kaupunkilaista. Ero johtuu siitä, etteivät kaupungin ulkopuolelle Pirkkalaan (Pispala) tai Messukylään muuttaneet, Tampereella työssä käyvät, siirtäneet kirkonkirjojaan. Kasvusta vain hieman yli kolmannes eli 384 tuli muuttoliikkeen kautta, kun nettomuutto oli ollut suurimmillaan 2670 vuonna 1899. Myös tehtaiden uusista työntekijöistä noin puolet oli toisen polven työntekijöitä. Kaupunkiin muuttavien torpparien ja maatyöläisten lasten määrä oli enää noin neljännes uusista työntekijöistä. Tehtaiden työntekijämäärän kasvu oli uuden vuosisadan alkuvuosien laman aikana hidastunut rajusti, joka myös pienensi työntöä maaseudulta.

Tampereen teollisuudessa työskenteli 1905 yhteensä 9168 työntekijää, joista noin 64% eli 5868 tekstiiliteollisuudessa. Tekstiili oli myös ainoa todellinen suurteollisuus, jonka kolmessa yli 500 henkilön tehtaassa Finlaysonin puuvillatehtaassa, Pellavatehtaalla ja Lapinniemen puuvillatehtaassa työskenteli noin puolet teollisuuden työntekijöistä eli 4690 henkilöä. Yli sadan työntekijän työpaikkoja oli tekstiilin seitsemän yrityksen lisäksi vain kolme metallin ja paperin tehdasta. Metallin keskisuurissa (100-500 työntekijää) tehtaissa, eli Pellavatehtaan konepajassa, Konetehtaalla ja Ferraria naulatehtaassa, oli 682 työntekijää. Paperin 582 työntekijää olivat töissä Frenckellin paperitehtaassa, Tampellan puuhiomossa ja Kattohuopatehtaassa. Suurten tehtaiden merkityksestä kertoo että kolme neljästä teollisuuden työntekijästä sai leipänsä yli sadan työntekijän yrityksistä, joita oli 13. Alle sadan henkilön 205 yrityksestä sai 2122 tamperelaista palkkansa. Pieniä, alle kymmenen henkilön yrityksiä oli 139 ja niissä oli 505 työpaikkaa.

Ulkomainen tullivapaa pellava tuotiin tehtaalle hevoskyydillä. Kuva: Gustin Lojander, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Verotko verta juo?

Noin neljänkymmenentuhannen asukkaan kaupunki keräsi tuloja 1,76 sen aikaista miljoonaa markkaa, joista lähes puolet eli 0,8 miljoonaa tuli verotulona. Kaupungin tuloista vajaa viidennes tuli sähkölaitokselta, valtionavut olivat vain 6,5 prosenttia, maatulot ja vuokratulot molemmat runsaat kuusi prosenttia.

Menopuolella, jossa suoranaiset menot olivat 1,97 miljoonaa markkaa, eniten rahaa kului opetuslaitokseen ja hallintoon runsaat 18 prosenttia kumpaankin. Pääomamenoihin eli korkoihin ja kuoletuksiin kului runsaat 17, yleisiin töihin yli 13 ja sähkölaitokseen alle seitsemän prosenttia. Kaupungin tilien loppusumma oli 2,96 miljoonaa markkaa; tulojen ja menojen ja kokonaissumman välinen ero selittyy säästöillä, lainoilla, rästeillä ja siirroilla.

Murros myös lehdistössä

Suurlakkovuosi oli myös murroskohta Tampereen lehdistölle. Ruotsinmielisten perustama Tampereen Uutiset lakkasi kustantajan konkurssiin, nuorsuomalainen Tampereen Sanomat perustettiin uudelleen ja Aamulehti siirtyi myöntyväisyyssuunnan kannattajaksi. Kansan Lehti kamppaili työväen johtavan lehden asemasta ja myös suhteesta perustuslaillisiin porvareihin helsinkiläisen Työmiehen kanssa. Tammerfors Nyheterin ja Tampereen Sanomien takana olevat perustuslailliset ryhtyivät valtakunnallisen mallin mukaan huojuttamaan Aamulehden asemaa ilmoituslakolla, olivathan monet yrittäjät ja kauppiaat perustuslaillisia. Aamulehti joutuikin korottamaan osakepääomaansa ilmoitustulojen vähetessä. Seuraavana vuonna boikotti murtui ja Aamulehden johtava asema oli siitä lähtien kiistaton.

Sää ja jää

Vuoden keskilämpötila oli 4,6 astetta eli 0,6 astetta yli vuosien 1886-1900 keskiarvon. Alkukesä oli ilmeisen lämmin. Kesäkuun keskilämpö oli 17,4 astetta eli noin 2,5 astetta yli vertailuvuosien keskiarvon, heinäkuussa keskilämpö oli hiukan alempi eli 16,7, joka on sama kuin aiempien vuosien pitkän aikavälin tilastoissa. Kevät oli kuiva: huhti- ja toukokuussa oli vain 8 ja 9 sadepäivää, erityisesti toukokuun sateet olivat myös määränä vähäiset eli vain 9 mm verrattuna pitkän ajan keskiarvoon, joka oli 43,4 mm. Kesäkuussakin sadepäiviä oli vain yhdeksän. Koko vuonna satoi 50 milliä eli kymmenen prosenttia alle keskiarvon.

Järvien jäätymisestä kerrotaan kunnan hallinnon kertomuksissa seuraavaa: "Laivaliike alkoi Näsijärvellä toukok, 10 p:nä, jolloin Laine ja Lokki ensimmäisenä tekivät matkansa Aitolahdelle ja Teiskoon; Pyhäjärvellä taas toukok. 8 p:nä, vaikka Hatanpään ja kaupungin väliä alkoi Tiira kulkea jo huhtikuun lopulta alkaen. Laivaliike päättyi Pyhäjärvellä marrask. ja Näsijärvellä joulukuun puolivälissä."