Lenin ja Stalin kohtaavat - myyttejä ja historiaa

Suurlakko oli Venäjällä laaja tsaarin yksinvallan vastainen liike, jota kutsutaan sosialistisessa kirjallisuudessa myös I vallankumoukseksi. Tässä tilanteessa syntyi tarve kutsua koolle Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen edustajakokous, jossa varmistettaisiin yhtenäinen toimintalinja tsaarin ja valtakoneiston vastaisessa toiminnassa. Puolueen neljäs edustajakokous kutsuttiinkin koolle marraskuussa 1905, mutta se ei toteutunut. Sen sijaan puolue alkoi suunnitella epävirallisempaa konferenssia. Sitä ei kuitenkaan uskallettu pitää Pietarissa, vaan päätettiin kokoontua autonomisessa Suomessa, jonne matkustettaessa ei vaadittu ulkomaanpassia. Yrjö Sirola, joka toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen sihteerinä, suositteli kokouspaikaksi Tamperetta. Perusteina valintaan olivat varuskunnan ja samalla venäläisen santarmihallinnon valvonnan puuttuminen, aktivistihenkinen pormestari ja työväenliikkeen vahva organisaatio.

Lenin oli vielä lokakuun viidentenä Genevessä päivätyssä kirjeessään vastustanut puolueen yleisen kokouksen järjestämistä Suomessa, koska silloin "riskeerattaisiin koko keskuskomitea ja pää-äänenkannattaja ilman mitään syytä", ja ehdotti paikaksi Tukholmaa. Suurlakon, jonka tuloksia Suomessa hän ilmeisen vahvasti ihaili, jälkeen tilanne oli jo aivan toisenlainen.

Leninin ja Stalinin kohtaamisesta ei ole olemassa valokuvia, mutta sosialistinen realismi pystyi rekonstruktioimaan tapahtumasta maalauksen. Tästä Vephadzen työstä painettiin myös postikortteja. Kuva: Lenin-museon kokoelmat.

Konferenssin käynnistämisessä ei viivytelty. Päätös tehtiin Pietarissa 23. joulukuuta ja samana iltana kokoukseen aikovat kerääntyivät Pietarin Suomen asemalle. Rajan yli päästyään ryhmiksi jakautuneet kokousedustajat matkustivat samassa vaunussa saapuen aamuksi Tampereelle. Konferenssipaikkana oli Tampereen uusi työväentalo, jossa katsottiin olevan aina niin paljon erilaista toimintaa, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota vieraisiin. Kokouspaikan ympäristöön järjestettiin päivystys valtiollisen poliisin varalta. Tampereen työväenyhdistys päätti antaa venäläisten kapinallisten käyttöön veloituksetta työväenopiston salin, jossa ei joulun aikana ollut muuta toimintaa. (Nykyisin samoissa tiloissa on maailman ainoa Lenin-museo.) Majoitus oli järjestetty hotelleihin, mutta joidenkin tietojen mukaan Lenin asui puolisonsa Krupskajan kanssa matkustajakodissa Rautatienkadun ja Kyttälänkadun kulmassa. Tämä muistolaatallakin palkittu tieto on ilmeisesti väärä, koska kyseisessä kulmassa ei vielä siihen aikaan ollutkaan matkustajakotia, kuten talossa myöhemmin on ollut.

Varsinainen kongressi alkoi 25. joulukuuta ja siihen osallistui 41 puoluejärjestöjen valtuuttamaa edustajaa aina Siperiaa myöten. Konferenssissa käsiteltiin kunkin paikallisjärjestön alueen tapahtumia ja keskuskomitean toimintaa. Josef Stalin, joka Tampereella tapasi Leninin ensimmäistä kertaa, kirjoittaa muistelmissaan: "Merkittävät olivat Leninin kaksi puhetta, jotka hän piti tässä konferenssissa: nykyhetken tilanteesta ja agraarikysymyksestä. Valitettavasti niitä ei enää ole tallella.Ne olivat innottuneita puheita, jotka riemastuttivat koko kongressia. Vakaumuksen tavaton voima, perustelun yksinkertaisuus ja selkeys, lyhyet ja ymmärrettävät lauseet, kaunomaalailun, mahtipontisten eleiden ja efektien puute - kaikki tämä sai Leninin puheet edukseen poikkeamaan tavallisten parlamenttipuhujien esiintymisistä."

Lenin puhui Keskustorilla?

Konferenssi totesi aseellisen kapinan, joka oli jo alkanut Moskovassa, välttämättömäksi, koska vain voitto suo mahdollisuuden vapaasti valittavaan perustuslailliseen kokoukseen. Kokouksessa vallitsi säilyneiden muistelmien mukaan suuri innostus ja sen väliajoilla Tampereen punakaarti opetti osanottajia ampumaan. Kokousedustajat osallistuivat 28. joulukuuta illalla järjestettyyn mielenosoitukseen, jolla varoitettiin säätyvaltiopäiviä "että se täyttäisi kansan tahdon äänioikeutta ja parlamenttia koskevassa kysymyksessä". Konferenssin päätyttyä 30.12. venäläiset menivät tamperelaisten pyynnöstä työväentalon näyttämösaliin laulamaan yhdessä sinne kokoontuneiden työläisten ja heidän perheidensä kanssa Kansainvälisen ja muita vallankumouslauluja. Toisten tietojen mukaan mielenosoituskin olisi ollut joulukuun 30. päivänä ja Leninin sanotaan olleen yksi 10000 henkilöstä, jotka marssivat työväentalolta Keskustorille. Saman lähteen mukaan Lenin myös toimi puhujana keskustorilla mielenosoituksen aikana. Tampereen lakkokomitean ja punakaartin yhteistyön suurlakon aikana ja jälkimainingeissa, johon hän tutustui konferenssin aikana, sanotaan olleen mallina Leninille Venäjän vallankumousvuonna 1917.

"Jo seuraavana päivänä konferenssin päättymisen jälkeen, joulukuun 31. päivänä sen osanottajat lähtivät Tampereelta salaisesti ja kaikkia varotoimenpiteitä noudattaen. He jakautuivat parin, kolmen hengen ryhmiin ja matkustivat eri suuntiin lunastaen lyhyen matkan lippuja. Vasta junanvaihdon tai parin jälkeen he suunnistivat Pietariin. Kaikki saapuivat sinne onnellisesti", kirjoittaa V. Smirnov teoksessaan.

Tampere pohjusti Suomen itsenäisyyden?

Leninin korkokuva Tampereen Työväentalon seinässä ohjaa Lenin-museoon. Kuva: Lenin-museon kokoelmat.

Koska Tampereen konferenssista vuodelta 1905 ei ole säilynyt kirjallista aineistoa ja muut siitä syntyneet lähteet ovat ajan, ympäristönsä ja tekijänsä tuotteita, kokouksen ympärille on syntynyt myyttejä, joiden luotettavuudesta jokainen tekee oman arviointinsa. On myös inhmillistä, että tapahtumista, joista kenelläkään ei ole dokumentoitua tietoa, syntyy myyttisiä tarinoita, kun tapahtumiin osallistuvista henkilöistä tulee suuria maailmanpolitiikan vaikuttajia. Yksi näistä myyteistä on, että Tampereen kokouksella olisi ollut merkittävä vaikutus siihen, että Lenin ja hänen johtamansa kansankomissaarien neuvosto myönsi Suomelle itsenäisyyden vuonna 1917.

Kansan Lehden toimittajana vuoteen 1904 saakka ollut Matti Vuolukka antoi vuonna 1949 radiohaastattelun, jossa hän muisteli pitäneensä puheen venäläisille kokousedustajille seuraavan vuoden kokouksessa Tampereella. Vuolukka oli toivonut puheessaan, että "Venäjän vallan- kumoukselliset päästessään valtaan Venäjällä antaisivat Suomelle takaisin sille kuuluvat lailliset oikeutensa sekä myöntäisivät Suomelle itsenäisyyden". Suomalaiset poistuivat työväenopiston salista puheen jälkeen, mutta heidät kutsuttiin neljännestunnin päästä takaisin. Kongressin puolesta pitämässään vastaus- puheessa Lenin lupasi Vuolukan toiveen toteutuvan, jos se heistä riippuu, ja kun he toivottavasti pikaisesti pääsevät valtaan.

Ohrana uhkasi Leniniä

Tammerkoski-lehdessä kirjoitti veteraanitoimittaja J.E. Zidbäck varsinaisen skuupin 1945. Tässä artikkelissa väitettiin kirjoittajan pelastaneen kokoontujat, mukaan lukien Leninin ja Stalinin, valtiollisen poliisin eli ohranan ja santarmien kynsistä. Hän sai kertomansa mukaan jouluaattona Helsingistä kaukopuhelun ja välitti tiedot uhkasta silloiselle Tampereen työväenyhdistyksen puheenjohtajalle Emil Viljaselle. Lähde on muutenkin lennokas väittäen mm. että kokous oli työväentalon juhlasalissa ja että osanottajia oli satoja. Zidbäckin tarinassa myös ajoitus horjuu, koska hän väittää kokouksen hajaantuneen jouluaattoiltana, kun tieto ohranan tulosta tuli julki. Zidbäck kertoo myös havainnoista, joiden mukaan satoja valtiollisen poliisin miehiä ja santarmeja olisi saapunut Tampereen rautatieasemalle myöhemmin jouluyönä. Muiden lähteiden mukaan kokousedustajat olivat silloin vasta tulleet Tampereelle. Myöskään 1953 Tammerkoski-lehdessä kirjoittanut Emil Viljanen ei esitä Zidbäckiä tukevia kannanottoja.

Sikäli Zidbäckin tiedot ovat paikkansapitäviä, että ohrana olisi varmaankin vanginnut Leninin, jos olisi tämän tavannut. Sosialistijohtaja käytti palatessaan Tampereelta Pietariin väärennettyä passia.

Vuolukka muisteli vuoden 1906 kokouksessa sattuneen samankaltaisen kokouksen nopean hajottamisen, jollaista Zidbäck esitti tapahtuneeksi vuonna 1905: "Tälle kongressille tuli äkkiä lähtö ja hajoaminen kaikkiin maailman tuuliin, sillä oli ilmassa hajua ilmiannoista ja varovaisuuden vuoksi monet ajoivat hevoskyydillä lähiasemille Lempäälään ja Kangasalle sieltä noustakseen vasta junaan." Radiohaastattelua tehtäessä Zidbäckin artikkeli oli jo julkaistu ja Lenin-myytti vahvassa nousussa sodanjälkeisessä Suomessa. Toisaalta Väinö Tanner muistelee Helsingin kokousten aikana olleen valmiiksi suunnitellun järjestelyn siitä, minne kukakin kokouksen osanottaja olisi paennut. Myös suomalainen apulaispoliisipäällikkö oli järjestelyssä mukana. Ehkä samanlainen menettely oli valmiina jo Tampereen kokouksissa ja tästä varotoimenpiteestä syntyi käsitys että sitä olisi myös käytetty.