imagemap
muistatko?1918-40 etusivu
 
Miina Jokela

ESPANJANTAUTI, SYYSKUIVUUS, ASUNTOPULA

[SYYSKUIVUUTTA JA ASUNTOPULAA]  [KAUPUNGIN TAPAHTUMIA VUONNA 1920]

Finlaysonin aluetta

Finlaysonin tehdas juhli 1920 satavuotisjuhliaan. Kuvassa Finlaysonin aluetta kosken yli sähkölaitokselta katsottuna. Vasemmalla Frenckellin kulmaa, kehräämö Siperia ja oikealla vasta 1928 valmistunut Jarl Eklundin suunnittelema värjäämö. Kuva: T. Mäkinen 1929, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuoden 1920 Tampere oli yhä toipumassa Kansalaissodasta. Monet rakennukset olivat edelleen huonossa kunnossa. Tämän vuoksi ja kaupungin väestön jatkuvasti lisääntyessä vallitsi Tampereella huutava asuntopula. Työllisyystilanne oli paranemaan päin, mutta esimerkiksi uudelleen virinnyttä rakennustoimintaa haittasi kaupungin rahapula. Alkuvuodesta kaupungissa riehui espanjantautiepidemia. Kevään tullen tämä nuhakuume oli kuitenkin hellittänyt otteensa. Tammikuussa tasavallan presidentti tuli ensivierailulle kaupunkiin. Toukokuussa Finlaysonin tehdas täytti 100 vuotta. Vuonna 1920 pidettiin kahdet kunnallisvaalit, helmikuussa ja joulukuussa.

Sääolosuhteista mainitsemisen arvoista vuodesta 1920 oli harvinaisen kuiva syksy. Tämän vuoksi vesi Näsijärvessä laski niin matalalle, että lotjien työskentely kaupungin satamissa vaikeutui. Myös joitain laivavuoroja jouduttiin tilapäisesti lopettamaan.



Lähteet:
Jutikkala, Eino, Tampereen historia 3, Tampere 1979, s. 448-449, 451, 495-497, 532.
Suomen tilastollinen vuosikirja 1918-1940.
Kertomus Tampereen valtuuston toiminnasta 1920, s. 33.
Tampereen terveyshoitolautakunnan kertomus vuodelta 1920, s. 6, 83-87, 93-97.
Tampereen työnvälitystoimiston vuosikertomus vuodelta 1920, s. 6-8.
Aamulehti 10.1., 23.1., 28.1., 25.2., 30.3., 23.4., 25.4., 1.5., 11.5., 19.5.,
8.8., 25.8., 23.9., 3.10., 22.10., 13.11., 19.11., 20.11., 4.12., 14.12.
info haku etusivu vuosi 1918 vuosi 1919 vuosi 1920 vuosi 1921 vuosi 1922 vuosi 1923 vuosi 1924 vuosi 1925 vuosi 1926 vuosi 1927 vuosi 1928 vuosi 1929 vuosi 1930 vuosi 1931 vuosi 1932 vuosi 1933 vuosi 1934 vuosi 1935 vuosi 1936 vuosi 1937 vuosi 1938 vuosi 1939 vuosi 1940