VALTA
1870-1900

Juomalakkoliike

Suomen ensimmäinen maan laajuinen juomalakkoliike sai alkunsa Kotkasta maaliskuussa 1898. Ajatus vuoden kestävästä ehdottomasta raittiudesta levisi lehtien välityksellä. Tätä kautta myös Oulun työväenyhdistyksen puheenjohtaja Konrad Relander sai tiedon lakosta. Hänen mielestään lakolla saattoi olla merkitystä vain, jos siitä saataisiin koko Suomen kattava liike. Relander ryhtyikin työväenyhdistyksensä välityksellä organisoimaan valtakunnallista lakkoliikettä. Lakko saavutti suuren suosion, ja siihen liittyi nopeasti noin 70 000 henkilöä. Suurin osa heistä oli työväestöä ja käsityöläisiä.

Juomalakkoliikkeen virallisena aloituspäivänä voidaan pitää vapunpäivää 1898, jolloin ympäri maata järjestettiin raittiuskulkueita. Marsseissa olivat aktiivisesti edustettuina sekä työväenyhdistys että raittiusseura. Tampereella vapunpäivän kulkueeseen osallistui 12 000–14 000 henkilöä, joista siihen mennessä lakkoon oli liittynyt noin puolet. Aamulehti uutisoi vapunpäivän tapahtumista 3.5.1898 otsikolla ”Väkijuomalakkoretki”. Kulkue marssi kaupungin halki Järvensivun harjulle, missä heitä tervehti kahden salon väliin kiinnitetty viesti: ”Tervetuloa taisteluun 1898”. Päivän aikana marssijoille järjestettiin monenlaista ohjelmaa, kuten soittoa, puheita ja virvokkeita.

Raittiuskulkue Tampereella, 1906, Kuvaaja: Juho Holmsten-Heiniö, Vapriikin kuva-arkisto.

Tampereella lakko saavutti suuren suosion, sillä siihen liittyi jopa 25 % väestöstä. Suureen osallistujamäärään vaikutti ratkaisevasti se, että Tampere oli yksi Suomen merkittävimmistä tehdaskaupungeista. Suosion seurauksena Tampereesta tuli lakkoliikkeen keskuspaikka ja marraskuussa 1898 kaupunki isännöi ensimmäistä valtakunnallista juomalakkokokousta.

Ennen lakkoa työläiset muodostivat enemmistön Tampereen raittiusseurassa ja yhdistykset tekivät yhteistyötä keskenään. Juomalakon alkamisesta aina marraskuun lakkokokoukseen asti raittiusseurat tukivat lakkokomitean työtä. Esimerkiksi raittiusyhdistys Liiton pöytäkirjoista ilmenee, että raittiusväki järjesti lakkolaisten virkistämiseksi kävelyretkiä ja iltamia.

Raittiusseurat pitivät juomalakkoa hyvänä keinona raitistaa kansaa sekä lisätä omaa kannatustaan. Suunnitelma toimikin aluksi, mutta pian juomalakkoon osallistunut työväestö alkoi keskittyä yhä enemmän poliittisen vaikutusvallan tavoitteluun. Tähän sisältyi muun muassa äänioikeuskysymys. Työväenliike otti juomalakon, ja samalla koko raittiusaatteen omaksi asiakseen. Työväenliikkeen johtoaseman ja poliittisten tavoitteiden vuoksi säätyläiset alkoivat suhtautua lakkoliikkeeseen epäluuloisesti. Tampereen juomalakkokokouksen jälkeen myös raittiusseurat alkoivat menettää merkitystään osana lakkoa. Suurin osa raittiusseurojen työläisjäsenistä siirtyi nyt työväenliikkeeseen, sillä juomalakon katsottiin olevan yksin työväen asia.

Juomalakon muodollinen tavoite oli valtakunnallinen kieltolaki. Ajatus kieltolaista säilyi koko lakon ajan, mikä ilmenee esimerkiksi syys-lokakuussa 1899 kerätystä kieltolakiadressista. Adressin allekirjoitti lähes 170 000 suomalaista, joista suurin osa oli työläisiä. Vain 2 % allekirjoittaneista kuului raittiusseuroihin. Tampereella suurta kieltolakiadressia kannatti 5883 henkilöä, joista lähes kaikki olivat ehdottoman kieltolain kannalla. Adressi jätettiin vuoden 1900 valtiopäiville, mutta sillä ei ollut välitöntä merkitystä lainsäädäntöön. Keräys kuitenkin vaikutti yleiseen mielipiteeseen, ja kesäkuussa 1903 astui voimaan kunnallinen kieltolaki.

Juomalakon suosio ei ollut pitkäaikainen. Vuoden aikana 70 000 lakkolaisen joukko oli kutistunut 15 000:een. Moni vappuna 1898 lakkoon ryhtyneistä rikkoi raittiuslupauksensa jo kesän kuluessa. Suosion lasku on nähtävissä myös Tampereella. Esimerkiksi Aamulehdessä julkaistiin lakkoa kritisoivia kirjoituksia. Innostus lakkoa kohtaan alkoi hiipua heti Tampereen marraskuisen kokouksen jälkeen. Kieltolakiadressilla yritettiin vielä herättää uutta innostusta, mutta vuoteen 1900 mennessä lakon voidaan katsoa päättyneen. Juomalakko ei kuitenkaan jäänyt merkityksettömäksi, sillä sen seurauksena politisoituneen työväenliikkeen jäsenmäärä ja vaikutusvalta nousivat huomattavasti.

Lähteet:
Tampereen kaupunginarkisto, Tampereen raittiusseuran arkisto, pöytäkirjat.
Aamulehti 28.1.1898–6.8.1898.
Korkki, Jari & Niemelä, Jari: Holipompelia – Siemauksia tamperelaisen alkoholikulttuurin historiasta, Tampere 1992.
Rajamaa, Timo: ”Taistelu on alkanut!” Tampere juomalakkoliikkeen keskuksena 1898–1900, Tampere 2001.
Rasila, Viljo: Tampereen historia II, Tampere 1984.
Voionmaa, Väinö: Tampereen historia III, Tampere 1932.