Tampereen Verkatehdas

Sotavuodet olivat työntäyteistä aikaa Verkatehtaalle, mutta eivät kovinkaan tuottoisia rahallisesti. Verkatehdas keskittyi puolustuslaitokselle menevien tuotteiden valmistukseen. Kuten moni muukin, se joutui vaihtamaan ulkomaisen villan ja puuvillan kotimaisiin villoihin ja lumppuihin sekä ulkomaisiin keinokuituihin. Kutomon konekannasta oli ajoittain jopa kolmannes valjastettu korviketuotantoon, esimerkiksi paperikudoksen valmistukseen. Pulaa oli työvoimasta, polttoaineesta ja raaka-aineesta. Raaka-aineen puutteesta ja saatujen raaka-aineiden huonoudesta kärsi pahimmin konehuopaosasto. Osastolla tehtiinkin pitkään vain yhtä työvuoroa, välillä muutamaa kutomakonetta jouduttiin seisottamaankin.

Diplomi-insinööri Sylvi Järvinen tutkimustyössä Verkatehtaan laboratoriossa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Konehankinnat saivat näin ollen odottaa ja pitkään pohdittu uudisrakennushanke raukesi. Työvoiman puute hieman hellitti 1944 muun muassa maahan siirrettyjen inkeriläisten ansiosta. Varsinaisesti ongelma ratkesi kuitenkin vasta rintamalta palaavien reserviläisten ja nostomiesten tullessa.

Sota loppui, rajoitukset jäivät

Kauppasuhteiden uusiminen oli sodan jälkeen hidasta. Tuotantoa hidasti koneiden vanhanaikaisuus, uusia koneita pystyttiin ostamaan vain vähän valuuttapulan vuoksi. Suurimmassa osassa maailmaa oli sodan jälkeisinä vuosia monenlaisia rajoituksia kaupankäyntiä vaikeuttamassa. Valuuttaolot ja rahatilanne vakiintuivat hitaasti. Säännöstelytalouden purkaminen kesti odotettua pidempään, villateollisuudella kaikkein pisimpään.

Rationalisointitoimenpiteillä Verkatehdas saavutti sotaa edeltäneen tuotantotason nopeasti, jo vuosien 1946 ja 1947 vaihteessa. Kaiken kaikkiaan villateollisuuden tuotanto kasvoi kuitenkin sodan jälkeen hitaammin kuin muilla teollisuuden aloilla, syinä muun muassa tekokuitujen sekä trikoon kasvava suosio. Verkatehdas ja muut yritykset yrittivät vedota valtiovaltaan ulkomaisen tuonnin estämiseksi ja valuuttavarojen ohjaamiseksi raaka-aineisiin. Valtiovalta piti kuitenkin sotakorvausteollisuusalojen kehittämistä tärkeämpänä kuin esimerkiksi villateollisuuden kilpailukyvyn parantamista. SAK:kin piti villateollisuutta niin vähäpätöisenä teollisuudenhaarana, että ei masinoinut lakkouhkaa tai pistelakkoja sinne päin vastoin kuin esimerkiksi metalliteollisuuteen.

Vuonna 1945 ja jälleen 1947 valtiovalta määräsi palkkoja nostettaviksi. Vuonna 1945 Verkatehtaan palkkaus- ja eläkemonot kohosivat kaiken kaikkiaan 141 prosenttia. Vuonna 1947 palkat nousivat ensin noin 30 prosenttia ja sitten vielä 46 prosenttia. Samaan aikaan myös hinnat nousivat, joskaan korotukset eivät vastanneet täysin kohonneita kustannuksia. Tämä oli Verkatehtaalle raskasta ja sen oli lähes mahdotonta irrottaa pääomaa investointeihin.

Raaka-aineiden saannin epävarmuus ei antanut mahdollisuuksia tuotannon tehokkaaseen suunnitteluun, ja niin kustannukset nousivat ja jakelu häiriintyi. Konehuopaosastolla raaka-aineita kuitenkin saatiin säännöllisesti. Konehuopaosasto voitiin pitää työnteossa koko vuoden yhdessä tai kahdessa vuorossa.

Työskentelyä rullauskoneen ääressä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereen Verkatehtaassa oli 1950-luvun alussa noin 700 työntekijää. Tehdas valmisti vuodessa noin 350 000 metriä miesten villaista pukukangasta sekä 150  000 kiloa paperitehtaiden koneissa käytettäviä puristinhuopia, joista tuli pian tehtaan päätuote pukukankaiden menekkiongelmien vuoksi.

Konehuopiin erikoistuminen

Villateollisuuden tuotantorajoituksien poistuessa vuonna 1954 kilpailu kiristyi kotimarkkinoilla. Kun hinnat lähtivät laskuun ja myynti takkuili, viennin aloittaminen tuli ajankohtaiseksi. Konehuopatuotannolla huomattiin olevan parhaat vientimahdollisuudet. Konehuopien vienti alkoi 1958, ensimmäiset kohdemaat olivat Ruotsi ja Norja. Ruotsin vienti veti niin hyvin, että maahan perustettiin tytäryhtiö 1960-luvun alkupuolella. Konehuopatuotannossa koettiin huippuvuosia. Samaan aikaan raskaiden villakankaiden tuotanto laski vuosi vuodelta. Sen ja toisaalta villakangastuotannon synkkenevien näkymien vuoksi Verkatehdas päätti supistaa muuta tuotantoaan ja keskittyä yhä enemmän selluloosa-, paperi- ja kartonkikonehuopien tuotantoon. Yritys oli valmistanut paperikoneille huopia.

Samaan aikaan villateollisuus alkoi alan vaikeuksien vuoksi tunnustella yhteistyömahdollisuuksia. Suuria yhteisiä ongelmia olivat alan ylituotanto sekä ulkomaisen viennin lisääntyminen. Ylituotannosta uskottiin pääsevän pois vain myyntikiintiöitä määräämällä. Pitkällisen yrityksen jälkeen vuonna 1959 perustivat alan suurimmat yritykset Villayhtymä Oy:n. Verkatehdas jäi yhteenliittymän ulkopuolelle, supisti villakangastuotantoaan ja keskittyi konehuopiin, joita se oli valmistanut jo vuodesta 1882. Entisistä sivutuotteista tuli yrityksen olemassaolon ehto.