Tehtaat 1940 - 1960

Sota-aikana pääosa tamperelaistehtaiden tuotannosta suuntautui kansanhuoltoministeriön määräämiin välttämättömimpiin tavaroihin, pääasiassa armeijan tarpeiden tyydyttämiseen. Siviilitarpeisiin riitti tavaraa vähän. Toisaalta sotilastarkoituksiin kelpaavilla tuotteille oli liki rajaton kysyntä. Tämän ansiosta sota oli metalliteollisuudelle kasvun aikaa. Samanaikaisesti tekstiiliteollisuuden tuotanto laski raaka-ainepulan vuoksi. Etenkin ulkomaisesta raaka-aineesta riippuvaiset puuvillatehtaat joutuivat supistamaan tuotantoaan. Vaikka liittolaisvaltioilta saatiinkin raaka-aineita, moni tehdas joutui käyttämään tuotannossaan korvikeaineita pitääkseen tuotantokapasiteettinsa käytössä.

Tehdastyöläinen Klingend työskentelemässä valimolla. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereen teollisuuden työntekijämäärä heilahteli suuresti 1940-luvulla. Sota-aikana maassa oli yleinen työvoimapula, kun noin 10 prosenttia työvoimasta oli rintamalla. Tampereella pula oli kuitenkin muuta maata lievempi, koska merkittävä osa kaupungin tehdastyövoimasta oli naisia. Miesvaltaisillakin aloilla saatettiin rintamalla olevia korvata naistyövoimalla. Tehtaiden työntekijäluku putosi kuitenkin työvoimapulan ja raaka-aineen puutteen vuoksi usealla tuhannella vuosiksi 1942 - 44.

Vaikka talvisota oli lyhyt, sen aikaiset pommitukset aiheuttivat merkittävää tuhoa tammi-maaliskuussa 1940. Pahimmin vaurioita kärsivät Kumiteollisuus, Verkatehdas, Tako, Haarla, Liljeroos, Sarvis ja Pukutehdas. Vauriot korjattiin kuitenkin nopeasti ja pahimmin kärsineestä Kumitehtaastakin lähetettiin armeijalle sotatarvikkeita jo kahden viikon kuluttua tulipalosta. Jatkosodan aikana säästyttiin pommituksilta.

Sota loppuu, inflaatio valloilleen

Sodan jälkeen infrastruktuuri eli tehdasrakennukset ja koneet olivat vanhentuneita. Ensi alkuun keskityttiin metalliteollisuuden uudistamiseen ja tuotannon tehostamiseen, jotta sotakorvaukset saataisiin ajoissa suoritetuksi. Sotakorvausvaatimukset oli määrätty suoritettavaksi metalli- ja konepajateollisuuden tuotteina. Voidaankin sanoa, että sotakorvaukset loivat pohjan suomalaisen metalliteollisuuden nousulle.

Kymmenien tuhansien miesten kotiinpaluu rintamalta aiheutti painetta paitsi kaupungin asunnontuotantoon myös työnvälitykseen. Sodan päättymisvuonna syys-joulukuussa työnvälitystoimistolle jätettiin 2 290 uutta työhakemusta. Vaikka työntekijämäärissä tekstiiliteollisuus yhä säilytti kärkisijansa, eniten uusia työpaikkoja kykeni tarjoamaan metalliteollisuus. Myös tuotannon arvolla mitattuna metalliteollisuus nousi Tampereella tekstiiliteollisuuden ohi 1950-luvulla. Jatkosodan loppuessa metalli työllisti jo kaksi kertaa niin paljon tamperelaisia tehdastyöläisiä kuin ennen sotia. Kaikenkaikkiaan tamperelaiset tehtaat pystyivät vuonna 1945 tarjoamaan enemmän työpaikkoja kuin koskaan ennen, kaikkiaan 22 700. Vuonna 1950 sai teollisuudesta elantonsa virallisen tilaston mukaan 50,7 prosenttia tamperelaisista.

Tamperelaisten tehtaiden työntekijämäärä kasvoi yleislakkovuoteen 1956 asti.

Sodan tuomat kustannukset ja sodan jälkeen jatkunut tavarapula synnyttivät voimakkaan inflaatiokehityksen. Valtiovalta yritti pitää inflaatiota aisoissa säännöstelyn avulla. Säännöstely koski sekä teollisuustuotantoa että ulkomaankauppaa. Valuuttasäännöstelyn avulla valtiovalta saattoi pitää ulkomaisen tuonnin haluamallaan tasolla. Yksityistä kulutusta rajoitti korttijärjestelmä, joka ulotettiin paitsi elintarvikkeisiin, myös liki kaikkeen muuhunkin, esimerkiksi vaatteisiin ja polkupyörän kumeihin. Kotimarkkinoilla ei säännöstelyn vuoksi ollut paljonkaan ostovoimaa.

Teollisuustuotannon kasvu sen arvolla mitattuna Tampereella 1938-60

Huima inflaatiokehitys sai aikaan reaalitulojen suhteellisen alenemisen ja palkannostoista huolimatta tyytymättömyyttä. SAK:n jäsenmäärä yli kolminkertaistui vuodesta 1943 vuoteen 1945 mennessä. SAK:n voima työmarkkinoilla kasvoi jäsenmäärän karttuessa: Ennen sotia työnantajajärjestöt eivät hyväksyneet työntekijäjärjestöjä edes neuvottelukumppaneikseen, sotien jälkeen niiden oli pakko. Jo 1945 puhkesi useita palkkojen kohottamiseen tähtääviä lakkoja, jotka lisääntyivät vuosikymmenen loppua kohden mennessä. Lakot huipentuivat yleislakkoon vuonna 1956.

Teollisuus koneistuu, toimihenkilöiden määrä kasvaa

Tampereen teollisuuden kehitys voidaan toisen maailmansodan jälkeen jakaa kahteen jaksoon: voimakkaan nousun ja hitaasti kiihtyvän laskun kauteen. Vuonna 1945 alkanutta kasvua auttoi teollisuustuotannon koneistaminen, mikä Tampereella tosin tapahtui muuta maata hitaammin. Vuonna 1955 konevoimaa käytettiin yhtä työntekijää kohden vain puolet siitä mitä muualla maassa. 1950-luvun loppuun asti oli Tampereen tehdastyöväen määrä koko maan tehdastyöläisistä 10 prosentin luokkaa.

Teollisuustuotannon käyttövoiman nopea kasvu osoittaa konevoiman käytön nopeaa lisääntymistä 1940-50-luvuilla.

Toimihenkilöiden lukumäärä alkoi kasvaa 1950-luvun puolivälin jälkeen, kun tehtaisiin tarvittiin aiempaa enemmän suunnittelijoita ja valvojia. Syntyi keskitason johtajien ammattikunta. Yleislakkovuonna 1956 sodasta saakka jatkunut nousu taittui. Tampereella taitekohta oli jyrkkä ja se näkyi nopeana työntekijöiden määrän laskuna. Toimihenkilöiden määrä kasvoi hitaammin kuin työntekijöiden määrä väheni. Erityisen selvänä työntekijämäärän lasku näkyi tekstiili- ja nahkateollisuuden työntekijämäärässä. Vuosi 1956 jääkin historiaan vuotena, jolloin työntekijöitä oli teollisuudessa enemmän kuin koskaan, keskimäärin 31 878. Vain metalliteollisuus pystyi pitämään työntekijämäärän huipputason vielä vuoden 1956 jälkeen.

Tampere tehtaiden näkökulmasta 1950-luvun lopulla. Osa Tampereen tehtaiden sijaintia esittelevästä kartalta.