etusivu
info
haku
muistatko?

TYÖ 1940-1960

TEHTAAT

Metalli

Excelsior
Teksti Heikki Kokko

Excelsior

Heloja ja kenttäpakkeja

Tanskalaissyntyiset Zachariaksen veljekset perustivat vuonna 1917 Epilään, Tohlopin rannalle tehtaan, jonka päätuotteeksi muodostuivat erilaiset rakennushelat. Toimitiloikseen veljekset hankkivat vanhan perunanjalostustehtaan. Alkuperäisistä perustajaveljeksistä Alexander Zacharias jatkoi ajanjaksolla 1940-1960 tehtaan omistajana.

Rakennushelojen lisäksi Excelsiorin tuotantoon kuuluivat muutkin erilaiset pienmetallituotteet kuten sakset, eläimien hoitoon tarkoitetut suit, soljet sekä vene- ja valjashelat. Lisäksi tehtaassa valmistettiin erilaisia prässituotteita. Sotaponnisteluihin tehtaalla osallistuttiin tekemällä armeijan huollon kannalta merkittäviä tuotteita, nimittäin kenttäpakkeja. Muuta sotatarviketuotantoa olivat muun muassa kaasunaamareiden metalliosat, kenkien korkoraudat ja erilasten ammusten pyrstöt.

Sotien jälkeen, 1940-luvun lopulla tehtaan työntekijämäärä vakiintui 150 tienoille. Kasvun myötä tehtaalle rakennettiin uusi konttori ja ruokailurakennus vuonna 1947. Myös tehtaan tuotantorakennusta korotettiin yhdellä kerroksella vuonna 1956.

Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla

Tältä näytti Exelsiorin rakennus Tohlopin rannalla vuonna 1957 tehtaan täyttäessä 40 vuotta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.


Lähteet:

Eläköön Epilä. Epilä-Seura ry:n julkaisuja 2. Tampere 1991.
Riikonen, Veikko. Metallinen Epilä. Tampere 1987.  

 
koski 1940-1960 kaupunki 1940-1960 arki 1940-1960 valta 1940-1960 liikkuminen 1940-1960 kulttuuri 1940-1960 työ lyhyesti työ 1870-1900 työ 1918-1940 Työ 1900-1918