etusivu
info
haku
muistatko?

TYÖ 1870-1900

TEHTAAT
Teksti: Maisa Penttala ja Aija Välilä

Väkijuomateollisuus

Viinan kotipoltto kiellettiin Suomessa vuonna 1866 keisarin edellisenä vuotena säätämällä lailla, jonka tarkoituksena oli kansan raitistamisen lisäksi mahdollistaa paloviinan verotuksen entistä helpompi kontrollointi. Tamperelaiset liikemiehet näkivät uuden lain tuottoisana mahdollisuutena ja välittömästi sen voimaantulon jälkeen kaupunkiin alettiin perustaa alkoholia valmistavia tehtaita. Tätä ennen Tampereella myytävä alkoholi tuotiin maaseudulta.

Laki synnytti Suomeen myös viinakaupat, joita ei aikaisemmin tarvittu. Tampereen ensimmäisen viinakaupan perusti Frans Sumelius syksyllä 1866. Niin kutsutun Göteborgin järjestelmän mukaan viinan myynnistä ei saisi kerääntyä voittoa yksityisille kauppiaille vaan rahat tulisi käyttää yhteisen edun saavuttamiseksi. Järjestelmää haluttiin soveltaa myös Suomessa, minkä vuoksi Tampereellekin perustettiin vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiö vuonna 1876. Yhtiölle pyrittiin takaamaan monopoliasema, sillä sen voitot menivät suoraan kaupungille. Järjestelmä ei ainakaan Tampereella toiminut, sillä yksityisillä kauppiailla oli edelleen mahdollisuus myyntilupiin. Olut, viini ja värjätyt juomat olivat lisäksi myyntirajoitusten ulkopuolella.

Väkijuomateollisuus

Viinapolttimo Mustalahdessa, 1900, Kuvaaja: K. Mäkinen, Vapriikin kuva-arkisto.

Väkiviina- ja paloviinateollisuus

Vuoden 1866 paloviinalaki ei vielä koskenut tislaamalla valmistettuja värjättyjä alkoholijuomia (konjakki, punssi, rommi, likööri ja arrakki), ja niiden verotuskin oli kevyempää. Lisäksi värjättyjä juomia saivat myydä kaikki kaupat, minkä vuoksi niiden käyttö lisääntyi. Taistelu värjättyjen juomien myyntioikeuksista alkoi vasta vuonna 1886. Tämä konjakkisota päättyi seitsemän vuotta myöhemmin, kun Tampereen vanha Vähittäismyynti- ja anniskeluosakeyhtiö sai monopolioikeuden myydä värjättyjä alkoholijuomia.

Tampereen ensimmäiset väkiviina- eli spriitehtaat olivat apteekkarien perustamia. Vuonna 1866 E.J. Granberg sai ensimmäisenä oikeuden valmistaa värjättyjä alkoholijuomia. Kaksi vuotta myöhemmin väkiviinatehtaiden määrä nousi jo kolmeen, kun K. Hakulin ja O.S. Mellgren perustivat omat tehtaansa. Mellgrenin tehdas siirtyi 1880-luvulla O. Björkellin omistukseen. Väkiviinatehtailijoiksi yrittäviä oli useita, mutta kaupunki myönsi oikeudet vain harvoille.

Paloviinan käyttö väheni kotipolton kieltämisen myötä, sillä viinan valmistus vaikeutui ja verotus tiukkeni huomattavasti. Paloviinan myyntilupa voitiin myöntää kahdeksi vuodeksi kerrallaan ”hyviksi tunnetuille henkilöille”, mutta myös tehtaiden yhteydessä sai pitää viinakauppaa. Viinapolttimoiden suora viinakauppa loppui 1890-luvun alun lakiuudistuksen myötä.

Tehtaan sisältä

Sisäkuva viinatehtaalta, Kuvaaja: E.A. Bergius, Vapriikin kuva-arkisto.

Alkoholilainsäädäntö muuttui useasti, rajoituksia vuoroin kevennettiin ja kiristettiin. Vuonna 1873 säädettiin laki, joka pienensi paloviinan verotusta. Heti tämän jälkeen Tampereelle perustettiinkin kaksi höyrypolttimoa. Tampereen ensimmäisen paloviinatehtaan, Tampereen Höyrypolttimo Osakeyhtiön, perusti E.J. Granberg yhdessä E. Hagelbergin ja A. Grahnin kanssa. Samana vuonna toimintansa aloitti myös Hagelbergin oma paloviinatehdas, Hagelberg & Co:n höyrypolttimoyhtiö. Uudet höyrypolttimot rakennettiin Näsijärven rannalle.

Suomen mittakaavassa tamperelaiset alkoholitehtaat olivat keskisuuria. Tampereen kolme väkiviinatehdasta ja kaksi paloviinatehdasta tuottivat vuonna 1885 yhteensä noin 1 060 000 litraa väkeviä alkoholijuomia. Tehtaiden omistus alkoi hiljalleen keskittyä, ja 1900-luvun alkuun mennessä kaikkien Tampereen väki- ja paloviinatehtaiden johto oli yksissä käsissä. Tämän suuryhtiön omisti viinatehtailija E.J. Granbergin poika. Laajentunut Tampereen Höyrypolttimo Osakeyhtiö työllisti noin 30 ihmistä ja oli kaupungille merkittävä veronmaksaja.

Olut- ja viiniteollisuus

Olut ja viini olivat pitkään kaikkien valmistus- ja myyntirajoitusten ulkopuolella. 1870-luvun lopulla oluen anniskelu ja vähittäismyynti erotettiin toisistaan, ja anniskelua alettiin rajoittaa myynnin ollessa edelleen vapaata. 1880-luvun alussa oluen vähittäismyyntioikeus rajoitettiin kauppiaille. Vuonna 1899 pelkkä elinkeinolupa ei enää riittänyt vaan oluen myynnistä tuli luvanvaraista. Kyseisellä lailla ei käytännössä ollut suurtakaan merkitystä. Raittiusväen keräämän adressin myötä vuonna 1903 voimaan astui uusi olutlaki, joka vähensi olutkauppojen määrää.

Tampereen ensimmäisen oluttehtaan perusti A.F. Lindberg vuonna 1851 (toiminta päättyi 1856). Kaksi vuotta myöhemmin Tampere sai toisen panimonsa, jonka perustaja oli C. F. Kottkampff. Tästä innostuneena A.W. Tennberg rakennutti 1854–56 kolmannen oluttehtaan, joka oli kooltaan edeltäjiään suurempi. Omistussuhteet muuttuivat useasti ja panimoita perustettiin lisää sitä mukaa, kun edellisten toiminta loppui. Vuonna 1885 Tampereen kolme oluttehdasta, Mustalahden, Onkiniemen sekä Santalahden tehtaat, tuottivat yhteensä 460 000 litraa olutta.

Vuonna 1891 edellä mainitut kolme tehdasta yhdistyivät Tampereen Panimo-Osakeyhtiöksi. Ennen yhdistymistä Tampereelle oli perustettu neljäskin oluttehdas. Tästä tehtaasta tuli 1893 osa samana vuonna perustettua Näsijärven panimoa. 1900-luvun alkuun mennessä oluttehtaiden määrä oli noussut neljään. Oluen suuresta kysynnästä Tampereella kertoo myös se, että olutkauppoja oli vuosisadan vaihteessa lähes 300.

Viininvalmistus alkoi Tampereella huomattavasti myöhemmin kuin olut- ja väkijuomateollisuus. Viinin kysyntä kasvoi, kun värjättyjen juomien tuotantoon asetettiin rajoituksia 1880-luvun lopulla. Ensimmäisen viinitehtaan perusti C. Tennberg vasta vuonna 1894, jota seurasi kaksi vuotta myöhemmin A. Wehlmanin tehdas. Tehtaiden määrästä voikin päätellä, että viininvalmistus oli Tampereella paljon muuta alkoholituotantoa pienimuotoisempaa. Viininmyyntiä alettiin rajoittaa vuonna 1895.


Lähteet:
Korkki, Jari & Niemelä, Jari: Holipompelia – Siemauksia tamperelaisen alkoholikulttuurin historiasta, Tampere 1992.
lähde 2 Rasila, Viljo: Tampereen historia II, Tampere 1984.
Voionmaa, Väinö: Tampereen historia III, Tampere 1932.

kaupunki 1870-00 arki 1870-00 valta 1870-00 liikkuminen 1870-00 kulttuuri 1870-00 työ lyhyesti työ 1870-1900 työ 1900-1918 työ 1918-1940 Työ 1940-1960