Sensori luki lehdet ensin

Uusi vuosisata alkoi suuriruhtinaskunnan lehdistön kannalta sikäli synkästi, että venäläistämistoimenpiteet tiukensivat sensuuria entisestään. Kun suomalaiset lehtimiehet olivat toivoneet painovapautta 1800-luvun lopulla, saivatkin he vuodesta 1891 lähtien uuden tiukemman painoasetuksen, jonka perusteella kenraalikuvernöörillä oli pääasiallinen valta, ei enää suomalaisella painoasian ylihallituksella. Bobrikov näki lehdistön levottomuuden ja venäjänvastaisuuden ahjoksi, ja hänen aikanaan vuodesta 1899 lähtien lehtien kirjoittelu joutui entistä tiukemmin holhoukseen. Kenraalikuvernöörillä oli valta antaa varoituksia lakkauttaa aikakautisia painotuotteita kokonaan tai määräajaksi ja tätä valtaa hän myös käytti. Asettipa Bobrikov muutaman vuoden toimineen erillisen venäläisenemmistöisen sensuurikomitean, joka teki ehdotukset rangaistuksista lehdille ja uusien lehtien julkaisuluvista, mutta jo 1904 komitea lopetti itse itsensä ja valvonta- ja esitysoikeutta siirrettiin läänien kuvernööreille.

Sensuuri toimi käytännössä niin että painoasian ylihallitus asetti kaikille niille paikkakunnille, joissa lehtiä painettiin, yhden tai useamman painoasiamiehen, joka luki etukäteen lehdessä julkaistavat jutut. Vuonna 1905 sivutoimisia sensoreita oli jo 43. Työ ei ollut erityisen kiitollista, sillä lehdet piti tuoda luettaviksi kaksi tuntia ennen ilmestymistä eli aamuyöllä. Vuosisadan vaihduttua sensuroitujen juttujen tilaakaan ei saanut enää jättää tyhjäksi, vaan ne piti korvata toisella tai poistettavaksi vaaditut osat kirjoittaa ja latoa uudelleen. Tämä merkitsi myös lehtien tekemisen hidastumista, josta lehdet ilmoittivat lukijoilleen: "Syy lehtemme viivästymiseen ei ollut toimituksen eikä kirjapainon." Tämän lukijat pystyivät tulkitsemaan helposti oikein. Japanin ja Venäjän sodan sytyttyä 1904 myös sotilaat ryhtyivät sensuroimaan sotatoimia ja varustelua käsitteleviä uutisia, mutta ote kirposi 1905 puolella. Sotasensuurin avulla estettiin myös lehtien tuominen Suomeen lännestä. Ennakkosensuuri päättyi suurlakon aiheuttaman poliittisen tilanteen myötä, mutta se palautettiin uudelleen voimaan 1910.

Lakkautuksia ja julkaisukieltoja

Tampereen lehdistä lakkautettiin Tammerfors Nyheter määrajaksi 1899 ja 1901 ja viimeisen kerran 1916. Silloin lehti puolusti Hämeenlinnaan suunniteltua Birger Jaarlin patsashanketta pakinassa ja viittasi ruotsalaisten tuomaan länsimaiseen sivistykseen, jota venäläiset nyt uhkasivat. Kirjoittaja Erik Ottelin karkoitettiin Siperiaan. Ruotsalaisen kansanpuolueen tamperelaisäänenkannattaja syntyi tovin jälkeen uudelleen nimellä Tammerfors Aftonblad. Aamulehti lakkautettiin viikon ajaksi vuonna 1903 työväenopiston rehtori Severi Nymanin kevätrunon takia. Aamulehden ilmestyminen kiellettiin kuukaudeksi seuraavana vuonna Bobrikovin kuolemasta kertovan uutisen takia .

Ennakkosensuurin lisäksi Kansan Lehden harmina sen alkuvuosikymmeninä kunnianloukkauksista nostetut painokanteet, joiden syynä oli lehteen kirjoitettuna ennennäkemätön työväenpuolueen linja. "Painokanteita nostettiin alkuvuosina tuhkatiheään. Niitä nostivat yksityiset ja niitä nostivat virastot. Sakkoja tuomittiin vähän väliä, mutta aina niistä sentään jotenkuten selvittiin ja Kansan Lehti jatkoi sitkeästi ja määrätietoisesti taisteluaan työväenluokan hyväksi", Yrjö Wilen kirjoitti.

Kuka on päätoimittaja

Kansan Lehden 50-vuotishistoriikissa lainataan asiasta myös Yrjö Mäkeliniä, joka oli joutunut Tampereen painoasiamiehen Ernst Sjöströmin hampaisiin.Vastaavan päätoimittajan aseman saaminen itseoppineelle Mäkelinille oli vaikeaa, koska se vaati viranomaisten eli painoylihallituksen ja kenraalikuvernöörin hyväksynnän. Mäkelin kirjoitti asiasta Kansan Lehden 15-vuotishistoriikissa seuraavasti: "Tämän luvanhakuhistorian jälkeen pitäisi nyt kaiketi puhua jotakin lehden suunnasta ja toimitustavasta noina valtiollisesti kireinä vuosina. Minä en kuitenkaan ole oikea henkilö kirjoittamaan asian siitä puolesta, sillä niinä vuosina oli lehden todellisena päätoimittajana – ainakin mitä tulee sen virkailijan kielto-oikeuksiin – herra 'maisteri', painoasiamies ja viinakontrollööri Ernest A. Sjöström. Hän se määräsi mitä lehdessä saa olla, mitä ei. Hänelläkin oli tietysti herransa, kuten kerjäläisilläkin kuuluu olevan jumala, mutta monessa kohdin hän menetteli niinkuin menetteli, ilman virallista, ulkopuolista pakkoa, noin vain 'asian harrastuksesta', ja 'antaakseen vanhana ammattimiehenä hyvää opetusta nuorille toimittajille', kuten hänen yksinkertaisuutensa herttaisimpina hetkinä konstateerasi. Hänen isällinen huolenpitonsa, jonka minä tulen ijät kaiket muistamaan, ulottui tuon tuostakin aina pikku-uutisosastoon asti, varsinkin silloin kun siinä osastossa sattui olemaan jotakin epämieluista kaupungin suomettarelaisille." Näistä poliittisesti "epäkorrekteista" virheistä pääsi yleensä varoituksilla ja nuhteilla, mutta esimerkiksi kunnallisvaaleihin liittyvää vaalikirjoitusta, jossa arvosteltiin kaupungin porvarillisia, karsittiin ja paikkailtiin Mäkelinin mukaan niin armottomasti, ettei siihen jäänyt hajuakaan siitä, mitä oli tarkoitettu.