KULTTUURI 1918-40

VAPAA-AIKA

Muut harrastukset
Teksti: Sami Suodenjoki

Rauhaniemen uimaranta

Rauhaniemen uimarantaa 1930-luvulla
Rauhaniemen uimarantaa 1930-luvulta. Kuva: Aarne Pietinen, Tampere-Seuran kuva-arkisto.

Tampereen pohjoisimmassa kolkassa, Lapin esikaupungin takana, sijainnut Rauhaniemi oli otollinen uimalaitoksen paikaksi jo siksikin, että se oli ollut Lapin esikaupungin asukkaiden vakituinen uimapaikka jo pitkään ennen pukuhuonein varustetun kansankylpylän rakentamista. Uimalaitosta alettiin suunnitella alueelle 1920-luvun alussa, mutta sen rakentamista jouduttiin lopulta odottamaan läpi lähes koko vuosikymmenen.

Pyhäjärven rantaan oli jo 1910-luvulla perustettu Palomäen uimalaitos. Tamperelaiset uimaseurat esittivätkin jo 1921 uimalaitoksen rakentamista myös Itä-Tampereelle, jossa ei sellaista vielä ollut. Varoja ei kuitenkaan myönnetty. Uudelleen hanke nosti esille urheilulautakunta kesällä 1924. Asiaa valmisteltuaan se esitti rahatoimikamarille "uuden ajanmukaisen uimalaitoksen rakentamista n.s. Bromsinlahteen", kun kaupunginarkkitehti oli ensin laatinut sitä varten piirustukset kustannusarvioineen. Rahatoimikamari kuitenkin hylkäsi esityksen rahapulan vuoksi ja lisäksi vielä "piti sanottua lahtea sen mataluuden vuoksi sopimattomana uimalaitoksen paikaksi".

Päätös uimalaitoksen rakentamisesta viivästyi aina vuoteen 1928 asti. Kun tuolloin tehtiin uudet luonnokset uimalaitosta varten ja kun urheilulautakunta teki uuden aloitteen "kansankylpylän" rakentamisesta tällä kertaa Rauhaniemen kärkeen, päätyi rahatoimikamari lopulta ajatuksen kannalle. Uimalaitoksen paikaksi oli yhdessä vaiheessa suunniteltu myös Soukanlahtea, mutta lopulta päädyttiin valitsemaan vedeltään puhtaampi Rauhaniemi. Rakentamispäätöksestä helpottunut urheilulautakunta saattoikin vuoden 1929 toimintakertomuksessaan todeta:

Lautakunnan tekemän esityksen mukaisesti ryhdyttiin viimeinkin rakentamaan kaupungin itäpuolelle, Rauhaniemen kärkeen, uutta uimalaitosta n.k. kansankylpylän muodossa... Laitos valmistuikin osittaiseen kuntoon kesän alkupuolella ja sai se nimekseen Rauhaniemen kansankylpylä.


Auringonottoa ja kevyttä uintia suosineen kansankylpylän avajaisia vietettiin juhannuksena 1929. Sen oli suunnitellut Bertel Strömmer. Kansankylpylä oli 1940-luvulle asti maksullinen, ja sitä ympäröi kellertävä lauta-aita. Maksullisuuden taustalla olivat ylläpitokulut, jotka aiheutuivat uimarannasta vuorollaan huolehtineille tamperelaisille uimaseuroille. Maksullisuus, aukioloajat ja käyttäytymissäännöt määriteltiin vuonna 1930 Rauhaniemen kansankylpylän järjestyssäännöissä.

Kansankylpylä lauta-aitoineen 1930-luvun alussa

Kansankylpylä lauta-aitoineen 1930-luvun alussa. Kuva: Tampere-Seuran kuva-arkisto.

Syyskuun 7. päivänä 1929, samaan aikaan kun uimalaitosta hoitaneiden Tampereen Työväen Uimareiden jäsenet olivat järjestelemässä pukusuojaa talvikuntoon uuden laitoksen ensimmäisen kesän päätteeksi, tapahtui traaginen Kuru-laivan uppoaminen samassa järvessä. Myrsky oli tuolloin kova Rauhaniemessäkin, sillä aallot löivät pukusuojan sisälle asti ja kastelivat uimaseuran talkooväen.

Vuosina 1932 ja 1933 kansankylpylään tehtiin parannuksia: yhden hengen pukusuojia lisättiin, rantoja tasoitettiin kauttaaltaan ja rakennettiin laitoksen pohjoispuolelle ponnahduslauta.

Ponnahduslauta Rauhaniemen rannalla vuonna 1934

Ponnahduslauta Rauhaniemen kansankylpylässä
kesällä 1934. Kuva: Aamulehti 9.8.1934.

Vuodesta 1934 lähtien pidetyt kävijätilastot antavat käsityksen Rauhaniemen kansankylpylän suosiosta. Vuoden 1934 kesällä kävijöitä laitoksessa oli 6 500, mutta se kasvoi tasaisesti, niin että vuoden 1939 kesällä kävijämäärä oli jo 27 500. Kylpylän käyttö siis vilkastui 1930-luvun mittaan huomattavasti. Kävijämäärän perusteella suosituin kuukausi kesäkuun alusta elokuun loppuun avoinna olleessa uimalaitoksessa oli useimmiten heinäkuu, mutta esimerkiksi vuoden 1939 viileä heinäkuu saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että kävijöitä Rauhaniemessä oli tuolloin eniten elokuussa. Toisaalta kävijämäärien kasvulla ei välttämättä ollut paljonkaan tekemistä sään kanssa, sillä esimerkiksi lämpiminä ja vähäsateisina kesinä 1936 ja 1937 kävijämäärät jäivät alhaisemmiksi kuin seuraavina vuosina (katso ilmastotilastot 1918-1939).

Kaiken kaikkiaan Rauhaniemen uimalaitoksen suosio kasvoi 1930-luvun jälkipuoliskolla voimakkaasti. Verrattuna Pyynikin uimarantaan, jossa kävijöitä oli 40 000 - 60 000 kesässä, kävijöiden määrä Rauhaniemessä säilyi kuitenkin vaatimattomana. Tämä johtui ilmeisesti Rauhaniemen uintipaikan maksullisuudesta. Rauhaniemi veti silti enemmän väkeä kuin esimerkiksi enemmän kilpauintipaikaksi leimautunut Palomäen uimalaitos.

Rauhaniemen uimarantaa kesällä 1934

Uimareita Rauhaniemessä kesällä 1934. Kuva: Aamulehti 9.8.1934.

Uimaseurat järjestivät Rauhaniemessä myös uimakouluja, joihin osallistui parhaimmillaan 1930-luvulla lähes 300 oppilasta. Esimerkiksi Tampereen Uimaseuran uimakoulussa opetettiin vuonna 1936 muun muassa "veteen tottumista, rintauintia, crawl-uintia, hyppyjä y.m., mikäli puutteelliset olosuhteet sen sallivat". Muutakin toimintaa kylpylässä järjestettiin, esimerkiksi puistokonsertteja vuosina 1937 ja 1938.


Lähteet:

Jutikkala, Eino, Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin rahatoimikamarin toiminnasta 1921-29.
Kertomukset Tampereen kaupungin urheilulautakunnan toiminnasta 1924-39.
Wacklin, Matti, Käpylä - metsänvartijan valtakunta. Tampere 1999.