Tamperelaisen teatterin juuret

[Tamperelaisen teatterin juuret] [Tampereen Teatteri] [Tampereen Työväen Teatteri]

Tampereen kahden suurimman teatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Tampereen Teatterin juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Teatterit poikkesivat 1900-luvun alussa ohjelmistoiltaan melko vähän toisistaan. Yksi teattereita erottava tekijä oli se, että Työväen Teatteri toimi alussa harrastajateatterina, Tampereen Teatteri heti perustamisvuodestaan 1904 lähtien ammattiteatterina.

1930-luvulta lähtien monilla paikkakunnilla alettiin puuhata porvarillisten ja työväenteattereiden yhdistämistä. Perusteluina yhden vahvan yksikön perustamiselle oli yleensä teatterimenojen pienentäminen ja yleisöpohjan laajentaminen. 1940-luvulla teattereiden kunnallistaminen kiihdytti yhdistämispyrkimyksiä monien työväenteattereiden vastustuksesta huolimatta. Nykyään Tampereen Työväen Teatteri on Suomen ainoa ammattimainen työväenteatteri.

Ajatus omasta teatterista syntyy

Teatterin juuret ulottuvat Tampereella ainakin 1800-luvun puoliväliin asti. Tampereella vieraili 1860-luvulta asti silloin tällöin seurueita Ruotsista. Vaikka yleisöksi tavoiteltiin sekä porvareita että työväestöä, työväki tuli vain harvoin teatteriin. Keskimääräinen tahtaantyötekijän työpäivän pituus oli 1800-luvun lopussa 13 tuntia ja monille myös esitysten ruotsinkielisyys nosti kynnystä viettää vähää vapaa-aikaa kiertue-esityksiä katsomassa.

Suomalainen teatteri perustettiin Kaarlo Bergbomin ohjelmajulistuksen pohjalta 22.5.1872, ja se vieraili Tampereella saman vuoden joulukuussa. Koska Suomalaisen teatterin syksyinen vierailu Poriin oli saanut lehdissä paljon palstatilaa, vierailua odotettiin Tampereella innostuneesti ja esitykset saivat hyvän vastaanoton. Vaikka näytelmät esitettiin suomeksi, työväkeä ei juurikaan ollut yleisönä. Näyttelijä ja kiertueen johtaja Oskari Vilho valitti Seurahuoneen alkeellisia oloja, koko kaupungissa oli vain yksi tapettihuone, jossa siinäkin oli vain yksi ainoa ovi. Kaupunkilaiset odottivat Suomalaisen teatterin vierailuja aina erityisen innostuneina, mutta myös ruotsalaiset seurueet jatkoivat kiertueitaan. Vähitellen vierailujen innostamana ajatus oman teatterin perustamisesta alkoi herätä.

Suomalaisen teatterin vierailut houkuttelivat Seurahuoneen perimmäisille tuoleille ja parvekkeelle myös muutamia tehtaan työntekijöitä yleisöksi. Hieman yli 10-vuotias puuvillatehtaan lämmittäjä Mimmi Lindgren asui porvari Grönlundin talossa, jossa majoitettiin muutamaan otteeseen kiertueteattereiden naisnäyttelijöitä. Hän oli kantanut näyttelijöiden tarvikekoppia talosta esityspaikalle, nähnyt samalla teatteriesityksiä ja alkanut tästä innostuneena järjestää toisten lasten kanssa pieniä näytelmiä pihamaalla. Kun Mimmi Lindgrenin kotiin tuli syksyllä 1879 kylään kolme puuvillatehtaan työntekijää, seppä J. Brav, laitosmies Simo Senvall ja kirjuri Kaarle Palm, innostui Mimmi heti miesten ajatuksesta perustaa oma näytelmäseura. Nelikko perusti Puuvillatehtaan teatterin, jonka toiminta oli aktiivista ja ohjelmistossa oli myös vakavia näytelmiä.

Ohjelmiston vetonaula oli näytelmä Jeppe Niilonpoika, jota esitettiin keväällä 1883. Pian tämän näytelmän jälkeen teatteriesitykset harvenivat ja lopulta loppuivat kokonaan. Harrastajateatteri väsyi, närää aiheutti myös se, että paikalliset lehdet uutisoivat harrastajateatteristaan vähemmän kuin Suomalaisen teatterin esityksistä. Harjoittelemaan päästiin vasta ilta puoli kahdeksan jälkeen, kun työpäivä tehtaalla päättyi, ja uusi työpäivä alkoi aamukuudelta. Osansa asiaan teki myös teatteriaktiivi Kaarle Palmin avioituminen, ja se, että hänen vaimonsa piti näyttelemistä halveksittavana. Vaikka Puuvillatehtaan lukusalin näytännöt päättyivät, näytelmäkiertueet kaupunkiin ja keskustelu ajanmukaisen teatterihuoneen rakentamisesta jatkui.

Raittiusliikkeestä tuulta teatteritoimintaan

1800-luvun lopulla tehdaskaupungissa yleistyivät alkoholin anniskeluravintolat –ja kapakat. Alkoholin anniskelun virallisena tavoitteena oli väkijuomien käytön hillitseminen tai ainakin haittojen hallitseminen. Tämän takia viinan myymisen voittovarat oli käytettävä yleishyödyllisiin ja kansaa siveellistäviin pyrkimyksiin. Kaupunki antoi anniskeluvoittorahoista rahaa puistojen kunnostukseen, viemäritöihin, lasten hätäapuun, varusti kansankirjastoja ja lukusaleja ja tuki orkestereita ja teatteriryhmiä.

Teatteri kuului myös Tampereen raittiusseurojen toimintaan. Teatteritoiminta aktivoitui vuonna 1895, kun Tampereen raittiusseura rakensi raittiustalon, jossa oli myös näyttämö. Raittiustalo ohitti Seurahuoneen hetkeksi vierailevien teattereiden näytelmien esityspaikkana. Myös Tampereen Käsityöläis-lauluseurassa harrastettiin teatteria kymmenisen vuotta, toimintaan osallistui mm. räätäli Konstu Eklund (Kosti Elo), josta tuli myöhemmin Tampereen Työväen Teatterin johtaja.

1880-luvulla monien yhdistyksien, seurojen ja ammattiosastojen toimintamuodoksi oli vakiintunut iltamat, joihin kuului usein muun ohjelman lisäksi pieni kuvaelma tai näytelmä. Pieniä näytelmäseuroja syntyi tiheään, joista esimerkkinä Tampereen Nuorisoseuran aktiivinen teatteritoiminta vuosina 1896-1905. Myös työväestö alkoi innostua näyttelemisestä. Tampereen Työväenyhdistykseen kuului 1880-luvulla erikseen huvitoimikunta ja näytelmäseura.

Sekä Uusi Teatteri että Kansanteatteri vierailivat aktiivisesti Tampereella, teattereiden yhdistymisen jälkeen vuodesta 1899 Suomalainen Maaseututeatteri Viipurista jatkoi kiertueperinnettä. Tuntemattomia eivät olleet myöskään ulkomaiset ooppera- ja tanssiseurueet. Tampere ei enää elänyt teatterityhjiössä. 1800-luvun loppupuolella syntynyt teatteri-innostus loi pohjan seuraavan vuosisadan alussa syntyville teattereille. Tampereen teatteri-innostus oli myös osa valtakunnallista työväen teatteriseurojen perustamistrendiä.

Aamulehdessä olleita teatteri-ilmoituksia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Ylhäällä vasemmalla ilmoitus Tampereen Teatterin uuden rakennuksen vihkiäisistä vuodelta 1913. Tämän alapuolella teatteritalon yhteyteen avatun teatteriravintolan ilmoitus. Muut leikkeleet ovat tamperelaisten teattereiden ja yhdistysten teatteriin tai iltamiin liittyviä ilmoituksia.