etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

ALUE

Kaupunginosat
Teksti: Sami Suodenjoki

Osmonmäen sosiaaliset olot

[RAJAT JA RAKENNUKSET] [VÄESTÖ] [SOSIAALISET OLOT]

Asuminen

Vuoden 1920 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan Osmonmäen kaupunginosassa asuttiin ahtaasti, kuten muuallakin Tammelassa, jonka kaupunginosista vain keskiluokkaisempi XVI kaupunginosa oli väljemmin asuttua aluetta. Jos asumisahtauden mittarina on se, että huoneistossa asui vähintään 3 henkeä huonetta kohden, asui XVI kaupunginosassa 48 % väestöstä ahtaasti. Asuminen oli selvästi ahtaampaa kuin koko kaupungissa, jossa 38 % asui ahtaissa oloissa. Osmonmäen tilannetta paransi kuitenkin se, että kaikkein ahtaimmissa oloissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden, asui vain 2,2 % kaupunginosan väestöstä. Se oli selvästi vähemmän kuin kaupungissa keskimäärin tai esimerkiksi viereisissä XV kaupunginosassa ja Lapin esikaupungissa.

Yleisin asuntotyyppi Osmonmäen kaupunginosassa, kuten muuallakin kaupungissa vuonna 1920, oli yhden huoneen ja keittiön asunto. Sellaisissa asui 56 % Osmonmäen asukkaista. Yhden huoneen ja keittiön asuntoja olivat muun muassa Lapinniemen puuvillatehtaan Pohjolankadun, Pinninkadun, Tunturikadun ja Tammelanpuistokadun väliselle alueelle vuosisadan vaihteessa rakennuttamat työväenasunnot. Tyypillisiä asuntoja olivat myös kahden huoneen asunnot, joissa asui 21 % kaupunginosan asukkaista, sekä kolmen huoneen asunnot, joissa asui 9 % osmonmäkeläisistä. Myös yhden huoneen asuntoja ja osakeittiöasuntoja oli jonkin verran.

Asuminen muuttui Osmonmäellä väljemmäksi 1920-luvun mittaan, sillä vuonna 1930 enää 20 % asukkaista asui ahtaasti. Saman suuntainen muutos tapahtui tosin muuallakin kaupungissa, vielä voimakkaampana esimerkiksi muissa Tammelan kaupunginosissa. Osmonmäellä ei kuitenkaan enää asuttu juurikaan ahtaammin kuin kaupungissa keskimäärin. Merkille pantavaa on se, että XIV kaupunginosassa edelleen 1,4 % asukkaista asui huoneistoissa, joissa asukkaita oli vähintään 6 huonetta kohden; heidän osuutensa oli noussut koko kaupungin keskiarvoa (0,9 %) korkeammaksi.

Yhden huoneen ja keittiön asunnot säilyivät yleisimpänä asuntotyyppinä XIV kaupunginosassa vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan. Kahden huoneen asunnot sen sijaan olivat hävinneet miltei kokonaan. Kolmen huoneen asuntojen suhteellinen osuus kasvoi vuoteen 1920 verrattuna hieman, ja neljän huoneen huoneistot yleistyivät vielä selvemmin. Yhden huoneen asuntojen säilyi kaupunginosassa suunnilleen entisellään, osakeittiöasuntojen määrä sen sijaan väheni selvästi. Kokonaisuutena asuntotyyppien muutokset jäivät jo vuosisadan vaihteessa pitkälti valmiiksi rakennetussa kaupunginosassa melko vähäisiksi, lukuun ottamatta kahden huoneen asuntojen katoamista. Asuntojen kokonaismäärä, joka vuonna 1920 oli ollut 3 740, oli tosin vuonna 1930 vähentynyt 3 018:aan, mikä selittyy toisaalta kaupunginosan väkiluvun, toisaalta asumistiheyden alenemisella.

Alhainen mukavuustaso

Vuonna 1920 sisävessa oli Tammelassa hyvin harvinainen mukavuus: XIV kaupunginosassa sellainen oli vain 4 %:ssa asunnoista. Vähäinen määrä johtui siitä, että alueen rakennukset olivat vanhoja: ne oli rakennettu aikana, jolloin sisävessojen ei katsottu kuuluvan joka asunnon mukavuuksiin. Esimerkiksi vuonna 1907 rakennetussa Frans Widellin omistamassa Ainonkatu 11:ssä oli vain 3 WC:tä, joten pääosa talon 23 asunnossa asuneista ihmisistä joutui käyttämään ulkokäymälää. Koko Tampereella WC oli tuolloin jo 18 %:ssa huoneistoista.

Vesijohto oli Osmonmäen kaupunginosassa jo 74 %:ssa talouksista: se oli siis yleisempi kuin kaupungissa keskimäärin. Kylpyhuoneita sen vanhoihin taloihin ei sen sijaan ollut rakennettu käytännössä lainkaan, koko kaupunginosassa kun oli vuonna 1920 vain kaksi kylpyhuonetta. 1910-luvulla tamperelaistalouksissa yleistynyt sähkövalo löytyi sen sijaan jo 94 %:lta Osmonmäen asunnoista.

1920-luvun aikana mukavuudet yleistyivät selvästi Tampereen kotitalouksissa. XIV kaupunginosassa yleistymistä kuitenkin hidasti vanha rakennuskanta; vuosisadan vaihteessa rakennettuihin taloihin ei juurikaan lisätty sisävessoja tai kylpyhuoneita. Vuoden 1930 rakennus- ja asuntolaskennan mukaan kylpyhuoneet eivät olleet yleistyneet vuosikymmenessä juuri lainkaan, ja sisävessa oli edelleen vain 16 %:ssa asunnoista, kun sellainen koko kaupungissa oli 40 %:ssa huoneistoista. Vesijohto oli vuonna 1930 sentään jo 91 %:ssa XIV kaupunginosan asunnoista; lämmin vesi tosin oli siellä vielä tuntematon mukavuus.

Työttömyys

Kun lama 1920-30-lukujen vaihteessa alkoi, nousi työttömyysaste Tammelan pohjoisosassa selvästi kaupungin keskitasoa korkeammaksi. Tämä johtui pitkälti siitä, että suuren ryhmän kaupunginosan ammatissa toimivista asukkaista muodosti rakennus- ja sekatyöväestö, joka kärsi lamavuosina erityisen pahasti työttömyydestä. Vuosina 1931-32 korkeimmillaan 23 %:iin kohonnut työttömyysaste alkoi kuitenkin seuraavina vuosina laskea, ja vuosina 1933-34 Osmonmäen työttömyysaste ei enää ollut olennaisesti koko Tampereen tasoa korkeampi. Vuosina 1934-37 XIV kaupunginosan työttömyys vastasi melko tarkkaan koko kaupungin tilannetta.

Työttömyysaste XIV kaupunginosassa

Verotettava varallisuus

Osmonmäen kaupunginosan verotulot koostuivat yksityisten ihmisten maksamista palkkaveroista: kiinteistöverojen ja liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus oli vähäinen. Vielä vuonna 1921 myös liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus oli huomattava, mutta sen jälkeen liikkeenharjoittajilta kerättyjen verojen osuus verotuloista putosi 6 %:iin. Samaa tasoa vuonna 1922 oli myös kiinteistöverojen osuus. Palkka- ja korkotuloista kerättyjen verojen osuus oli tuolloin peräti 89 %, kun koko kaupungissa vastaava osuus oli vain 52 %. XIV kaupunginosan pienten yritysten maksamat verot jäivät siis vähäisiksi verrattuna palkannauttijoiden maksamiin veroihin.

Vuosina 1922-25 palkkaverojen osuus kaikista XIV kaupunginosan verotuloista laski jonkin verran, 89 %:sta 80 %:iin. Vuoden 1925 jälkeen palkkaverojen osuudessa ei enää tapahtunut suuria muutoksia, vaan se pysytteli 77:n ja 83 %:n välillä aina 1930-luvun loppuun saakka. Myös kiinteistöverojen ja liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus kaikista verotuloista pysyi vuoden 1925 jälkeen vakaana lamavuosien pieniä heilahteluja lukuun ottamatta. Kiinteistöverojen osuus pysytteli 10-13 %:ssa, liikkeenharjoittajilta perittyjen verojen osuus 6-8 %:ssa.

Verotulojen määrä nousi XIV kaupunginosassa vuosina 1922-28 selvästi, 113 661 äyristä 205 157 äyriin. Suhteellisesti voimakkaimmin kasvoi kerättyjen kiinteistöverojen määrä, mutta myös palkkaveroja kerättiin vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 1929 verotulojen kasvu pysähtyi, ja talouslaman vaikutuksesta verotulot kääntyivät seuraavina vuosina voimakkaaseen laskuun. Pudotus johtui lähinnä palkka- ja kiinteistöverotulojen voimakkaasta vähentymisestä. Vuonna 1932 verotulot olivat pudonneet alimmilleen, 123 028 äyriin. Tuon vuoden jälkeen laman ote hellitti, ja kaupunginosassa kerätyt verotulot alkoivat jälleen kasvaa. Lamaa edeltänyt taso ylitettiin vuonna 1937, ja kasvu jatkui kahtena seuraavanakin vuonna.

XVI kaupunginosan verotulot

Kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden kasvoi XIV kaupunginosassa vuoteen 1928 asti, ja myös palkkaverojen absoluuttinen määrä nousi huolimatta kaupunginosan asukasluvun alenemisesta. Lamavuosina kerättyjen palkkaverojen määrä asukasta kohden laski selvästi, 52 äyristä 31 äyriin. Syynä oli paljolti lisääntynyt työttömyys. Kun lama alkoi hellittää vuonna 1932, palkkaverotulojen määrä kääntyi voimakkaaseen kasvuun. Asukaslukuun suhteutettuna kerättyjen palkkaverojen määrä kasvoi vieläkin nopeammin, sillä kaupunginosan väkiluku oli edelleen laskussa. Vuonna 1939 Osmonmäen asukkaat maksoivat palkka- ja korkotuloistaan veroja jo 69 äyriä henkeä kohden.

Palkka- ja korkoverot asukasta kohden XIV kaupunginosassa

Osmonmäen asukkaat maksoivat vähemmän veroja kuin tamperelaiset keskimäärin. Kaupunginosan palkkaverotulojen kehitys vastasi kuitenkin koko kaupungin tilannetta niin 1920-luvulla kuin 1930-luvun alun lama-aikana ja sitä seuranneella nousukaudellakin. Kun XIV kaupunginosan verotuloja verrataan muihin Tammelan kaupunginosiin, voidaan todeta, että Osmonmäki oli niistä verotulojen perusteella köyhin yhdessä viereisen XV kaupunginosan kanssa. Eteläiset Tammelan kaupunginosat XVI ja XVII olivat niitä selvästi varakkaampia.


Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomukset Tampereen kaupungin taksoitusvalmistelukunnan ja -toimiston toiminnasta 1921-39, verotustilastot.
SVT VI Väestötilastoa 56:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 72:4, Tampereen rakennus- ja asuntolaskenta 1930.
SVT VI Väestötilastoa 55:4, Tampereen väestölaskenta 1920.
SVT VI Väestötilastoa 71:4, Tampereen väestölaskenta 1930.
Työttömyystilastot: Peltola, Jarmo, väitöskirjan käsikirjoitus, alkuperäislähteenä Tampereen työttömyyskortistot Tampereen kaupunginarkistossa.
Wacklin, Matti, Tammela - suutarien pääkaupunki. Tampereen tammelalaiset ry & Tampereen kaupunki, Tampere 1997.
 
koski 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1900-1918 kaupunki 1870-1900