etusivu
info
haku
muistatko?
1918-1940 etusivu
henkilöhakemisto

Teollisuusjohtaja Emil Aaltonen (1869-1949)

Teksti: Touko Berry

[Suutarioppilaasta kenkätehtailijaksi] [Kenkätehtailija] [Muu liiketoiminta]

Emil Aaltonen (vuoteen 1890 saakka Widell) syntyi 29.8. 1869 Sääksmäen Metsäkylässä pienviljelijä Juho ja Amanda (o.s. Kallio) Widellin perheeseen. Vuonna 1882 Emil lähti paikallisen suutarimestarin oppiin ja saavutti kisällin pätevyyden 1887. Kaksi seuraavaa vuotta Emil työskenteli Hattulassa toisen suutarimestarin liikkeessä kunnes perusti oman liikkeen – niin ikään Hattulaan vuonna 1889. Teollinen tuotanto kiehtoi Aaltosta. Hän hankki itselleen lisätietoa tekniikan kehityksestä ja teollisuudesta lukemalla sanomalehtiä ja muita käsiinsä saamia julkaisuja.

Aaltonen pääsi toteuttamaan tuotannon koneellistamista hankittuaan paremmat tilat käyttöönsä Hattulan Vähä-Luolajan kylästä. Mahdollisuuksien mukaan Aaltonen hankki lisää koneita ja jatkuvasti uudenaikaisti ja tehosti tuotantoaan. Varsinainen teollinen jalkineenvalmistus alkoi, kun Aaltonen osti Helsingistä toimintansa lopettaneen kenkätehtaan amerikkalaisvalmisteiset koneet 1902. Aaltonen antoi tehtaalleen nimen Hattulan Jalintehdas. Tuotanto pääsi hyvin käyntiin ja oli myös taloudellisesti tuloksellista. Olemassa olevien tilojen käydessä ahtaaksi rakennettiin lähistölle uusi tehdas, johon muutettiin vuonna 1904.

Tässä vaiheessa Aaltosen toiminta-ajatus oli selvästi nähtävissä. Avainkysymyksenä oli jalkineiden tuotantokustannusten alentaminen tuotantoa koneistamalla. Samalla tuotannon järjestely muutettiin teollisen tehokkaaksi. Hattulan tehtaan menestys perustuikin siihen, että tehdas pystyi valmistamaan ja myymään jalkineita edullisempaan hintaan kuin siihen aikaan yleensä oli saatavissa.

Aaltonen oli mennä Hattulan vuosina naimisiin Olga Malisen kanssa vuonna 1896. Pariskuntaa koettelivat kuitenkin onnettomuudet. Pariskunnan neljästä lapsesta kaksi kuolivat jo lapsina. Vuosi 1905 oli Aaltoselle raskas. Helmikuussa juuri edellisenä vuonna valmistunut tehdasrakennus tuhoutui palossa. Kolmea kuukautta myöhemmin nuorta tehtailijaa kohtasi vielä pahempi isku. Pitkään sairaana ollut Olga kuoli toukokuussa.

Hattulan tehtaan palon jälkeen Aaltonen muutti Tampereelle. Muutto kaupunkiin tapahtui jo vuoden 1905 kesällä, jolloin Aaltonen myös osti kaupungista vararikkoon joutuneen Tampereen keppitehtaan kiinteistön läheltä Tammelan toria. Vuoden lopussa tehtaassa oli jo 23 työntekijää. Seuraavan vuonna tehtaassa oli jo 150 työntekijää. Ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan 1906, Tampereen Kenkätehdas tuotti 20 000 jalkineparia. Seuraavana vuonna tuotanto oli jo kaksinkertainen. Toimittuaan entisen keppitehtaan kiinteistössä nelisen vuotta, alkoi Aaltonen laajentaa tehdastaan. Tammelantorin pohjoislaidalta ostettiin Tampereen Tapettitehdas Osakeyhtiön kortteli 1909.Myöhemmin samalle tontille rakennettiin vuosina 1912 - 1917 Lambert Pettersonin suunnittelema uudempi Aaltosen kenkätehdas. Rakennustyön saattaminen loppuun kesti kuitenkin kaikkiaan 16 vuotta.

Tehtaan menestys antoi Aaltoselle mahdollisuuden hankkia kilpailevia kenkätehtaita omistukseensa. Aaltosen omistukseen siirtyi vuonna 1926 Korkeakoskella sijainnut Suomen Nahka –ja Kenkätehdas Oy, vuonna 1931 Attilan kenkätehdas sekä 1934 Karisto & Kumpp:n Solena kenkätehdas.

Liikemiehenä Aaltonen oli monipuolinen. Hän hankki vuonna 1914 vähän yli 200 hehtaarin Ketaran tilan läheltä Tamperetta (jonka hän tosin myi 1918) sekä vuonna 1917 Mäntsälässä sijainneen 2600 hehtaarin suuruisen Andersbergin tilan. Tila oli vanha aatelikartano, joka tunnettiin suomalaiselta nimeltään Mäntsälän Ylikartanona. Andersbergin tilan viljely toimi Aaltosella teollisuustoiminnan vastapainona - eräänlaisena harrastuksena.

Aaltonen osallistui osakkeenomistajana ja johtokunnan puheenjohtajana myös 1921 perustetun Sarvis Oy:n toimintaan. Rahoitusvaikeuksissa ollut Sarvis päätyi hiljalleen miltei kokonaisuudessaan Aaltosen omistukseen. Aaltonen oli tiiviisti mukana myös vuonna 1915 perustetun Oy Lokomo Ab:n toiminnassa osakkeenomistajana ja väliin johtokunnan puheenjohtajanakin. Myös Lokomo siirtyi miltei kokonaisuudessaan Aaltosen omistukseen vuoteen 1926 mennessä.

Aaltonen oli myös kaupunginvaltuutettu, suomalaisuusmies, taiteenostaja ja lahjoittaja. Kauppaneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1921 ja vuorineuvoksen 1939. Aaltonen perusti myös nimeään kantavan Emil Aaltosen säätiön vuonna 1937 luovan tieteellisen työn tukemiseksi.

Aaltonen oli jo elämänsä aikana myyttinen hahmo. Varhaisessa vaiheessa alkanut teollisuus -ja talousmiehen ura päättyi vasta 1949, Aaltosen kuollessa 80-vuotiaana. Aaltonen johti omia tehtaitaan vielä vuoteen 1947 saakka. Tänäkin päivänä vaatimattomista oloista lähtöisin olleen tehtailijan ura ja saavutukset vaikuttavat melkoisilta. Kuivakkaaksi kuvatun Aaltosen ura ei ole kuitenkaan pelkästään tarina äärimmäisen menestyneestä miehestä vaan myös tarina suomalaisen teollisuuden kehityksestä. Aaltosen varsinaisen päätyön – kenkäteollisuuden kehityksen kautta voidaan nähdä Suomen talouden ja teollisuuden nopea nousu. Vaurastuvan kansan kulutuspotentiaalin nousu voidaan nähdä teollisesti valmistettujen tuotteiden myynnin kasvuna. Jalkineet olivat ihmisen perustarve, mutta siltikään ennen teollisuuden kasvun alkua niiden hankinta ei ollut selviö. Vaurastuminen yhdistettynä teollisuustuotteiden edullisuuteen loi edellytykset elinkeinoelämän nopealle kasvulle. Juuri ihmisten perustarpeiden palveleminen teollisuuden tehokkuuden luomalla edullisuudella oli Aaltosen menestyksen salaisuus.

Kuva: Aaltosen Kenkätehdas O.Y., Muutamia piirteitä 50-vuotistaipaleelta, Otava, Helsinki, 1939
Lähteet: Rafael Koskimies ja Pentti Poukka; Emil Aaltonen, Tampereen Kirjapaino-Osakeyhtiö, Tampere 1969. Kansallisgalleria / Suuret Suomalaiset, Nuori tasavalta (1920-1945), Weilin&Göös, Porvoo 1996. Aaltosen Kenkätehdas O.Y., Muutamia piirteitä 50-vuotistaipaleelta, Otava, Helsinki, 1939.