Ammatillinen koulutus

Tampereen kaupunki rakennutti ammattioppilaitokselle varsin loisteliaan ja tilavan rakennuksen Pyynikille jo vuonna 1940, mutta vielä vuoden 1945 jälkeen talossa olivat vuokralaisina mm. synnytyslaitos, teknillinen oppilaitos ja työväenopisto. Tilaa oli kuitenkin riittävästi, vaikka oppilasmäärä alkoi kasvaa.

Ammattioppilaitoksen muodostivat kolme erillistä ammattikoulua, jotka uuden talon valmistuttua yhdistettiin yhteisen johtokunnan alaisuuteen. Vuonna 1945 tytöille tarkoitetuilla ammattilinjoilla opiskeli 232 oppilasta, poikien ammattilinjoilla 343 oppilasta. Yleisen ammattikoulun opiskelijat mukaanluettuina oppilaita oli yhteensä 765. Vuonna 1955 vastaavat luvut olivat 574, 882 ja 1510. Oppilaitoksesta, sen eri osastoista ja oppilasmääristä saa havainnoillisen kuvan alla olevasta taulukosta.

1950-luvulla ammattikoululaitos muuttui ja laajeni huomattavasti. Muutoksia selkeytti laki ammattioppilaitoksista joka annettiin huhtikuussa 1958. Valmistavia ammattikouluja muutettiin yleisiksi ammattikouluiksi, jolloin ammattiopetus monipuolistui ja syveni. Kansakoulu ja ammattikoulu olivat vuosikymmeniä kilpaillleet samoista oppilaista, mutta tämä "kolmekymmenvuotinen sota" päättyi puolestaan uuden kansakoululain säätämiseen. Eduskunta otti kannakseen, että ammattikoulut perustusivat jatkossa kansakoulun suorittamiselle. Yleiseen ammattikouluun pääsemiseksi vaadittiin kansakoulun kahdeksan luokan suoritus, valmistavaan ammattikouluun pääsi kuudennelta luokalta.

Syksyllä 1958 Tampereen kaupunki päätti teettää tutkimuksen ammattikoulutuksen tarpeesta Tampereella. Tutkimuksen suoritti Yhteiskunnallinen Korkeakoulun tutkimuslaitos, johtajanaan fil.tri Yrjö Littunen. Tutkimuksen tulos osoitti, että Tampereen kaupungin teollisuus tarvitsi ammattikoulun käyneitä työntekijöitä enemmän kuin silloisilla opiskelijapaikoilla voitiin kouluttaa. Aika oli kypsä uuden ammattikoulun perustamiselle. Tässä vaiheessa oli jo esitetty kuntainliiton perustamista, jotta Tampere ympäristökuntineen perustaisi yhteisen ammattikoulun.

Teollisuus oli omalta osaltaan jo pitkään pyrkinyt huolehtimaan ammattitaitoisen työväen riittävyydestä. Tehtaiden yhteyteen oli perustettu niiden omia amattikouluja, ns. tehtaankouluja, joissa oppilaat saivat käytännön työkokemusta tehtaassa. Esim. Tampereen lentokonetehtaan oma ammattikoulu perustettiin vuonna 1942, jolloin sodan vuoksi alalle tarvittiin runsaasti ammattitaitoista väkeä. Useimmista koulun oppilasista tuli viilareita ja sorvareita, mutta osasta valmistui mm. hienomekaanisen alan ammattilaisia.

1950-luku oli sairaanhoitokoulutuksessa yleiseti voimakkaan kehityksen aikaa. Valmistuviin ja jo valmistuneisiin keskussairaaloihin tarvittiin runsaasti henkilökuntaa. Turvatakseen ammattitaitoisen henkilökunnan saannin, lääkintöhallitus perusti uusia sairaanhoitajakouluja erityisesti niille paikkakunnille, joihin oli rakennettu tai rakenteilla uusi keskussairaala.

Tampereen sairaanhoitokoulu aloitti toimintansa valtion kouluna vuonna 1956. Kaupunki osoitti koululle väliaikaisiksi tiloiksi liikennelaitoksen johdinautohallin vapautuvat toimistotilat ja ensimmäiset 24 oppilasta aloittivat opintonsa 15. elokuuta. Ensimmäisen lukuvuoden aikana opettajamäärä kaksinkertaistui, mikä tarkoitti sitä, että toisen lukukauden alkaessa koulussa oli neljä vakituista opettajaa.

Ensimmäisten seitsemän toimintavuoden aikana Tampereen sairaanhoitokoulussa oli mahdollista valmistua sairaanhoitajaksi. Kun keskussairaala valmistui ja yleisen sairaalan toiminta lopetettiin, pääsi sairaanhoitokoulu yleisen sairaalan entisiin tiloihin. Koulu muutettiin opistoksi ja oppilasmäärää voitiin nostaa. Uusissa tiloissa aloitettiin myös ylihoitaja-, lääkintävoimistelija- ja röntgenhoitajakurssit, jotka myöhemmin liitettiin kiinteästi opetusohjelmaan omina koulutuslinjoinaan. Harjoitusjaksot suoritettiin Hatanpään sairaalassa.

Tampereen lastentarhaseminaaria ylläpiti vuodesta 1955 yksityinen lastentarhaseminaarin säätiö, jonka kaupunki oli perustanut muutamien naisjärjestöjen aloitteesta. Seminaari toimi aluksi Kalevan lastenseimen yhteydessä ja sitten varsin pitkään mm. musiikkiopiston uudessa talossa Pyynikintorin laidalla. Myöhemmin, kun annettiin laki lastentarhan opettajien koulutuksesta, seminaari siirtyi kaupungin omistukseen ja nimi muuttui lastentarhanopettajaopistoksi

Myös Tampereen talouskoulu oli yksityisen kannatusyhdistyksen ylläpitämä koulu, joka sai valtiolta avustusta. Koulu oli perustettu kotiapulaisten kouluttamista varten, mutta 1940-luvulla enää harva suunnitteli kotiapulaisen uraa. Tärkeämmäksi tulivat perheenemäntä- ja suurkeittiöiden emäntäkoulutus. Vuonna 1962 annettu maa- ja kotitalousopetusta koskeva laki muutti opetusta ammatillisen emännöitsijäkoulutuksen suuntaan ja 1984 koulu muutettiin Tampereen kotitalousoppilaitoksesksi, jossa voitiin suorittaa mm. työnjohdollisiin tehtäviin valmistava ravitsemus- tai siivousteknikon tutkinto. Muutos oppilaitoksen opetuksessa kuvastaa osaltaan yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta ja kehitystä. Kotiapulaiskoulutuksen aika oli ohi ja muuttuva yhteiskunta tarvitsi uudenlaista osaamista.

Tampereen talouskoulun lyhytkurssilaisia vuonna 1952. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Ahlmannin maatalous- ja kotitalousoppilaitos perustettiin aikanaan Messukylän puolelle, Hatanpään kartanon omistajan, asessori Gabriel Ahlmannin testamenttilahjoituksen turvin. Tarkoitus oli lähinnä turvata varattomien lasten koulutus. Yleistyvä kansakoululaitos teki kuitenkin yleissivistävältä osaltaan tarpeettomaksi nämä ns. Ahlmannin koulut. Kun testamentissa kuitenkin edellytettiin annettavaksi myös järkevän maatalouden opetusta, perustettiin niiden tilalle vuonna 1904 maamieskoulu ja emäntäkoulu. Niin maamies- kuin emäntäkoulukin olivat vuosikymmenien ajan suosittuja ja arvostettuja oppilaitoksia ja houkuttelivat oppilaita paitsi ns. Ahlmannin pitäjistä, myös kauempaa, lähinnä Tampereen ympäristökunnista.