Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto sijalla 45 maailman nuorten yliopistojen vertailussa

Julkaistu 15.5.2024
Tampereen yliopisto
Ihmisiä ja toimintaa Tampereen yliopistossa.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto pääsee sijalle 45 tuoreessa Times Higher Education Young University 2024 -yliopistovertailussa. THE-lehti listasi maailman parhaita yliopistoja, jotka ovat toimineet alle 50 vuotta.

Times Higher Education (THE) Young University 2024 -ranking vertailee nuoria eli korkeintaan 50-vuotiaita yliopistoja eri puolilta maailmaa.

Tampereen yliopisto rankattiin tällä kertaa 673 yliopiston joukosta sijalle 45.

Vuoden 2019 alussa aloittanut, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistymisessä syntynyt Tampereen yliopisto oli vertailussa mukana viidettä kertaa. Ranking-vuosina 2020–2024 menestys on vaihdellut sijoilla 34–54. 

Tampereen yliopisto saa parhaimmat pisteensä yhteistyöstä elinkeinoelämän kanssa (industry).

Suomesta vertailussa ovat Tampereen yliopiston lisäksi mukana Aalto-yliopisto (sija 21) ja Vaasan yliopisto (sija 73).

Nuorten yliopistojen rankingin kärjessä on toista kertaa Nanyang Technological University, Singapore.

Vertailu perustuu THE-rankingien tulosindikaattoreihin, mutta maineindikaattorin painoarvo on nuorilla yliopistolla matalampi.

Lue lisää rankingin metodologiasta

Tutustu THE Young University 2024 -rankingiin