Tampereen yliopisto  
Työelämän tutkimuspäivät - Työelämän tutkijan palkinto

Työelämän tutkijan palkinto

Työelämän tutkimuspäivien ohjausryhmä päätti vuodesta 2008 lähtien myöntää vuosittain Työelämän tutkijan palkinnon. Se annetaan tunnustuksena huomattavasta työstä suomalaisen työelämän tutkimuksen ja kehittämistoiminnan edistämiseksi.

Palkintoon sisältyy myös sen ensimmäisen saajan dosentti Raija Julkusen kirjan Uuden työn paradoksit innoittamana tavoite tuottaa nykytyöelämässä valitettavan yleiselle tunnustusvajeelle vastavoimia. Myönteinen palaute ja arjen kokemukset omassa työssä onnistumisesta ovat tulleet harvinaisuuksiksi. Työelämän tutkijan palkinto toimii ilmiön symbolisena vastavoimana muistuttaen yleisemminkin kiitoksen ja tunnustuksen antamisen tarpeellisuudesta.

Vuoden työelämän tutkijan valitsee edellisen vuoden palkinnon saaja tutkimuspäivien ohjausryhmän tekemän kyselyn kautta saamiensa ehdotusten pohjalta.

Työelämän tutkijan palkinnon saajat vuosittain

Professori Pertti Koistinen (2010)

Pertti Koistinen

Työelämän tutkija -palkinnosta on järjestetty avoin ehdotusmenettely. Asiasta on ollut tiedotteita työelämän tutkimus -listalla ja Työelämän tutkimuspäivien verkkosivustolla, jossa on voinut tehdä ehdotuksia toukokuusta syyskuun loppuun. Ehdotuspyyntö oli seuraavanlainen: "Pyydämme ehdotuksia vuoden 2010 Työelämän tutkimuspäivät -konferenssin yhteydessä jaettavan Työelämän tutkija -palkinnon saajaksi. Palkinnon saajan tulee olla suomalainen työelämän tutkija, joka on tehnyt esimerkiksi jonkin yksittäisen työelämän tutkimuksen kannalta merkittävän teon tai pidemmällä aikavälillä edistänyt työelämän tutkimusta, sen harjoittamisen edellytyksiä tai tutkimusalan näkyvyyttä. Ehdotuksen voi tehdä myös jokin organisaatio."

Ehdokkaiksi esitettiin ansioituneiden tutkijoiden lisäksi yhtä tutkimusyksikköä. Ehdotetut henkilöt edustavat eri tieteenaloja ja toimivat paitsi yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa myös tutkimustietoa hyödyntävissä ja välittävissä organisaatioissa. Yhteinen piirre kaikille ehdotetuille henkilöille on, että he ovat merkittävien tutkimussaavutusten lisäksi toimineet myös yhteiskunnallisina keskustelijoina ja tuoneet aktiivisesti esille tietämystään ajankohtaisten yhteiskunnallisten keskusteluteemojen yhteydessä. Valinta kohdistui henkilöön, jonka tutkimustoimintaa on luonnehtinut valpas ajan hermoilla pysyminen ja joka on tehnyt sitkeää ja menestyksekästä työtä työelämän tutkijoiden kouluttajana.

Palkitun, Pertti Koistisen, keskeisiä tutkimusteemoja ovat työmarkkinoiden rakenne ja toiminta, työllisyys, työttömyys, työvoimapolitiikka ja sosiaalipoliittisten järjestelmien toimivuus. Näitä ilmiöitä hän on tutkinut sekä suomalaisessa että kansainvälisessä kontekstissa. Hän on julkaissut runsaasti tieteellisiä artikkeleita ja toistakymmentä kirjaa sekä yksin että yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten kollegoiden kanssa.

Pertti Koistinen on saavuttanut kansainvälistä tunnettuutta sosiaalipolitiikan ja työelämän tutkijoiden keskuudessa, mistä osoituksena on useita kutsuja organisoimaan tieteellisten konferenssien työryhmätoimintaa, kutsut arvioitsijaksi useisiin korkeatasoisiin lehtiin ja asiantuntijaksi EU:n hankkeisiin sekä alan kansainvälisten järjestöjen toimintaan.. Hän on vetänyt myös kansainvälisiä tutkimusprojekteja.

Tutkijoiden kouluttajana Pertti Koistinen on ollut monella tapaa edelläkävijä kehittäessään alaansa liittyvää tutkijakoulua kansallisesta hankkeesta kansainväliseksi tutkijakouluksi. Tutkijakoululla on yhteistyösopimuksia useiden kansainvälisesti arvostettujen yhteistyötahojen kanssa ja siinä on mukana opiskelijoita ja ohjaajia myös ulkomaisista yliopistoista. Hän on myös kehittänyt tohtoriohjelmaa pedagogisesti olemalla mukana ja kehittämässä virtuaaliyliopistohankkeita, kehittämällä verkko-opetusta sekä HOPS-toimintaa. Tutkijakoulussa hän on tukenut sitkeällä ja kannustavalla ohjaustyöllään lukuisia akateemisten väitöskirjojen tekijöitä sekä tukenut opiskelijoita rahoituksen järjestelyissä. Lisäksi Pertti Koistinen on tukenut jatko-opiskelijoiden kansainvälistymistä eri projektien yhteydessä sekä tukenut opiskelijoiden mahdollisuuksia yhdistää jatko-opinnot eri elämäntilanteisiin.

Pertti Koistinen on myös aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija. Myös opettajan ja ohjaajan roolissaan hän rohkaisee opiskelijoita pohtimaan asioita laajasti ja lähestymään ajankohtaisia kysymyksiä eri yhteiskunnallisten toimijoiden perspektiiveistä.

- Tuula Heiskanen -