Kymmenennet Työelämän tutkimuspäivät pidetään kaksipäiväisinä 7.-8.11.2013.
Työelämän tutkimuspäivät ovat Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen tutkijoiden ideoima ja vuonna 2004 ensimmäistä kertaa organisoima tapahtuma, joka järjestetään vuosittain Tampereella. Tapahtumalla pyritään lisäämään työelämän tutkimuksen näkyvyyttä ja edistämään työelämän tutkimuksen kehitystä muun muassa edesauttamalla tutkijoiden verkostoitumista ja suomalaisen työelämän tutkimuksen profiloitumista omaksi tärkeäksi asiantuntemusalakseen.
Tuotantorakenteet, työn sisällöt ja työn tekemisen tavat ovat muuttumassa sekä Suomessa että maailman mittakaavassa vastauksena globaalin kilpailun haasteisiin. Vuoden 2013 tutkimuspäivien teemana on "Työn tulevaisuus". Päivillä pohditaan, mitä mahdollisuuksia ja keinoja on ohjata yhteiskunnan ja talouden kehitystä suuntaan, joka vahvistaa paitsi taloudellisen toiminnan edellytyksiä myös työelämän laatua sekä yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointia.
Professori Hugh Lauder, University of Bath, ja työelämätutkija TkT Mari Kira, Aalto-yliopisto, Työpsykologian ja johtamisen ryhmä
Vanhempi tutkija Jari Hakanen, Työterveyslaitos, ja pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Tampereen kaupunki
Kiitos kaikille Työelämän tutkimuspäiville 2012 osallistuneille!
| 26.04.2013 | Lähetä viimeistelty työryhmäkuvaus e-lomakkeella 6.5.2013 klo 16.00 mennessä |
|---|---|
| 25.04.2013 | Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 4, 2013 julkaistaan toukokuussa |
| 15.03.2012 | Kutsu: Ehdota työryhmää ja tule työryhmäkoordinaattoriksi (pdf) e-lomakkeella (päättynyt) |
| 22.02.2013 | Teema lisätty |
| 22.02.2013 | Uudet sivut avattu - sisältöä täydennetään Arkistosta löytyvät edellisten vuosien sivustot |
| << Näytä/piilota vanhat ilmoitukset >> | ||
| Lisätietoja: | ||
| Hanna Ylöstalo | Marjukka Virkajärvi | |
| ohjausryhmän puheenjohtaja | tyoelaman.tutkimuspaivat(at)uta.fi |
konferenssikoordinaattori |