etusivuinfohakumuistatko
1900-1918 etusivu

1903
Pääsivulle
Heikki Kokko

Venäläistämistoimien vastustus Tampereella

[VENÄLÄISTÄMISTOIMIEN VASTUSTUS] [RAITTIUSLIIKKEEN VOITTO]

Keisari Nikolai II lisäsi kenraalikuvernööri Bobrikovin valtuuksia vuoden aikana. Hän sai mm. oikeuden puuttua kaupunkien itsehallinnollisiin kysymyksiin, sekä valtuudet maastakarkoituksiin. Kenraalikuvernööri myös käytti valtuuksiaan, sillä vuoden aikana monia korkeissa asemissa olleita virkamiehiä erotettiin. Virkansa menettivät mm. Helsingin, Porvoon ja Viipurin pormestarit. Tampereella vuosi oli tässä suhteessa rauhallisempi.

Helsingissä tapahtunut Suomalaisen puolueen jakaantuminen ei aiheuttanut Tampereella vastaavaa hajaannusta, vaan päinvastoin myöntyvyyssuunnan edustajat ja perustuslailliset vain tiivistivät yhteistyötään vuoden 1902 lopulla. Tampereella osapuolia yhdisti Suomalainen Klubi, joka halusi pitää paikallis- ja valtakunnanpolitiikan erillään.

runo

Venäläisviranomaisten linja suhteessa Suomen aseman arvosteluun oli kiristynyt. Tämän sai kokea nahoissaan Tampereen Suomalaisen Klubin perustuslaillisiin kuuluva jäsen Severi Nyman. Hänet karkotettiin kenraalikuvernöörin toimesta maasta vapunpäivänä 1903 Aamulehdessä olleen Kevätmietteitä -runon johdosta. Asiasta koitui seuraamuksia myös Aamulehdelle, joka lakkautettiin viikon ajaksi keväällä 1903. Lähde: Aamulehti 1.5.1903.

Tampereella työväenliikettä ja perustuslaillisia yhdisti Kansan Lehden päätoimittaja Yrjö Mäkelin, joka kuului perustuslaillisten salaiseen, passivista vastarintaa harjoittaneeseen Kagaaliin. Mäkelin oli Kagaalin Tampereen paikallisosaston vahva vaikuttaja. Vuonna 1903 Kagaalin toimesta perustettiin erityinen työväenvalistuskomitea, joka jakoi maanalaista kirjallisuutta Mäkelinin johdolla.

Lähteet:
Aamulehti 1.1.1903 - 5.1.1904.
Kansan Lehti 1.1.1903 - 5.1.1904.
Tampereen uutiset 1.1.1903 - 5.1.1904.
Leino Pirkko, Kunnallinen vai valtiollinen politiikka? Teoksessa Poliittinen Tampere 1899-1905, Tampereen Yliopisto: Historian laitos, Monistesarja B, Suomen historia. Nro 1. Tampere 1972.
Rasila Viljo, Tampereen historia II. Tampere 1984.
Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia III, Tampere 1932.
 
1900 1901 1902 1904 1905 1906 190719081909 1910 1911 19131914 1915 1916 1917 1918