etusivu
info
haku
muistatko?

VALTA 1900-1918

KANSALAIS-
YHTEISKUNTA


TAPAHTUMAT
Heikki Kokko

Tampereen Kauppaseura

[Kauppaseura] [Kauppaseuran toimintaa] [Tampereen Uutiset]

Tampereen Uutiset - Kauppaseuran äänenkannattaja

Tampereen uutiset

Tampereen Uutiset oli ennen kaikkea elinkeinoelämän lehti. Se ilmestyi vuosina 1890-1905. Lähde: Tampereen uutiset 21.7.1903.

Tampereen Uutiset -niminen sanomalehti perustettiin vuonna 1890. Lehden eliniäksi tuli viisitoista vuotta, sillä se lakkautettiin jo vuonna 1905. Tampereen Uutiset oli ensisijaisesti Kauppaseuran ja sitä kautta laajojen taloudellisten piirien äänenkannattaja. Tampereen Uutiset oli Tampereella merkittävä vaikuttaja joukkoliikkeiden aikana, jolloin sanomalehtien lukemisharrastus oli nousussa, ja jolloin lähes kaikki poliittiset eturyhmät pyrkivät perustamaan oman äänenkannattajansa. Lehden päätoimittajana toimi 1900-luvun puolella G.A Andersson.

Tampereen Uutiset määritti linjansa suomenmieliseksi ja -kieliseksi. Ajan oloon se myös ilmoitti ajavansa sekä nais- että raittiusasiaa, jälkimmäistä edellistä "tahdonvapautta kieltämättä" eli maltillisesti. Tampereen Uutisten ja tiukempaa suomalaislinjaa ajaneen Aamulehden välit olivat kireät. Aamulehden taustavoimaa Suomalaista puoluetta ei miellyttänyt se, että myös suomenmieliseksi itseään kutsuneen Tampereen Uutisten julkaisijana oli monia ruotsinkielisiä tahoja. Lisäksi lehtien välejä hiersi suhtautuminen raittiuskysymykseen, joka etäännytti myös työväestön Kansan Lehteä Tampereen Uutisista. Ensisijaisesti Tampereen Uutisia pidettiin työväestön piirissä "kukkarovallan" äänenkannattajana.

Vallitsevien olojen säilyttäminen kuului Tampereen Uutisten linjaan. Tästä hyvänä esimerkkinä olivat lehden tilauskehotuksessa olleet lauseet: "Uudet aatteet, yhtä hämäränä kirjoittajien aivoissa kuin oudoksi kiusaukseksi lukijoille, liikkuvat aina milloin missäkin muodossa melkein kaikkien valtiollisten sanomalehtiemme palstoilla, - aatteet, jotka ovat tarkoittavinansa yhteiskunnan uudistamista ja parantamista sekä omantuntojen vapauttamista "taikauskoista", mutta jotka itse teossa eivät saa muuta aikaan kuin harmittavaa mullistusta elämässä ja - levottomuutta heikoissa sieluissa."

Elinkaarensa loppupuolella Tampereen Uutisten linja läheni perustuslaillisia, mutta lehden sävy ei saavuttanut kannatusta kaupungin nuorsuomalaisten keskuudessa. Lehti menettikin suosiotaan samaan aikaan, kun se lisäsi ilmestymistiheyttään. Virallinen lopettamissyy oli vuonna 1905 se, että nuorsuomalainen Tampereen Sanomat alkoi ilmestyä uudelleen, mutta tosiasiassa lehden kannatusyhtiö oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja tekikin konkurssin hieman myöhemmin.

Lähteet:
Jutikkala Eino, Tampereen historia III. Vuodesta 1905 vuoteen 1945. Tampere 1979.
Raevuori Yrjö, Tampereen Kauppaseura ja sen miehiä. Toinen painos. Hämeenlinna 1946.
Rasila Viljo, Tampereen historia II. 1840-luvulta vuoteen 1905. Tampere 1984.
Seppälä Raimo, Tampereen Kauppaseura 1886-1986. Tampere 1986. Voionmaa Väinö, Tampereen kaupungin historia III osa. Tampereen historia Itämaisesta sodasta suurlakon aikoihin. Tampere 1932.

 
kaupunki 1900-18 työ 1900-18 arki 1900-18 liikkuminen 1900-18 kulttuuri 1900-18 valta lyhyesti valta 1870-1900 valta 1918-1940 valta 1940-1960