Kenkä ja jalkineteollisuus 1940-1960

Kengänvalmistusta Aaltosen kenkätehtaassa Kyllikinkadulla Tammelassa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto. Kuvaaja: Mauno Mannelin.

Myös jalkineteollisuudessa jouduttiin turvautumaan sodan jatkuessa yhä enemmän korvikeaineiden käyttöön. Esimerkiksi Tampellan puuhiomo valmisti pohjanahan korviketta ja Näsijärven nahkatehdas keinonahkaa kenkätehtaiden tarpeisiin. Aiemmin keveiden naistenkenkien valmistukseen erikoistunut Kenkätehdas Solena valmisti vuonna 1942 paperipäällisin varustettuja jalkineita. Kenkätehdas Kaleva valmisti miesten, naisten ja lasten puukenkiä.

Sodan aikana kenkätehtaiden työntekijämäärät laskivat miesten ollessa asepalveluksessa. Useimmissa Tampereen kenkätehtaissa työntekijämäärä supistui sodan aikana puoleen. Silti vuosina 1939 - 44 Tampereelle perustettiin seitsemän uutta kenkätehdasta.

Sodan loputtua tuotantoa helpotti ammattityövoiman paluu rintamalta. Raaka-ainepula kuitenkin jatkui. Armeijan tilausten loputtua kenkätehtaat pystyivät vuonna 1944 toimittamaan kenkäkauppoihin 50 prosenttia enemmän nahkajalkineita kuin vuonna 1943. Seuraavinakin vuosina vuosina jalkineiden tuotantomäärät kasvoivat merkittävästi. Vuonna 1947 vapautettiin kumipohjaiset kengät säännöstelystä. (ks. Kansanlehti 1947) Vuonna 1949 kaikki nahkajalkineet vapautettiin säännöstelystä ja korvikejalkineiden valmistus loppui. Samana vuonna ylitettiin jo vuoden 1938 tuotantotaso 10 prosentilla.

1950-luvulle tultaessa kansainvälisen muodin vaihtelut ylsivät Suomeen asti. Tampereen kenkäteollisuus joutui sopeutumaan niihin. Samalla ulkomainen kenkätuonti alkoi lisääntyä. Tämä tiesi vaikeuksia kenkätehtaille. Kilpailukykyään parantaakseen ala alkoi yhteistyöhön. Vuonna 1950 perustettiin Kenkä- ja Nahka-alan Muotineuvosto, joka ryhtyi kiinteään yhteistyöhön Pohjoismaiden vastaavan elimen sekä Euroopan maiden yhteisen järjestön Modeuropin kanssa. Vuoden 1950 loppupuolella järjestettiin Tampereella ensimmäiset kenkämessut, jossa etupäässä tamperelaiset alan tehtaat esittelivät seuraavan kevään mallejaan.

Tehtaiden lukumäärä kasvaa

Raaka-ainepula kuitenkin jatkui. Säännöstelystä ja hankalista tuotanto-oloista huolimatta kuitenkin kenkätehtaita perustettiin edelleen. Vuodesta 1945 vuoteen 1949 Tampereen kenkätehtaiden määrä kasvoi viidellä yrityksellä. Näistä kasvoivat myöhemmin keskivertotehtaita suuremmiksi Kenkätehdas A. Waselius ja Tullin Kenkä Oy.

Vuonna 1949 kaikki nahkajalkineet vapautettiin säännöstelystä ja korvikejalkineiden valmistus loppui. Samana vuonna ylitettiin jo vuoden 1938 tuotantotaso 10 prosentilla.

Uudelle vuosikymmenelle tultaessa kansainvälisen muodin vaihtelut ylsivät Suomeen asti. Tampereen kenkäteollisuus joutui sopeutumaan niihin. Samalla ulkomainen kenkätuonti alkoi lisääntyä. Tämä tiesi vaikeuksia kenkätehtaille.

Kilpailukykyään parantaakseen ala alkoi yhteistyöhön. Vuonna 1950 perustettiin Kenkä- ja Nahka-alan Muotineuvosto, joka ryhtyi kiinteään yhteistyöhön Pohjoismaiden vastaavan elimen sekä Euroopan maiden yhteisen järjestön Modeuropin kanssa. Vuoden 1950 loppupuolella järjestettiin Tampereella ensimmäiset kenkämessut, jossa etupäässä tamperelaiset alan tehtaat esittelivät seuraavan kevään mallejaan.

Vuonna 1950 Tampereella toimi 25 kenkätehdasta. Tehtaat työllistivät yli 2 500 työntekijää. Siitä kenkätehtaiden määrä kasvoi edelleen. Vuonna 1954 Tampereelle perustettiin jopa neljä uutta kenkätehdasta. Uusista tehtaista vain muutama pystyi kasvamaan samoihin mittoihin kuin ennen sotia perustetut yritykset. Poikkeuksellisen menestyksekkäiksi kohosivat Pirkan Kenkä ja Hatanpään Kenkätehdas.

Kaupungin ja koko maan suurin kenkätehdas oli Aaltosen Kenkätehdas Oy, jonka kolme tehdasta työllistivät vuonna 1954 lähes 1 300 työntekijää. Muita suuria alan yrityksiä olivat Kenkätehdas Oy Brander, Kave Oy, Tampereen Kenkäteollisuus Oy ja Huttusen Kenkätehdas, Kenkätehdas A. Roihu ja Tullin Kenkä Oy. Vuonna 1959 alan työntekijöitä oli Tampereella jo yli 3 600, vaikka uusien valmistusmenetelmien käyttöönotto olikin vähentänyt tehtaiden yleistä työntekijätarvetta.

Ulkomainen tuonti lisääntyy

Tuonti ja vienti pysyivät 1950-luvulla jokseenkin tasapainoisina. Tuontikengät eivät vielä uhanneet kotimaisen kenkäteollisuuden tuotantoa. Tähän vaikutti osaltaan tullisäännöstely.

1950-luvun lopulla suomalaiselle kenkäteollisuudelle avautui idästä uusi markkina-alue. Neuvostoliiton markkinoista tuli pääasiallinen vientikohde. Vuonna 1959 suomalaisten jalkineiden kokonaisviennin arvo oli 35,7 miljoonaa markkaa ja tästä Neuvostoliiton viennin osuus oli 93 prosenttia. 1960-luvun alussa Tampereen kenkäteollisuus saavutti lakipisteen, jonka yli ei koskaan myöhemmin ylletty ulkomaisia kilpailijoita korkeampien tuotantokustannusten vuoksi.

Aaltosen kenkätehdas Tammelassa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.