etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1940-60

ALUE

Rakennukset
Teksti Sari Minkovitsch

Ammattikoulun talo

Tampereen kunnallisen rakennustoiminnan suurin siihenastisista ponnistuksista 30- ja 40-lukujen taitteessa oli Tampereen ammattikoulutalon rakentaminen Pyynikille. Työ oli annettu Tampereen Sementtivalimo- ja Rakennus- Oy:lle urakalla suoritettavaksi. Tämäkin työ jouduttiin suorittamaan sota-ajan erikoisissa olosuhteissa. Esimerkiksi työn suorittamisen sopimusmuoto jouduttiin rakennustyön loppupuolella muuttamaan laskutusperustaiseksi. Rakennus voitiin ottaa käyttöön jo 7. lokakuuta 1940, mutta talon avajaisjuhla pidettiin vasta 12. joulukuuta. Viimeistelytöitä jatkettiin vielä seuraavan vuoden puolella, jolloin suoritettiin myös lopputarkastukset.

Koulutoimintaa rakennuksessa ei voitu sodan syttymisen vuoksi heti aloittaa, vaan se luovutettiin upouutena toisiin tarkoituksiin. Rakennus toimi sodan ajan sotasairaalana ja rakennuksen kellarikerroksessa oli mm. väestönsuojelukeskuksen huoneisto sekä yleiset väestönsuojat. Sodan jälkeen osa rakennuksesta oli varattu synnytyslaitoksen, teknillisen oppilaitoksen, työväenopiston ja kansanhuoltolautakunnan käyttöön. Vuokralaisista huolimatta rakennuksessa oli kuitenkin runsaasti tilaa myös koulun kolmen erillisen osaston, tyttöjen, poikain ja yleisen ammattikoulun toimintaa varten. Nämä aluksi kolme eri ammattikoulua oli liitetty yhteisen johdon alaisuuteen vuonna 1940 Tampereen kaupungin ammattioppilaitoksen nimellä.

Rakennuksen suunnitteli kaupungin rakennustoimiston arkkitehtiosastolla Mikael Nordenswan ja suunnittelu- ja rakennustyön edistymistä valvoi Bertel Strömmer kaupunginarkkitehtinä. Vuonna 1950 tilattiin kaupungin valtuuston suostumuksella arkkitehti Nordenswanilta luonnokset poikain ammattikoulun työpajasiipeä varten. Lisäsiiven suunnitteluun oli varauduttu jo alkuperäisessä, 1930-luvun lopun suunnitelmassa. Rakennustyöt aloitettiin huhtikuussa 1952 ja uusi 29 000m³:n työpajaosasto otettiin käyttöön syyskuussa 1954.

Lähteet:

Rasila, Viljo. Tampereen historia IV. Tampere 1992.
Tammerkoski-lehti 1/1941 Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampere 1998 Tampereen rakennustoimiston arkkitehtiosaston toimintakertomukset

työ 1940-60 arki 1940-60 valta 1940-60 liikkuminen 1940-60 kulttuuri 1940-60 kaupunki lyhyesti kaupunki 1918-1940 Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1870-1900 kaupunki 1900-1918