etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

ALUE

Rakentaminen
Teksti Päivi Ronimus-Poukka

Tampereen Suomalainen Tyttökoulu

Vuonna 1898 Wivi Lönn pääsi Konkordialiiton stipendin turvin perehtymään luonnonkiven ja tiilen rakentamistapoihin Eurooppaan. Samana vuonna Lönniltä oli juuri ennen matkaa tilattu piirustukset Tampereen Suomalaisen Tyttökoulun koulutaloa varten.

Pohjapiirros vuodelta 1899

Pohjapiirros Tampereen Suomalaisen Tyttökoulun rakennusta varten vuodelta 1899. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Lönn sijoitti oppilaiden sisäänkäynnin alempana olevan pihan puolelle ja hylkäsi pohjaratkaisuissa käytetyn "korridoorisysteemin". Luokat ryhmiteltiin hallien ja aulojen ympärille. Holvikaaret ja koristellut pylväät täydensivät kokonaisuuden. Suunnittelu tuo mieleen keskiaikaisen luostarikoulun. Kokonaisuuden täydensi nelisivuinen torni, jossa on myös kello. Kellon lahjoitti vuonna 1908 kelloseppämestari Johan Hollt. Koulun piirustukset valmistuivat vuonna 1899. Opiskelu uudessa koulutalossa aloitettiin vuonna 1902.

Kysyttäessä myöhemmin Wivi Lönniltä hänen rakkainta työtään, vastasi Lönn: "Ensimmäinen". Tämä ensimmäinen työ on yhä olemassa Tampereen katukuvassa nykyisenä Hämeenpuiston kouluna. Rakennuksessa on goottilaisia piirteitä, mutta myös viittauksia lähestyvään romantiikkaan.

Tampereen Suomalainen Tyttökoulu noin 1902-1910

Talvista tunnelmaa Tampereen Suomalaisen Tyttökoulun pihamaalla 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Kuva: B. Blom, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

työ 1900-18 arki 1900-18 valta 1900-18 liikkuminen 1900-18 kulttuuri 1900-18 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1918-1940 kaupunki 1870-1900