etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1900-18

ALUE

Rakentaminen

Teksti Hannu Välimäki

Paloasema

[PALOASEMA] [PALOASEMAN SUUNNITTELU] [ARKKITEHTUURI] [MUUTOKSIA JA MODERNISOINTIA]

Tampereen vuonna 1908 valmistunut pääpaloasema nykyasussaan Satakunnankadulta nähtynä. Kuva Hannu Välimäki.


Ajatus uudesta paloasemasta syntyy

Tampereen vakinainen palokunta perustettiin vuonna 1898, jolloin kaupungissa ei vielä ollut omaa paloasemaa. Palokunnalle vuokrattiin täten kauppias Axel Sirenin talosta Puutarhakatu kuudesta toimitilat, joita kunnostettiin ja muokattiin mahdollisimman hyvin sen tarpeita palveleviksi. Varsin pian kävi kuitenkin selväksi, että ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa, joita ei alun perin oltu suunniteltu palokunnan käyttöön oli paloaseman mahdotonta toimia tehokkaasti. Uuden paloaseman rakentaminen oli vallitsevassa tilanteessa välttämätöntä ja kaupunki alkoikin vuosisadan vaihteessa etsiä ratkaisua pulmaan.

Palomestariksi valittu arkkitehti Berndt Blom lähetettiin palotoimiston aloitteesta tutustumaan Saksan ja Ruotsin paloasemiin. Blom esitti kaupunginvaltuustolle raporttinsa, jossa hän mainitsi erityisen hyvin suunniteltuna Malmön paloaseman. Samaan aikaan kaupunginvaltuuston asettama komitea etsi kaupungista sopivaa sijoituspaikkaa uudelle paloasemalle. Sellainen löytyikin palotoimiston esityksestä X. kaupunginosan tonteilta 1. ja 2. (Satakunnankatu 16). Esitettyjä tontteja pidettiin paloaseman sijainnille edullisena, koska ne olivat keskeisellä paikalle, tasaisessa maastossa ja hyvien kulkuyhteyksien päässä. Kaupunginvaltuusto pyysi asiasta lausunnon myös Tampereen Teknilliseltä klubilta, joka yhtyi palotoimiston ehdotukseen pitäen paloasemalle esitettyä paikkaa varsin hyvänä. Toukokuussa 1903 kaupunginvaltuusto päätti luovuttaa tontit paloaseman rakentamista varten ja asemakaavan muutos tonttien yhdistämisestä paloaseman käyttöön vahvistettiin saman vuoden syyskuussa.

Lähteet:
Kirjallisuus:
Kaarninen Pekka, "Ja sitten lähdettiin". Tampereen kaupungin vakinaisen palokunnan 100 toiminnan vuotta.
Kivinen Paula, Tampereen jugend. Arkkitehtuuri - taideteollisuus. Keuruu, 1982.
Arkistolähteet:
Kertomus Tampereen kaupungin kunnallishallinnosta 1898, 1899, 1903, 1907, 1908.
Tampereen palotoimiston vuosikertomus 1898, 1899, 1903, 1907, 1908.

 

työ 1900-18 arki 1900-18 valta 1900-18 liikkuminen 1900-18 kulttuuri 1900-18 kaupunki lyhyesti Kaupunki 1940-1960 kaupunki 1918-1940 kaupunki 1870-1900