etusivu
info
haku
muistatko?
1918-1940 etusivu
henkilöhakemisto

Tuomisen kivimuuri

Teksti: Katja-Maria Miettunen (toimittanut Jouni Keskinen)

[Kivimuuri ja sen asukkaat] [Perhe kivimuurista]

Perhe kivimuurista

Tuomikirkonkadun pohjoispää

Tuomiokirkonkadun pohjoispää, taustalla Tuomisen kivimuurin edustava julkisivu. Kuvaaja: Pekka Kosonen, Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

 

Esimerkkiperhe muutti Tuomisen kivimuuriin asumaan heti sen valmistuttua 1914 ja asuikin talossa sangen pitkään. Perheen isän kuoltua 1923 leski jäi asumaan huoneistoon nuorimpien lastensa kanssa. Aikuisista pojista kaksi asui vielä vuonna 1939 toisaalla talossa.

Perheen rakennusmestari isä oli alunperin kirvesmies, joka oli käynyt teollisuuskoulun vuosina 1894-1896. Tämän jälkeen hän toimi työnjohtajana mutta ryhtyi pian ottamaan omia urakoita. Ryhdyttyään urakoitsijaksi hän aloitti vaatimattomilla urakoilla, joista vähitellen eteni yhä haastavampiin töihin.

Perheessä oli seitsemän lasta, viisi poikaa ja kaksi tyttöä. Vanhin poika oli syntynyt jo 1904 ja nuorin 1921, joten lapsilla oli varsin suuri ikäero. Vuonna 1939 perheen lapsista kuusi asui Tampereella, kaksi pojista jopa perheineen omissa asunnoissaan Tuomisen kivimuurissa. Talossa 1939 asuneista pojista, lääkäriksi valmistuneella toisella pojalla oli kaksi lasta ja kemistiksi valmistuneella neljännellä pojalla yksi lapsi. Sisarusparvesta ainoastaan kolmas poika, joka myös oli lääkäri ja eteni urallaan erikoislääkäriksi asti, oli muuttanut pois Tampereelta Helsinkiin. Kaksi nuorimmaista sisarusta kävivät vuonna 1939 yhä oppikoulua.

Rakennusmestari isä siis koulutti kaikki lapsensa. Kaikki seitsemän lasta kävivät oppikoulun. Ennen sotia ylioppilaaksi oli ehtinyt kirjoittaa viisi vanhinta lasta, neljä poikaa ja vanhempi tyttö. Vanhin pojista valmistui diplomi-insinööriksi ja kaksi seuraavaa lääkäreiksi. Neljännestä pojasta tuli kemisti ja nuorin veljistä kävi vielä Tampereen suomalaista yhteiskoulua yhdessä isosiskonsa kanssa sodan syttyessä 1939.

Isän kuoleman jälkeen 1923 hänen vaimonsa huolehti nuorimpien lasten kouluttamisesta, myös tyttärien. Tuohon aikaan tyttöjen laittaminen oppikouluun ei ollut vielä kovinkaan yleistä vaikka se yleistyikin 1920- ja 1930-luvuilla. 1920-luvun lopussa tamperelaisista 10-19 vuotiaista tytöistä 16% oli oppikoululaisia. Vanhin tytär laitettiin Tampereen suomalaiseen yhteiskouluun vaikka tarjolla olisi ollut myös tyttölyseo ja tyttökoulu. Lieneekö perheen äiti ollut edistyksellinen laittaessaan nuorimmat lapsensa demokraattisemmaksi koettuun yhteiskouluun vai oliko kyse pelkästä sattumasta. Yhteiskoulun suosiminen saattaa selittyä myös sillä, että Tampereen yhteiskoulua käyneet tytöt olivat enimmäkseen ylempien yhteiskuntaluokkien tyttäriä, joten yläluokkaisten keskuudessa saattoi olla muotia laittaa tytöt nimenomaan yhteiskouluun. Tyttäristä ainakin vanhempi kirjoitti myös ylioppilaaksi huolimatta siitä, että hänen koulunkäyntinsä venyminen saattaisi viitata jonkinlaisiin hankaluuksiin koulu-uralla. Ylioppilaaksi tulo ei ollut oppikoulun tytöille mikään itsestäänselvyys sillä vain joka neljäs tytöistä suoritti tutkinnon.

Lähteet:
Kaarninen Mervi, Nykyajan tytöt, Koulutus, luokka ja sukupuoli 1920- ja 1930-luvun Suomessa. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki.
Suuri kansalaiskirja III.
Tampereen kaupungin veroluettelo vuodelta 1940.
Tampereen Lyseon matrikkeli 1884-1934.
Tampereen suomalainen yhteiskoulu 1919-1927.
Tampereen Yhteiskoulu 1895-1962.
Tiitola, Heikki, Tamperetta rakentamassa, Tampereen Rakennusmiesyhdistyksen 50-vuotis-muistojulkaisu. Tampere 1948.