etusivu
info
haku
muistatko?
1918-1940 etusivu
henkilöhakemisto

Veikko Sinisalo 1926-2004

- näyttelijä, lausuja ja laulaja

Teksti: Leena Niemi

[ROOLISUORITUKSIA] [SANAN MAHTI]
Mies kirjahyllyn edessä kirja kädessään
Veikko Sinisalo sai innoituksensa kirjallisuudesta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Veikko Antero Sinisalo syntyi 30. päivänä syyskuuta 1926 Riihimäellä. Hänen isänsä oli työväenliikkeen aktiivijäsen, joka osallistui myös kunnallis- ja valtakunnanpolitiikkaan. Veikko oli nuorin neljästä henkiinjääneestä lapsesta. Jo 13 -vuotiaana hän alkoi työskennellä Riihimäen lasitehtaalla. Kun sota syttyi ja aikamiehet joutuivat lähtemään, pääsi Veikko veturinlämmittäjäksi. Kun hänen aikansa tuli astua armeijan koulutukseen oli jatkosota katkerassa loppuvaiheessa. Rintamalle asti hän ei ehtinyt, vaan sairastui ja joutui parantolaan. Siellä hän sai tuntumaa sotaan kuunnellessaan potilaina olevien jermujen kokemuksia.

Opiskelua ja matkoja

Sinisalon perhe asui Herajoen työväentalolla Riihimäellä, ja isä toimi talon vahtimestarina. Ajan tapaan pidettiin usein iltamia, joissa lapsetkin esittivät ohjelmanumeroita. Veikko esitti lauluja, mutta innostui myös runoudesta. Hän opiskeli lausuntaa sekä yksityistunneilla että Suomen Nuoriso-Opistossa Mikkelissä ja myöhemmin Työväen Akatemiassa. Opinnäytteensä hän teki Kaarlo Sarkiasta ja tämän runoudesta. Työ sisältää myös määritelmän taiteilijan ja taiteen tehtävästä. Hän käsitti sen taivaan ja maan, kauniin ja ruman, hyvän ja pahan, mutta ennen kaikkea elämän ja kuoleman välisenä rajankäyntinä. Suuri taiteilija kokee sen voimakkaimmin, mutta jokainen ihminen on kyllä saman magneettivetovoiman alainen. Lopuksi hän totesi, että "ihmiselle elämä on annettu vain lahjaksi ja siksipä hänen olisikin tämä aika uurastettava". Hän toimikin tämä lause ohjenuoranaan. Kun teatterikoulussa ilmeni ääntämisongelmia, jotka johtuivat leuan rakenteesta, muunsi hän ne persoonalliseksi,! mutta silti selkeäksi puhetavaksi. Lahjaksi saamansa laulunääntä hän kehitti opiskelemalla Tampereen Musiikkiopistossa. Hänelle tuli elämäntavaksi harjoittaa kaikkia näyttelemisen osa-alueita. Myös ankaraa lapsuuttaan ja nuoruuttaan hän hyödynsi rooleissaan ja onkin sanonut: "Joihinkin rooleihin olen ottanut aineksia omista kokemuksistani."

Sinisalo vieraili suomalaisen nuorisovaltuuskunnan mukana Neuvostoliitossa helmikuussa 1954. Matka suuntautui Moskovaan, nykyiseen Pietariin, Harkovaan ja Bakuun. Hänelle tarjoutui tilaisuus tavata kirjailijoita ja käydä Moskovan Teatteri-Instituutissa. Myöhemmin kokemuksia täydensi akatemia-apurahan turvin tehty matka Neuvostoliittoon, Puolaan ja Unkariin.

Saatuaan itse oppia hän halusi jakaa sitä myös muille. Mikkelin opintojen jälkeen hän piti lausuntakurssit Etelä-Pohjanmaalla. Samalla kun opiskeli tampereen musiikkiopistossa, opetti hän äänenkäyttöä Eino Salmelaisen näyttelijäkoulussa. Monet kaupunkilaiset muistavat myös hänen lausuntakerhonsa Työväenopistossa. Sielläkin korostettiin äänenmuodostusta ja sen tärkeyttä. Jos lausuja ei hallinnut sitä, vetäjä tuomitsi esityksen. Ei auttanut, vaikka se olisi tehty tunteella ja antaumuksella.

Yksityiselämää ja työtä

Veikko Sinisalo solmi avioliiton oppilasnäyttelijä Kaija Mäkelän kanssa 17. päivänä toukokuuta 1952. Häät olivat hotelli Emmauksessa ja sitten näyttelijäpari muutti Amurin kaupunginosaan sen ajan tyypilliseen pienasuntoon, yhteiskeittiöllä varustettuun 10 neliömetrin huoneeseen. Myöhemmin he pääsivät muuttamaan Petsamon kaupunginosaan, jonne Kaijan isän oli rakentanut omakotitalon. Siitä nuoret saivat sen yläkerran asunnokseen. Vuonna 1956 syntyi poika Jarno Juhani.

Kun Sinisalon näyttelijänura vauhdittui ja runoesitykset antoivat yhä uusia haasteita, hän halusi kiihkeän työrytmin vastapainoksi omaa rauhaa vapaa-aikanaan. Pirkkalasta löytyi rantatontti, jolle nousi kesäasunto, itse asiassa omakotitalo. Se sai nimekseen Jysmä.

Sinisalo siirtyi vuonna 1967 näyttelijäksi Helsingin Kaupunginteatteriin. Siellä ulkonaiset puitteet olivat suuret ja ylelliset verrattunaTampereen olosuhteisiin. Sinisalon kiihkeä työrytmi jatkui kuitenkin ja aviopuolisot vieraantuivat toisistaan. Lopullisesti avioliitto päättyi keväällä 1968.

Valmistellessaan runoiltaa Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi Sinisalo tutustui sairaanhoitaja Raija Hurriin. Avioliitto solmittiin keväällä 1969, kun hän siirtyi takaisin Tampereelle ja muutti asumaan Jysmään. Siellä syntyivät lapset Kirsi ja Antti Veikko. Neljä vuotta myöhemmin isä sai sydäninfarktin valmistellessaan taas esitystä Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi. Hän ei kuitenkaan luopunut suunnitelmastaan ja monipuolinen ura jatkui. Esiintymisiä oli sekä kotimaassa että ulkomailla; Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa. Vuoden 1976 alusta hänelle myönnettiin valtion taiteilija-apuraha, ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin Suomen ensimmäiseksi näyttämötaiteen professoriksi. Silloin hän jätti vakituisen teatterityön ja perusti oman yhtiön esityksiään varten. Sen puitteissa hän esitti näyttämöllistä runoteosta Pohjantähti Suomessa, Pohjois-Ruotsissa ja Unkarissa. Suomessa esityksiä oli 160, joista 13 Tampereella. Katsojia oli lähes 100 000. Esitys tel! evisioitiin ja se oli katsotuimpia ohjelmia vuonna 1978.

Sinisalo esiintyi 1970 -luvulla usein myös kirkoissa. Vuosikymmenen lopulla hän toimi Kajaanissa järjestetyn jokavuotisen Sana ja Sävel -juhlan keulahahmona. Sen merkeissä perustettiin myös hänen nimeään kantava stipendirahasto, jonka tarkoituksena Sinisalon sanoin oli "auttaa ja tukea nuoria runon ja kirjallisuuden tulkitsemisen jalossa taidossa".

Veikko Sinisalossa ilmenivät tamperelaisuuden historialliset peruspiirteet; työläistausta ja kulttuuriharrastukset. Hän osallistui Tampereen kirjalliseen elämään kuulumalla ns. Mäkelän piiriin sekä kirjailija- ja taitelijajärjestö Kiilaan. Hän jutteli mielellään tapaamiensa kaupunkilaisten kanssa ja on sanonut: "Minä olen etsinyt aina kuin Diogenes lyhdyn kanssa ihmistä. Se on näyttelijän työtä."

Omakohtaiset kokemuksensa ja 70-vuotiaan elämänviisauden Sinisalo tiivisti esittäessään Apologian eli Sokrateen puolustuspuheen Tampereen Kellariteatterissa. Se oli hänen testamenttinsa päättyvälle 1900-luvulle.

Lähteet:
Kalemaa Kalevi, Sinisalon Veikko - suomalainen näyttelijä. WSOY, Helsinki 1986.
Kansan Lehti 1986-1996. Sinisalon Veikko ja "lausujaplantut" Veikko Sinisalon stipendirahasto1978-1998. Veikko Sinisalon stipendirahasto. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 1998.