Tampereen teknillinen oppilaitos vuosina 1940-1960

Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa oli sodan aikana huomattavan vähän oppilaita, ja niinpä teknikoiden ja insinöörien koulutuksessa syntyi vajaus. Tilanne kuitenkin korjaantui nopeasti sodan päätyttyä, sillä ensimmäisenä rauhan vuonna oppilaitosta kohtasi varsinainen hakijatulva, eikä merkkejä sen laantumisesta ollut havaittavissa seuraavinakaan vuosina. Oppilaitos olikin sodan jälkeen Tampereen suurin. Koska opetustilat kävivät pian ahtaiksi, Tampereen kaupunki osoitti lisätiloja uuden ammattioppilaitoksen rakennuksesta. Pääsääntöisesti vuokralla oli 11 luokkahuonetta. Iltatunteja voitiin pitää kaupunkin muissakin kouluissa. Myös oppilaitoksen omassa rakennuksessa oli järjestettävä vuoro-opetusta; ensimmäiset oppitunnit alkoivat aamulla kello 8.00 ja viimeiset päättyivät illalla kello 21.45.

Tampereen teknillisen opiston opiskelijoita. Kuva: E.M Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampereella oli jo vuonna 1923 avattu väylä kansakoulusta ammattikoulujen kautta korkeakouluun. Riittävän korkein arvosanoin teknillisen opiston suorittanut sai todistuksen, joka oikeutti pyrkimään teknilliseen korkeakouluun. Tämän ns. kykenevyystodistuksen sai vuosina 1949-1961 178 henkilöä, eli 11% opistosta valmistuneista. Kuitenkin yhä useammat teknillisen opiston oppilaista olivat ylioppilaita ja saattoivat pyrkiä korkeakouluun tavallistakin reittiä. Tästä syystä erikoisväylän käyttö kävi vähitellen tarpeettomaksi. Myös teknillisen koulun oppilaiden koulupohja parani, kun useimmat suorittivat kansakoulun oppimäärän. Tukeva pohjakoulutus olikin keskeinen syy saavutetuille hyville tuloksille ja Tampereen teknillisen oppilaitoksen kurssin käyneiden arvostuksen nousulle. Vuonna 1943 annetun asetuksen nojalla opiston käyneitä saatiin virallisesti nimittää insinööreiksi, teknillisen koulun oppilaita teknikoiksi.

Koulutusvajauksen peittäminen sotavuosien jälkeen oli vaikuttanut kaksi- ja kolmevuotisten linjojen perustamiseen. Kun luokkien enimmäiskokoa rajoitettiin vuoden 1948 asetuksessa 32:een, tuli ajankohtaiseksi tarkastaa myös opetusohjelmia. Vaatimukset opetusaikojen pidentämisestä voimistuvat. Keskeinen syy oli mm. se, että opiskelutahtia pidettiin liian rankkana. Niinpä vuonna 1948 opetusaikaa lisättiin siten, että teknillisestä koulusta tuli kolmevuotinen, opistosta nelivuotinen.

Oppilaitoksen uudisrakennuskysymys oli ollut ajankohtainen jo 1930-luvun puolivälistä lähtien. Esityksiä jätettiin kauppa- ja teollisuusministeriölle vuosittain, mutta vasta vuonna 1953 hallitus asetti komitean, jonka tehtävänä oli selvittää ammatilisten oppilaitosten tarve ja rakentamisen kiireellisyysjärjestys koko maassa. Komitea esitti jo samana vuonna, että Tampereen Teknillinen oppilaitos oli listan kärjessä. Syystä tai toisesta hallitus ei kuitenkaan ottanut rakennusmäärärahaa menoarvioesitykseensä. Seuraavan kerran uudirakennusasia eteteni konkreettisesti vuonna 1956, kun valtioneuvosto asetti oppilaitokselle suunnitelu- ja rakennustoimikunnan. Kun tonttikysymys ratkesi lopullisesti vuonna 1958, oltiin seuraavan vuoden keväällä siinä vaiheessa, että rakennushallitus saattoi pyytää uudisrakennusta koskevat urakkatarjoukset.