Torstaina 9.3.2006
Tampereen elokuvajuhlien virallisissa avajaisissa keskiviikkona esitettiin maistiaisia juhlien tarjonnasta. Festivaalien johtaja Jukka-Pekka Laakso kertoi avajaispuheessaan elokuvajuhlien yhtenä tärkeimpänä tehtävänä olevan äänen antaminen niille, jotka eivät sitä normaalisti saa kuuluviin suurella valkokankaalla. Tämän vuoden teemoista Laakso korosti erityisesti pyrkimystä toisten ideoiden ymmärtämiseen.
Kasimir Palm kokosi yhdessä Kari Lounelan ja Raimo Siliuksen kanssa elokuvajuhlille viisi näytöstä romanielokuvia. Ulkomailta lyhytelokuvia riitti valittavaksi asti, mutta kotimaasta Palm kaivoi esiin elokuvia ja tekijöitä pieni hikinoro otsalla.
– Lapsilla on uskomaton kyky heittäytyä. Lapselta puuttuu itsekontrolli. Pieni eläytyy täysillä keksittyyn maailmaan.
Elokuvaohjaajat Susanna Helke ja Virpi Suutari luonnehtivat lasten ohjaamisen välittömyyttä. Tekijäkaksikko työskenteli lasten kanssa viime vuoden lopulla ilmestyneessä elokuvassaan Pitkin tietä pieni lapsi. Dokumentti kuvaa suomalaisten ja maahanmuuttajalasten ystävyyttä heidän yhteisten leikkiensä kautta.
Filkkarit ovat vain kerran vuodessa mutta verkossa lyhytelokuvat odottelevat katsojaansa ympäri vuorokauden ja vuoden. Vuodesta 2002 alkaen toiminut suomalainen www.pixoff.net-sivusto tarjoaa nettikatsojalle huimasti lyhyitä vaihtoehtoja. Tällä hetkellä sivustolla on katseltavana yli viisi sataa lyhytelokuvaa. Joukkoon mahtuu kaikkea amatöörimäisistä animaatioista ammattimaisiin dokumentteihin.
Tullikamarilla koetaan torstaina mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa elokuvaa ja uutta musiikkia. Helsinkiläisyhtye Giant Robot säestää elokuvan São Paulo - suurkaupungin sinfonia, joka on brasilialainen mykkäelokuva vuodelta 1929.
Päivitetty 08.03.2006 kello 20.51