Festival News 2006 - Tampereen 36. elokuvajuhlien verkkolehti

Torstaina 9.3.2006

Giant Robot antaa kaupungille äänen

Jussi Heinonen
Kuvat: Tampereen elokuvajuhlat

São Paulo - suurkaupungin sinfonia

Elokuvassa São Paulo - suurkaupungin sinfonia nähdään kaupungin elämää aamusta yöhön

Tullikamarilla koetaan torstaina mielenkiintoinen yhdistelmä vanhaa elokuvaa ja uutta musiikkia. Helsinkiläisyhtye Giant Robot säestää elokuvan São Paulo - suurkaupungin sinfonia, joka on brasilialainen mykkäelokuva vuodelta 1929. Vuonna 1997 ensimmäisen ep:nsä julkaissut Giant Robot on monipuolinen yhtye jonka levyillä tunnelmat vaihtelevat hip hop -rytmeistä rauhallisempaan maalailuun. Bändin musiikkia ei voi helposti lokeroida, mutta tunnusomaista sille on vaikutteiden ammentaminen erityisesti mustasta rytmimusiikista eurooppalaisia juuria kuitenkaan unohtamatta. Näistä aineksista syntyy kansainväliseltä ja urbaanilta kuulostavaa musiikkia.

Elokuvajuliste

Giant Robot säestää mykkäelokuvan

Vokalisti Tuomas Toivonen kertoo elokuvan tematiikan olevan bändille läheistä, mikä oli tärkeä syy siihen että yhtye innostui lähtemään projektiin mukaan.

– Festivaalin järjestäjät osasivat vetää oikeista naruista pyytäessään meitä säestämään elokuvaa. Toivomme että musiikkimme sopii elokuvaan hyvin, ja suhtaudumme alkuperäiseen materiaaliin kunnioituksella.

Bändi on säveltänyt elokuvaa varten uutta musiikkia, mutta säestys sisältää myös viittauksia vanhoihin Giant Robot -kappaleisiin. Toivonen ei oikein osaa sanoa, kuinka paljon esityksen musiikki kuulostaa tutulta Giant Robotilta.

– Emme itse asiassa ole aivan varmoja siitä miltä Giant Robot kuulostaa. Vaikka käytössä on samoja ääniä ja aivoja, tilanne on meille uusi ja jännittävä. Haluamme itsekin yllättyä, eli toivottavasti luvassa on jotain ennenkuulumatonta.

Miten elokuvaan säveltäminen eroaa musiikin teosta Giant Robotin levylle?

– Tässä tapauksessa musiikki on alisteista kuvalle. Elokuvan kanssa edetään kokonaisuuden ehdoilla, musiikki ei ole autonominen "taideobjekti" tai vapaa kenttä, jossa voi tehdä mitä vain. Konteksti on olemassa ja jo määritelty, ja musiikki operoi sen piirissä. Omilla levyillämme joudumme itse kehittämään sen kontekstin ja tematiikan, elokuvamusiikissa joku muu on jo tehnyt sen, ja me tuomme soundtrackilla siihen oman näkemyksemme ja yhden lisäulottuvuuden.

90-minuuttisen elokuvan säestys on etukäteen sävelletty, mutta kyse on kuitenkin elävän musiikin esittämisestä.

– Musiikki on etukäteen sävellettyä mutta ei perinteisesti nuotinnettua, joten tilaa on tehty myös improvisoinnille. Aloitamme pisteestä A, ja päädymme pisteen B kautta pisteeseen C. Aika paljon tässä on kyse tunnelmien luomisesta ja elokuvan dynamiikan tulkitsemisesta, joskus on paras olla soittamatta liikaa ja antaa itsensäkin keskittyä katsomiskokemukseen.

Toivosen mukaan esitys eroaa normaalista keikasta erityisesti siinä, että yleisö on katsomassa elokuvaa eikä pelkästään seuraamassa bändiä.

– Täytyy muistaa, että olemme säestämässä, emme vetämässä stadionkeikkaa. Se vaatii erilaista tilanneherkkyyttä, mutta yleensä olemme aika notkeita. Meille livenä soittaminen on aina ollut muiden soittajien sekä yleisön tunnustelua ja reaktioihin reagointia, eikä setin läpisoittoa. Elokuvan kanssa soittaminen on mielenkiintoista, koska se on valmis eikä enää muovattavissa. Meidän livenä soittamamme musiikki yrittää keskustella "mykän" elokuvan kanssa, joka nyt on siis kirjaimellisestikin mykkäelokuva.

Giant Robot soittaa myös oman keikan perjantain festivaaliklubilla. Silloin bändi saa rauhassa kiinnittää yleisön huomion musiikkiinsa.

São Paulo - suurkaupungin sinfonia
torstaina 9.3. kello 18 Tullikamarilla.

Muualla verkossa

Giant Robotin kotisivut
www.giantrobot.fi

Päivitetty 08.03.2006 kello 19.25

Festival News 2006
Torstaina 9.3.2006

Kolumnit