Festival News 2006 - Tampereen 36. elokuvajuhlien verkkolehti

Keskiviikkona 8.3.2006

Tuhannet kukat kukkivat Tampereen elokuvajuhlilla

Laura Karikko
Kuva:Tiina Tuominen

Raimo Silius

Raimo Siliuksen mukaan ohjelmiston monipuolisuus on ehdottoman tärkeää

Tampereella pääteemoiksi nostetaan usein ajankohtaiset aiheet. Esimerkiksi Saksassa järjestettävät jalkapallon MM-kisat, islamin viime vuosina herättämä keskustelu ja Suomen vanhimman romanijärjestön, Romano Mission, satavuotisjuhlat vaikuttivat tämänvuotisten pääteemojen valintaan.

– Meillä on varastossa paljon ideoita odottamassa sopivaa toteutushetkeä, ohjelmistosuunnittelija Raimo Silius paljastaa.

Elokuvamaailman uusia tuulia haistellaan usein ulkomaisilla elokuvajuhlilla, joiden ohjelmistoihin sisältyy Suomessa vielä tuntemattomien ohjaajien tuotantoa. Esimerkiksi Matthias Müller herätti järjestäjien kiinnostuksen ulkomaisilla festivaaleilla. Myös Brasilia, islam ja Women Make Movies -teemat lähtivät kehittymään ulkomaanvierailujen tuloksena.

Silius kertoo, että ohjelmiston monipuolisuus on ehdottoman tärkeää.

– Huomioimme kaikenikäiset katsojat, ja tarjoamme lyhytelokuvia ja dokumentteja siten, että kaikki lajityypit ovat edustettuina. Ohjelmisto myös pyritään suunnittelemaan niin, että saman lajityypin elokuvien esitysajat eivät sattuisi päällekkäin.

Suomalaisuus näkyy

Vaikka kolmannen maailman tuotanto on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan vahvasti esillä, Silius haluaa painottaa, että Tampereen elokuvajuhlat ovat ennen kaikkea eurooppalainen festivaali, jossa suomalaisten elokuvien rooli halutaan säilyttää vahvana.

– Näytettävistä uusista lyhytelokuvista ja dokumenteista noin joka kolmas on suomalaista tuotantoa.

Suomalaisuus näkyy esimerkiksi suomalaisten mediaoppilaitosten kanssa vuodesta 1979 lähtien harjoitetussa yhteistyössä. Tänä vuonna 15 vuotta täyttävä Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitos sekä 20 vuotta elokuvaopetusta tarjonnut Lahden ammattikorkeakoulu esittelevät parhaita töitään juhlanäytöksissään.

Ohjelmisto elää h-hetkeen asti

Ohjelmisto muotoutuu lopullisesti vasta festivaalien aikana.

– Jos jokin näytös osoittautuu hyvin suosituksi, se voidaan uusia sunnuntai-iltana, Silius kertoo.

– On myös mahdollista, että juhlilla vieraileva ohjaaja tuo näytille lupaavan elokuvan, joka päätetään lisätä ohjelmistoon.

Yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa tulevien vuosien elokuvatarjontaan. Esimerkiksi idea tämän vuoden Romano Cinemaan on alun perin lähtöisin ohjelmallisen sisäringin ulkopuolelta. Yleisön toivomukset huomioitiin myös Arkiston aarteisiin kuuluvan Teollisen Tampereen suunnittelussa.

– Kuuntelemme ehdottomasti yleisön toivomuksia, Silius painottaa.

Ensi vuoden tarjonnasta Silius uskaltaa paljastaa sen verran, että yhteistyö 50 vuotta täyttävän Suomen elokuva-arkiston kanssa tulee näkymään tavallistakin enemmän. Vähemmistöistä kertovaa sarjaa jatkaa puolestaan saamelaisuus.

Päivitetty 07.03.2006 kello 21.12

Festival News keskiviikkona 8.3.2006

Kolumnit