Festival News 2006 - Tampereen 36. elokuvajuhlien verkkolehti

Keskiviikkona 8.3.2006

Brasilialainen elokuva: 1896-?

Jaakko Koivisto
Kuva: Tampereen elokuvajuhlat

Pedro Enquadrando

Uusia brasilialaisia elokuvantekijöitä kasvatetaan myös Kinoforumin työpajoissa. Kuvassa Pedro Enquadrando.

Elävä kuva saapui Brasiliaan vuonna 1886, vain puoli vuotta Lumiere-veljesten ensiesityksen jälkeen. Italialaisbrasilialaisen ohjaajan Affonso Segreton johdolla 1900-luvun alusta alkaen kotimaiset elokuvat alkoivat hallita elokuvanäyttämöjä. Elokuvan kultainen ajanjakso, bela época, sijoittuukin vuosien 1908 ja 1912 välille, jolloin tuotanto nousi parhaimmillaan sadan lyhytelokuvan vuosivauhtiin.

Kun pohjoisamerikkalaiset sijoittajat tekivät tuloaan maan elokuvamarkkinoille 1910-luvun alussa, alkoivat ulkomaiset elokuvat vallata alaa Brasilian elokuvamarkkinoilla. Kaukana Rio de Janeiron ja São Paulon asutuskeskusten ulkopuolella työskennelleet ohjaajat, kuten Silvinio Santos ja Humberto Mauro, pitivät kotimaista elokuvaa hengissä, kunnes Brasilialainen elokuva teollistui äänielokuvien tulon myötä.

Uuden elokuvatuotannon hallitsevaksi muodoksi syntyi chanchada, eräänlainen yhdistelmä hollywoodilaista revyytä sekä brasilialaista komiikkaa ja karnevaalia. 1960-luvulle tultaessa realistisempi kuvaus yleistyi synnyttäen liikehdinnän, jota kutsuttiin nimellä Cinema Nôvo. Cinema Nôvo sai vaikutteita eurooppalaiselta neorealismilta ja uuden aallon elokuvalta. Merkittävin mullistukseen vaikuttanut ohjaaja Nelson Pereira dos Santos vastusti Hollywood-tyylin imitoimista ja tuki itsenäistä, pienen budjetin elokuvantekotyyliä, josta tulikin tyypillinen muoto brasilialaiselle uudelle elokuvalle.

Yhdysvaltalaiset elokuvahistorioitsijat Randal Johnson ja Robert Stam ovat erottaneet brasilialaisesta Cinema Nôvosta kolme ajanjaksoa. Ensimmäinen ajanjakso (1960-1964) rakentui kaupallisen elokuvan vastustamiselle. Taustalla oli ajatus, että elokuvantekemistä pidettiin poliittisena ja neokolonialismia vastustavana. Elokuvat käsittelivät pääasiassa yhteiskunnallisia ongelmia, mutta säilyttivät optimistisen lähestymistavan.

Toista ajanjaksoa (1964-1968) luonnehtivat militaristinen diktatuuri ja ulkomaisten, erityisesti pohjoisamerikkalaisten, sijoittajien houkuttelu mukaan elokuvatuotantoon. Johnsonin ja Stamin mukaan elokuvantekijät hylkäsivät optimismin. Käsiteltäviä aiheita olivat esimerkiksi vasemmistolaisten ajattelijoiden ja populismin epäonnistuminen.

Kolmannen ajanjakson (1968-1972) aloitti uuden hallinnon harjoittama sensuuri, joka pakotti elokuvantekijät käyttämään epäsuoria vaikuttamisen keinoja, ennen kaikkea parodiaa ja allegoriaa. Kolmannesta ajanjaksosta tuli kaupallisesti menestyksekkäin brasilialaisen elokuvan historiassa, kun valtio tuli mukaan elokuvatuotantoon, jakeluun ja esittämiseen.

Kansallinen elokuvainstituutti (INC) perustettiin vuonna 1966. Valtion johtama toimisto Embrafilme muodostettiin 1969 tarkoituksenaan markkinoida brasilialaisia elokuvia kansainvälisesti. Vuoteen 1975 mennessä Embrafilme oli ottanut haltuunsa kaikki INC:n aiemmin hallitsemat tehtävät. Elokuvamäärän kasvusta ja menestyksestä huolimatta uusi genre, porno chanchada, alkoi hallita elokuvateollisuutta. Vuonna 1981 yli 70 prosenttia kotimaisesta elokuvatuotannosta oli pornograafista ja vain yksi elokuva kahdeksastakymmenestä ei ollut pornograafinen eikä Embrafilmen tuottama.

Brasilian demokratisoitumisen myötä maan elokuvatuotannon määrä putosi 25:een vuonna 1989. Kulttuuriministeriö suljettiin huhtikuussa 1990, samana päivänä kuin Embrafilme hajoitettiin. Brasilian elokuvatuotanto käytännössä hajosi yhden yön aikana. Aallonpohja nähtiin kahta vuotta myöhemmin, kun elokuvateattereihin ilmestyi koko vuoden aikana vain kuusi kotimaista tuotantoa.

Uusi kulttuuriministeriö lupasi vuonna 1993 tukea kotimaista elokuvatuotantoa 25 miljoonalla dollarilla. Vuosituhannen vaihteen mennessä brasilialainen elokuvatuotanto oli kivunnut takaisin entiseen hohtoonsa.

Päivitetty 07.03.2006 kello 21.24

Festival News keskiviikkona 8.3.2006

Kolumnit