Sunnuntaina 13.3.2005
Heidi Hölsömäki
KynnysKINOn Ismo Helén matkusti keskiviikkona Tampereen elokuvajuhlille ja Tähdenlentoja-tapahtumaan. Kuva: Antti Hatvala
Huhtikuun alkupuolella Helsingissä järjestetään KynnysKINO5-elokuvatapahtuma. Tänä vuonna elokuvissa matkataan monin tavoin, sillä kilpailusarjan teemana on Matka.
– Matka on ymmärretty elokuvissa hyvin laajasti. Se voi olla mielen matka, fyysistä liikkumista paikasta toiseen tai nojatuolimatka mielikuvituksen ääriin, sanoo tapahtuman kilpailuvastaava Ismo Helén.
Kilpailuun lähetettiin noin 25 elokuvaa eri puolilta maailmaa. Kilpailuelokuvien tekijöistä ainakin osalla on oltava omakohtaista kokemusta vammaisuudesta.
– Elokuvia tuli muun muassa Lontoosta, Kanadasta, Ranskasta, Englannista ja Australiasta. Iranistakin saimme elokuvia, mutta niiden tekstit olivat vain iraniksi, joten näytämme sen nyt vain näytössarjassa.
Kansainvälisistä vieraista paikalle on tulossa ainakin BBC:n tuottaja ja itsekin vammaiselokuvia tehnyt Evan Marshall.
Uutta tänä vuonna on aiempaa laajempi lyhytelokuvien kooste.
– Julma-teemassa nähdään esimerkiksi dokumentaarinen lyhytelokuva toisesta maailmansodasta, jossa hävitettiin 250 000 vammaista ihmistä.
Näytössarjassa elokuvia on kolmisenkymmentä. Luku saattaa kasvaa tapahtuman aikana, sillä ohjaaja Kaija Juurikkala pitää kaksi avoimen lyhytelokuvatyöpajan, jonka tuloksia esitetään juhlilla. Ensimmäinen pajapäivä on varattu lapsille ja nuorille, toiseen voivat osallistua aikuisetkin.
KynnysKINO5 toteutetaan lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, Kynnys ry:n ja Ateneumin taidemuseon yhteistyönä. Tukea on saatu muun muassa Helsingin kaupungilta, Taiteen keskustoimikunnalta ja British Councililta. Kynnys on vammaisten perusoikeuksia ajava järjestö.
Tähdenlentojen tekemisen meininki uhattuna (FN 10.3.2005)
Elokuva tuo iloa myös tekijöilleen (FN 9.3.2005)
KynnysKINOn kotisivut
www.kynnyskino.info
Päivitetty 16.03.2005 kello 10.30