| |||||||||||||||||||||
|
|
Aktivistien pitää näkyä ja kuuluaTeksti ja kuvat: Jussi Karmala
Kansalaisliikkeille ja aktivisteille julkisuus on elintärkeää. Ongelma on kuitenkin se, että mediassa nousevat pintaan yleensä kaikkein dramaattisimmat asiat, kuten mellakat ja yhteenotot poliisien kanssa. Kahinoista saa nopeaa ja räväkkää televisiokuvaa, jolloin mielenosoituksen varsinainen sisältö usein ohitetaan sivulauseessa. Toisaalta aktivistit tekevät toiminnastaan spektaakkelia myös tietoisesti. Mielenosoitukset ja Street Partyt pyrkivät tuomaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen uutta henkeä. Karnevaalin avulla sanoma välittyy osanottajille ja ulkopuolisille helpommin. "Tärkeintä on tulla kuulluksi. Nykyään kaikki kamppailut käydään mediassa", lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Klubilla pidettävän Aktivismin yön järjestelyistä vastaava Antti Tietäväinen sanoo.
Elokuvat näkyviinAktivismin yössä halutaan tarjota foorumi aktivistien elokuville. Pienellä budjetilla tehtyjen elokuvien levittäminen ei ole aina helppoa.
"Elokuvan tekeminen vaatii paljon työtä, ja jäljen pitäisi olla riittävän hyvää, jotta esimerkiksi aktivistien dokumentteja näytettäisiin televisiossa", Tietäväinen sanoo. Aktivismin yö tuo katsojien eteen dokumentteja köyhästä etelästä ja rikkaasta pohjoisesta. Yhteiskuntarakenne vaikuttaa paljolti siihen, mitä eri maiden aktivistit pyrkivät elokuvissaan nostamaan esille. Köyhemmissä maissa kyse on usein olemassaolon taistelusta. Aktivismin yössä nähtävistä dokumenteista suurin osa kuvaa eri kansalaisliikkeiden toimintaa niiden sisältä käsin. Tyypillistä dokumenteille on se, että ne on tehty voittoa tavoittelematta ja nimenomaan aktivistien omista näkökulmista. Aktivismista väitöskirjaansa Tampereella tekevä tutkija Pia Lundbom määrittelee aktivistin henkilöksi, joka on oman toimintansa kautta valmis vaikuttamaan itse tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Pelkkä äänestäminen ei riitä, vaan yhteiskuntaan halutaan vaikuttaa suoralla toiminnalla. Aktivistit haluavat käyttää valtaa esimerkiksi omilla kulutusvalinnoillaan ja nostamalla ongelmia esille mielenosoituksilla. Lundbomin mielestä mellakoissa ja väkivaltaisessa käyttäytymisessä on taustalla aina kaksi osapuolta. Poliisin ja aktivistien keskinäinen provokaatio voi johtaa pahimmillaan siihen, että tilanne ryöstäytyy käsistä esimerkiksi mielenosoituksessa. Aktivisteille McDonaldsin ikkunoiden rikkominen tai turkistarhaiskut voivat olla täysin looginen tapa toimia aatteensa puolesta. Yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen on aina vaatinut jonkin verran myös laittomuuksia. Aktivistit taistelivat 1960- ja 70-luvuilla hyvinvointivaltion järjestelmien luomisen puolesta. Pinnalla nousivat myös kysymykset kolmannen maailman maista sekä ympäristö- ja naisasia. Aktivismi oli poliittisempaa kuin nykyisin, yhteiskuntaluokan käsite määritteli toimintaa paljonkin. Eläinten oikeudet nousivat pinnalle 1990-luvun alussa ja puhalsivat liikkeelle nykyisen aktivismin aallon. Globalisaation ja laittoman siirtolaisuuden ongelmat sekä sosiaalinen eriarvoisuus nousivat esille 2000-luvulla. Nykyajan aktivismi liikkuu yli rajojen. ”Internetin yleistyminen johti osaltaan kansainvälisten yhteyksien lisääntymiseen 1990-luvulla”, Tietäväinen kertoo. Nykyaktivismi pysyy koossa nimenomaan sähköisten viestimien kautta. Internet tarjoaa halvan ja tehokkaan tavan pitää globaalia toimintaa pystyssä. Sähköpostilistat ja vaihtoehtoiset uutissivut ovat nykyajan aktivisteille perustyövälineitä.
Aktivismin yö launtaina 6.3. klo 22 Klubilla. Mukana Kompostikopla Soundsystem ja Wheel of Dharma. Liput 12 e.
Lue lisää |
Festival News perjantaina 5.3.2004Homokulttuurin täytyy erottua Thaimaassa kuningas ei ole iltapäivälehtien riistaa The Ramonesin vuoro vetää salit täyteen Mary Ayubi: "Journalistina voin palvella maatani parhaiten" Indonesiassa ja Thaimaassa elokuvien katselu on yhteisöllinen tapahtuma Unohdettu tapahtuma löytyi filmiarkistosta Uusia näkökulmia lomamuistoihin Pianisti saa mykän elokuvan elämään Lyhytelokuva keskustelee kahvilassa Yle tukee suomalaisia lyhytelokuvia rahallisesti ja henkisesti Tampereen elokuvateattereiden historiaa ja dramaattisia käänteitä Tampereen elokuvateattereiden historiaa Kino-Palatsi palaa juurilleen Finnkino valloittaa Tamperetta Suomen hurjin elokuvateatteripalo 20-luvulla muutti paloturvallisuusmääräyksiä Finlaysonin uudistettu tehdasympäristö Punk, reggae ja hiphop rakentavat parempaa maailmaa Musiikkivideo tekee äänestä enemmän Aktivistien pitää näkyä ja kuulua Kolumnit |
|