| |||||||||||||||||||||
|
|
Roska tekee Kuikasta tähdenAnni Jakobsson, Anna Koiviola, Henna Syrjänen
Kuva: Anni Jakobsson Videokamera, hyvää tahtoa ja kavereita. Siinä on Joonas Kuikan resepti elokuvalle. Kuikka harrastaa elokuvien tekoa ja on monessa mukana: hän ideoi, käsikirjoittaa, kuvaa, leikkaa, ohjaa ja näyttelee. "Roskaelokuva on asenne-elokuva, jota tehdään tekemisen ilosta", toteaa Kuikka. Tänä vuonna Roskaelokuvafestivaalin ohjelmistossa on kaksi elokuvaa, joissa Kuikka on itse mukana.
Roskaelokuvafestivaali järjestetään neljättä kertaa Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä. Tapahtuma tarjoaa monipuolisen näkymän suomalaiseen marginaalielokuvaan. Festivaalissa nähdään sellaista pienen budjetin materiaalia, jota ei yleensä esitetä valtakunnallisilla televisiokanavilla tai elokuvajuhlien ohjelmistossa. Kuikka on mukana elokuvajuhlilla esitettävässä lyhytelokuvassa Kristuksen viimeinen janssoninkiusaus. Se on dogma-hengessä toteutettu, improvisoitu teos Kristuksen viimeisistä kärsimyksen hetkistä. Koko elokuvan suunnitteluun ja toteutukseen kului vain parikymmentä minuuttia. Kuikan kädenjälki näkyy myös juoposta sekakäyttäjästä kertovassa, mustaa huumoria viljelevässä Jumala kävi -lyhytelokuvassa. Kuikan elokuvia on nähty Roskaelokuvafestivaaleilla kerran aiemmin. "Ilman Roskaelokuvafestivaaleja elokuviani tuskin nähtäisiin missään. On hienoa nähdä, kuinka kaikki innostuvat tekemistäni elokuvista." Kuikka haaveilee ohjaavansa huonoa Hollywood-toimintaelokuvaa. Miehen läpimurtoa odotellessa kannattaa suunnata lauantaina 6.3. Tampereen ylioppilastalolle 7 tunnin ja 37 filmin roskaelokuvamaratoniin. Roskaelokuvafestivaali Tampereen ylioppilastalolla lauantaina 6.3. klo 14-21. Huom! Yo-talolle alaikäraja on 18 vuotta, myös näytöksiin.
Päivitetty
|
Festival News perjantaina 5.3.2004Homokulttuurin täytyy erottua Thaimaassa kuningas ei ole iltapäivälehtien riistaa The Ramonesin vuoro vetää salit täyteen Mary Ayubi: "Journalistina voin palvella maatani parhaiten" Indonesiassa ja Thaimaassa elokuvien katselu on yhteisöllinen tapahtuma Unohdettu tapahtuma löytyi filmiarkistosta Uusia näkökulmia lomamuistoihin Pianisti saa mykän elokuvan elämään Lyhytelokuva keskustelee kahvilassa Yle tukee suomalaisia lyhytelokuvia rahallisesti ja henkisesti Tampereen elokuvateattereiden historiaa ja dramaattisia käänteitä Tampereen elokuvateattereiden historiaa Kino-Palatsi palaa juurilleen Finnkino valloittaa Tamperetta Suomen hurjin elokuvateatteripalo 20-luvulla muutti paloturvallisuusmääräyksiä Finlaysonin uudistettu tehdasympäristö Punk, reggae ja hiphop rakentavat parempaa maailmaa Musiikkivideo tekee äänestä enemmän Aktivistien pitää näkyä ja kuulua Kolumnit |
|