| |||||||||||||||||||||
|
|
"Iisakin kirkko" puretaanSanna Peippo
Tampereen kaupunki aikoo purkaa vanhan elokuvateatteri Petitin rakennuksen. Paikalle tulee nykyaikainen kaupunkikerrostalo. Kansa kutsui elokuvateatteria Iisakin kirkoksi sen perustajan, liikemies Isak Julinin mukaan. Vuonna 1911 rakennettu Petit on vanhin Tampereella säilyneistä elokuvateattereista. Museoviraston mukaan rakennus on kulttuurihistoriallisesti, kaupunkikuvallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävä. Museoviraston onkin esittänyt asemakaavan muutosehdotusta muutettavaksi siten, että myös Petitin elokuvateatterirakennus säilyisi. Kino-Palatsia vastapäätä Hämeenkatu 31:ssä toimi pitkään elokuvateatteri Petit. Se rakennettiin jo ennen Kino-Palatsia vuonna 1911. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari Heikki Tiitola käyttäen hyväksi vanhan tehdasrakennuksen ulkoseiniä. Teatterin ja Hämeenkadun välissä oli puutarha, teatteriin mentiin värikkäin sähkölampuin koristellun kaariportin alta. Myöhäisjugendia edustava alun perin 373-paikkainen teatteri on mykän elokuvan aikakaudelta. Arkkitehti Bertel Strömmer uudisti vuonna 1935 teatterin sisätiloja 1930-luvun henkeen. Petit-nimi tuli ranskan sanasta pieni, vaikkei teatteri kovin pieni ollutkaan, siellä oli lähes 400 paikkaa. Kun teatteria alettiin rakentaa, sen nimi 'Petit' ilmestyi aitaan. Tamperelaiset olivat ihmeissään, kuka on pettänyt ja ketä, kun sitä pitää noin julkisesti kuuluttaa. Avajaisia vietettiin syyskuun 17. päivänä ja tamperelaiset pääsivät tutustumaan uuteen teatteriin, joka oli panostanut teatterisalissaan niin viihtyisyyteen kuin esitystekniikkaan. Selkeästi katukuvasta erottuvaan teatterirakennukseen kuljettiin istutusten peittämälle sisäpihalle ja sieltä edelleen sisälle teatterisaliin. Kaupunkilaiset ymmärsivät pian saaneensa uuden nähtävyyden. Tamperelaiset löysivät tiensä Iisakin kirkkoon myös avajaisten jälkeen, minkä seurauksena se oli 1910-luvulla kaupungin suosituin elokuvateatteri. Petit toimi elokuvateatterina vuoteen 1987. Rakennukseen on tehty muutoksia ainakin vuonna 1989 ja siellä toimii nykyisin muun muassa ravintola.
Takaisin pääjuttuun Tampereen elokuvateattereiden historiaa ja dramaattisia käänteitä
Lue lisää
Päivitetty
|
Festival News perjantaina 5.3.2004Homokulttuurin täytyy erottua Thaimaassa kuningas ei ole iltapäivälehtien riistaa The Ramonesin vuoro vetää salit täyteen Mary Ayubi: "Journalistina voin palvella maatani parhaiten" Indonesiassa ja Thaimaassa elokuvien katselu on yhteisöllinen tapahtuma Unohdettu tapahtuma löytyi filmiarkistosta Uusia näkökulmia lomamuistoihin Pianisti saa mykän elokuvan elämään Lyhytelokuva keskustelee kahvilassa Yle tukee suomalaisia lyhytelokuvia rahallisesti ja henkisesti Tampereen elokuvateattereiden historiaa ja dramaattisia käänteitä Tampereen elokuvateattereiden historiaa Kino-Palatsi palaa juurilleen Finnkino valloittaa Tamperetta Suomen hurjin elokuvateatteripalo 20-luvulla muutti paloturvallisuusmääräyksiä Finlaysonin uudistettu tehdasympäristö Punk, reggae ja hiphop rakentavat parempaa maailmaa Musiikkivideo tekee äänestä enemmän Aktivistien pitää näkyä ja kuulua Kolumnit |
|