K-26

Lomalla Berliinissä kävin katsomassa kaksi elokuvaa. Ensimmäisestä tulin pahoinvoivaksi ja pahantuuliseksi. Toisesta hyvälle mielelle. Kill Billissä päät ja raajat kirjaimellisesti lensivät ja veri virtasi valkokankaan täydeltä. Vieressäni istuva saksalaismies höräytti Beavis ja Butthead -naurun joka kerta, kun keltaisessa nahka-asussa heiluva Uma Thurman viilsi miekallaan japanilaiselta pään poikki.

Jos olette nähneet elokuvan, tiedätte, että siinä ei juuri muuta tapahdu. En osaa sanoa, oliko elokuva tarkoitettu komediaksi, mutta viihteeksi kai kuitenkin. Minua se ei viihdyttänyt. En myöskään löytänyt siitä erityistä sanomaa, joka olisi oikeuttanut vastenmieliset kohtaukset. Ellei siksi lasketa verikoston oikeuttamista itämaisella filosofialla.

Seuraavalla kerralla olin viisaampi: ostin liput Nemoa etsimässä -tietokoneanimaatioon. Siinä vesi oli ainut, mikä virtasi. Elokuvan sankarit, klovnikalat, kohtasivat toki vihollisia, mutta nämä eivät olleet loppujen lopuksi kovin vaarallisia. Jopa uhkaavilta vaikuttavat hait yrittivät vieroittautua saalistamisesta ja ryhtyä kasvissyöjiksi. Olin huojentunut.

Suomeen palattuani olin taas valmis elokuviin. Ajattelin, että suomalainen filmi on turvallinen valinta – vaikka se ei olisikaan loistava, se tuskin on niin ahdistava, että ilta menee pilalle. Olin väärässä. Hymypoika huipentui raiskaukseen ja itsemurhaan. Vaikka periaatteessa toivotan tervetulleeksi teoksen, joka kritisoi seksillä kyllästettyä yhteiskuntaamme ja vääristyneitä nais- ja miesihanteita, sinä iltana halusin vain nauttia elämästä ja elokuvasta.

Kaikki ikärajat ylittäneenä aikuisena lienee varminta pysytellä lastenelokuvissa. Vieläköhän Nasun suuri elokuva menee Tampereella?

Lue lisää
Itkufilmiperinteeni (FN 2004 /keskiviikko)
Kansallinen mieli (FN 2004 /keskiviikko)
Forman nauroi sosialismille (FN 2004 /¨torstai)
Popcorn-draamaa ja paljon muuta (FN 2004 /torstai)
Tapojen orjat (FN 2004 / torstai)