Elokuvaa ei ole

Elokuvasalin valot himmenevät, keskustelu hiljenee, karkkipussit avataan ja elokuva alkaa. Elokuva vie katsojansa hetkeksi pois arjesta ja kaikenlaisten kuviteltujen ja mahdollisten maailmoiden keskelle. Elokuva toimii niin tehokkaasti, että sen loputtua paluu normaalitilaan ja omaan arkeen kestää hetken.

Mistä elokuvakokemus sitten rakentuu? Elokuvan kokemiseen on paneuduttu elokuvatutkimuksessa, mutta sen synnystä ei ole päästy täysin selville.

Elokuvakokemus syntyy liikkeen havaitsemisesta. Liikkeen illuusion kokemus muodostuu elokuvaprojektorin mekaanisen rakenteen, silmän ja aivojen yhteispelinä. Peräkkäisistä liikkumattomista kuvista havaittu liike ei ole todellista, vaan oletettua tai aivojen lisäämää.

Suomen elokuva-arkiston tutkija Henry Bacon luonnehtii elokuvaa optiseksi illuusioksi: ”Emme voi olla havaitsematta liikettä, vaikka tiedämme sen olevan vain sarja yksittäisiä kuvia. Teknisessä mielessä elokuvaa ei siis ole olemassa, vaan se on aivojemme kehittämä illuusio.”

Elokuva liikkuu linssin editse vinhalla vauhdilla, mutta pelkästään se ei riitä synnyttämään havaintoa liikkeestä. Siksi filmin ja linssin välissä on suljin, joka räpsähtelee kiinni 25 kertaa sekunnissa. Näin ihminen havaitsee kuvasarjan liikkeenä.

Jälkikuva ei selitä kokemusta

Vielä 1970-luvulla liikkeen kokemista selitettiin niin sanotulla jälkikuvailmiöllä. Liikkeen illuusion ajateltiin syntyvän siitä, että nähty kuva jää silmän verkkokalvolle hetkeksi sen jälkeen, kun kuva häviää näkökentästä. Tarpeeksi suurella nopeudella näytettynä jälkikuvat toisensa perään aiheuttavat illuusion liikkeestä. Oletettiin, että jälkikuva välittää yksittäisten filmiruutujen välisiä katkoja.

Elokuvien näkeminen ei kuitenkaan ilmeisesti voi perustua tähän, sillä jälkikuva kestää kauemmin kuin 1/24 sekuntia. ”Siksi sen pitäisi itse asiassa häiritä yhtenäisen ja jatkuvan liikkeen näkemistä”, sanoo sosiaalipsykologi Jukka Partanen Tampereen yliopistosta.

Nykyaikainen havaintopsykologia selittää elokuvan luomaa illusorista liikettä Phi-ilmiön, välkkymisen yhdistymisen ja peittämisen avulla. Phi-ilmiö perustuu siihen, että kun kahta vierekkäistä valoa sytytetään tietyllä intervallilla, katsoja ei havaitse kahta erillistä valoa, vaan yhden liikkuvan valon. Jos projisoitu valo välkkyy tarpeeksi nopeasti, välkkyminen yhdistyy niin, että se nähdään jatkuvana, yhtenäisenä valona.

Peittäminen puolestaan perustuu siihen, että katsoja tarvitsee tietyn ajan havaitakseen ärsykkeen. Kun kuvio korvataan nopeasti toisella, aiempi muoto jää muistiin niin, että nopeasti esitetty kuviosarja yhdistyy selkeäksi, jatkuvaksi näyksi.

Phi-ilmiö, välkkymisen yhdistyminen ja peittäminen voivat toimia, kun elokuva projisoidaan niin, että sekunnissa linssin editse kulkee 12-24 ruutua. Yksittäisiä kuvaruutuja valaistaan normaalisti 24 kuvaruudun sekuntinopeudella, sillä mikäli nopeus lasketaan esimerkiksi 15 ruutuun sekunnissa, filmi alkaa näyttää nykivältä.

Kokemus muutakin kuin liikkeiden havaitsemista

Partanen esittää vielä yhden mahdollisen selityksen liikkeen havaitsemiselle. Hän käyttää esimerkkinä niin kutsuttua gedanken-koetta. Kuvitellaan, että kuvaamme filmin ihmisestä, joka kävelee huoneen poikki. Sitten leikkaamme tuolta filminauhalta joka toisen ruudun pois, ja koostamme niistä omat filminpätkänsä. Näin saadaan kaksi filmiä, joissa ei ole ainuttakaan samaa ruutua.

Kun koehenkilöille sitten näytetään nämä kaksi filmiä, he kertovat nähneensä täsmälleen saman filmin kahteen kertaan. Siitä huolimatta, että he eivät ole nähneet näissä filmeissä yhtään samaa kuvaa eivätkä saaneet ensimmäistäkään samaa aistimusta, he ovat nähneet filmeiltä täsmälleen saman tapahtuman. Tapahtuman näkeminen ei siis ole sama asia kuin sarja kuvia tai peräkkäisiä aistimuksia. Kyse on optisen rakenteen muutoksesta saatavasta informaatiosta, joka erittelee liikettä.

Elokuvakokemusta ei tietenkään voi typistää pelkästään tapahtumaksi verkkokalvolla ja aivoissa. Kukaan ei katso elokuvia vain passiivisesti havainnoimalla erilaisia liikesarjoja. Elokuva on parhaimmillaan kokonaisuus, joka aistien kautta stimuloi mielikuvitusta ja älyä. Elokuvan merkitys syntyy vasta, kun katsoja tulkitsee sitä omien kokemustensa ja kulttuurisen taustansa kautta.

Ilman katsojaa, kokijaa ja kulttuuria elokuvaa ei ole.

Lue lisää
Elokuva mielessä (FN 2004 / lauantai)