Lisää aiheesta:

Muualla verkossa:
 

Jane Campion tutkii
ihmisen nurjaa puolta

Epäonnistuneet perhesuhteet, sisarusten välinen kateus, puhumattomuus, seksuaalinen julmuus, hulluus ja intohimo ovat Jane Campionin tuotannossa toistuvia teemoja.

Vuonna 1954 Uudessa-Seelannissa syntyneen Campionin tunnetuin elokuva on vuonna 1993 valmistunut Piano (The Piano). Elokuva sai Kultaisen palmun Cannesissa, kolme Oscaria ja lukemattoman joukon muita palkintoja.

Ennen kuin Campion vuonna aloitti opintonsa Australian elokuva- ja televisiokoulussa, hän opiskeli antropologiaa ja taiteita. Etenkin antropologinen tausta näkyy hänen elokuviensa ihmiskäsityksessä.

Perhe kamppailee vallasta

Campionin varhaisimpia elokuvia ovat 1980-luvun alussa opinnäytteinä tehdyt lyhytelokuvat. Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan 1982 Campion ohjasi lyhtyelokuvan Peel, joka palkittiin vuonna 1986 Kultaisella palmulla.

Yhdeksänminuuttinen Peel - An Excercise in Discipline on kuvaus perheen valtasuhteista ja käytösmallien oppimisesta. Tapahtumapaikkana on auto. Tapahtumat saavat alkunsa, kun perheen poika heittelee kyllästyneenä appelsiinin kuoria ulos auton ikkunasta. Isä raivostuu ja alkaa kurittaa poikaansa. Hän vaatii, että poika menee ulos ja kerää kuoret. Poika kieltäytyy. Syntyy valtataistelu isän ja pojan välillä. Kun isä ja poika palaavat autoon, poika huomaa tädin heittäneen appelsiinin kuoren maahan. Läksynsä oppinut poika määrää tätinsä nostamaan kuoren ylös.

Mustavalkoinen lyhytelokuva Passionless Moments (1984) on visuaalisesti ja kerrontateknisesti kiinnostava, sillä Campion työskenteli tässä filmissä ensimmäisen kerran kuvaaja Sally Bongersin kanssa. Teemoiltaan sillä ei ole kovin paljoa yhteistä Campionin myöhempien elokuvien kanssa. Tämä johtunee siitä, että Campion kirjoitti ja ohjasi elokuvan yhdessä Gerald Leen kanssa. Passionless Moments on sarja epätavallisia tapahtumia australialaisessa lähiössä asuvien ihmisten päivittäisistä rutiineista.

Seksifantasiat vertautuvat todellisuuteen

Perheen sisäisten ristiriitojen lisäksi Campionin elokuvissa toistuvat naisen seksuaalisuuteen liittyvät ristiriidat. Yhtäältä naiset ovat seksiobjekteja, mutta saman aikaan halutaan kieltää tyttöjen seksuaalisuus.

1960-luvulle sijoittuva mustavalkoinen lyhytelokuva Girl's Own Story (1984) kertoo teini-ikäisten tyttöjen seksuaalisuuden heräämisestä beatlemanian aikakaudella.Vastakkain ovat nuorten naisten romanttiset fantasiat ja raaka todellisuus, johon kuuluvat insesti, aviorikokset ja lasten hyväksikäyttö. Myöhemmissä elokuvissa toistuva teemoja ovat sisarukset, jotka eivät tule toimeen keskenään ja vanhemmat, jotka eivät puhu toisilleen.

Toistaiseksi viimeisessä lyhytelokuvassaan After hours (1984) Campion käsittelee seksuaalista ahdistelua työpaikalla. Tämä on ensimmäinen Campionin valmistumisensa jälkeen tekemä työ.

Pitkät elokuvat jatkavat lyhytelokuvien tematiikkaa

Campionin lyhytelokuvat ovat lohduttomampia kuin hänen pitkät elokuvansa. Vaikka Campion jatkaakin samoja rankkoja teemoja myös pitkissä elokuvissa, annetaan niissä ihmissuhteille edes jonkin verran toivoa.

Piano on saanut julkisuutta enemmän kuin Campionin aikaisemmat elokuvat. Campion tuli kuitenkin laajalti tunnetuksi jo vuonna 1989 valmistuneella elokuvalla Sweetie, joka käsittelee kahden sisaren vaikeaa suhdetta. Vuonna 1990 hän teki elokuvan Enkelin kosketus (An Angel at my table), joka kertoo virheellisesti skitsofreenikoksi diagnosoidusta uusseelantilaisesta kirjailijasta. Elokuva perustuu Janet Framen omaelämäkerralliseen romaaniin.

Pianon jälkeen Campion ei ole saanut varauksetonta menestystä. Hän on ohjannut elokuvat Naisen muotokuva (The Portrait of A Lady) ja Holy smoke, joita ovat tähdittäneet Harvey Keitel, Kate Winslet ja Nicole Kidman.

Kirjallisuutta:
Ellen Chesire, Jane Campion: the pocket essential, 2000
Judith M. Redding and Victoria A. Brownworth, Film fatales: independent women directors, 1997

Peel, Passionless Moments, Girls Own Story torstaina 7.3 klo 17 Pakkahuoneella

TEKSTI: Henna Lehtinen
PÄIVITETTY:

<< sivun alkuun