Suomalaiset elokuvantekijät ovat menestyneet hyvin
Suomea edustanut elokuva on voittanut kaksi kertaa Tampereen elokuvajuhlilla kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon. Vuonna 1971 Grand Prixin voitti Hannu Peltomaan ohjaama Rantojen miehet, ja viime vuoden mestari oli PV Lehtisen Hyppääjä. Tänä vuonna nämä molemmat kotimaiset voittajat esitetään Tampereen elokuvajuhlilla erikoisnäytöksenä.
Kolme muutakin kertaa suomalaisnimi on yltänyt pääpalkinnolle. Näillä kerroilla Grand Prixin saajana on ollut suomalaisen ulkomailla tekemä ja tuottama elokuva. Vuonna 1982 Johan Donner edusti Ruotsia elokuvallaan En stad under huden (Kaupunki ihon alla). Vuoden 1985 kilpailun voitti Iso-Britannia Sirkka-Liisa Konttisen elokuvalla Byker. Isoa-Britanniaa edusti myös vuonna 1997 menestynyt Marjut Rimmisen elokuva Many Happy Returns (Onnea merkkipäivän johdosta).
|
|
||||||||||
Elokuvat kertovat elämästä
Ensimmäisen Grand Prixin Suomelle tuonut Hannu Peltomaan Rantojen miehet on haastatteluihin perustuva dokumentti rappioalkoholisteista. Kertomusten avulla hahmottuu kuva syrjityistä miehistä ja naisista.
PV Lehtisen Hyppääjä on Tampereen elokuvajuhlien historiassa ainoa elokuva, joka on voittanut kaikki merkittävät palkinnot. Hyppääjä toi Suomelle Grand Prixin, kotimaisen kilpailun pääpalkinnon ja Risto Jarvan palkinnon. Myös kotimainen nuorisoraati arvosti teoksen parhaaksi elokuvaksi. Hyppääjä on kertomus uimahyppääjien maailmasta. Elokuvan päähenkilö on vuonna 1927 syntynyt Helge Wasenius, joka on tunnettu uima- ja pellehyppääjä. Filmissä kuvataan kesäistä päivää Waseniuksen silmin nähtynä.
Voittoisasti Ruotsia edustaneen En stad under huden (Kaupunki ihon alla) suomalaisohjaaja Johan Donner toimii edelleen elokuva-alalla Ruotsissa.
Suomalainen elokuvantekijä Sirkka-Liisa Konttinen muutti vuonna 1969 Englantiin, jossa hän asui ja työskenteli 23 vuotta ennen paluutaan Suomeen. Isoa-Britanniaa menestyksellisesti edustanut Konttisen elokuva Byker kertoo ohjaajansa omista kokemuksista ja sopeutumisesta englantilaiseen yhteisöön. Konttinen on julkaissut aiheesta myös valokuvateoksen Byker (Dufour Editions, 1988).
Taitavana animaation tekijänä tunnettu Marjut Rimminen on asunut Englannissa jo vuodesta 1974. Rimmisen voittoisa Isoa-Britanniaa edustanut Many happy returns (Onnea merkkipäivän johdosta) on animaatiolla toteutettu psykodraama, joka kuvaa aikuisen naisen kipeitä muistikuvia ja niiden vaikutuksia. Elokuvassa on Rimmisen omaelämäkerrallisia piirteitä. Monilla eri elokuvajuhlilla menestynyt Rimminen on palkittu myös mainosten tekijänä.
TEKSTI: Hanna Markkula
KUVAT: Festival News
PÄIVITETTY: