Pakina:

Naistenpäivän viettoa Havukka-ahossa

Havukka-ahon nuori isäntä Mikko Pylkkänen Kainuusta on ilman naista. Hänen vaarinsa, ajatustöiden toimittelija Konsta Pylkkänen, oli vielä elänyt suorastaan naisten piirittämänä.

Akkaväki oli usein komentanut Konsta-vaarin töihin kesken kiivaimman pohdiskelun. Monet kauaskantoiset ajatusrakennelmat olivat silloin tylysti sortuneet. Kalareissuilla vaari oli monesti, liukasta matoa koukkuun sovitellessaan, varoitellut Mikkoa naisväen penseydestä, tietynlaisesta lyhytnäköisyydestä, kun oli kyse pitkälle menevistä ajatuksen töistä.

Kerrankin heinäaikaan Konstan oli onnistunut livahtaa veneelleen, kun hän oli tuntenut ajatusvirran ihanan, mutta velvoittavan kohinan aivoissaan. Keskelle kimaltelevaa järven selkää, laineiden raukeaan liplatteluun ja suloisen auringon paisteeseen. Siellä se maailma vasta on tarpeeksi avara vastaanottamaan suuria mielen askareita! Sininen ajatus oli ollut syntymäisillään. Mutta juuri silloin oli rannalta kantautunut hirveätä kämätystä: Konstan pakopaikka oli keksitty. Ja taas kerran oli estetty maailman polkujen lopullinen aivoperäinen kartoitustyö.

Eräänlainen aateperintö vaati Mikkoa jatkamaan Konsta-vaarin keskeneräisiksi jääneitä pohdintoja. Olosuhteiden pakosta Mikko oli joutunut syventymään nimenomaan naisongelmaan. Syynä oli tämä nykyaika. Naiset olivat lähteneet kylältä, mutta eivät kuitenkaan mielestä.

Vaarilla oli ollut naisväen kanssa poikkeavia käsityksiä asioiden tärkeysjärjestyksestä. Nyt Havukka-ahossa ei enää ollut naisia. Onko siis vihdoinkin koittanut Havukka-ahoon seesteisyyden aika. Aika, jolloin vapaan miehen ajatus saattaa esteettömästi tunkeutua aina maailman ytimeen? Kuunnellaanpa vaivihkaa aitan rappusilla istuvan nuoren Pylkkäsen ääneen loihtimia ajatuksen töitä:

- Ei heilahtele enää Korhosen Ainon hame tuossa tiellä. Helsingissä tietysti. Ruokavaraston kassana. Asuu jossakin Kontulassa. Hienosti menee töissä. Vientiä riittää kuulemma muutenkin. Helsingin maistereita ja lisenssejä. Ainahan se jostakin haaveili.

- Tykkäsin siitä kuin Husqvarna lepästä. Ei se minusta kuitenkaan välittänyt. Luki vain horoskooppeja. Siellä oli sanottu, että nyt on tärkeiden ratkaisujen aika. Merkurius ja Venus lähekkäin. En minä siihen väliin mahtunut. Niin se sitten lähti.

- Onko naisilla jotenkin lähempi suhde noihin maailmankaikkeuden voimiin? Kuukin. Siellä se nyt möllöttää taivaalla täyteläisenä, lämpimän alastomana. Levittää jumalaista valoaan tähän pihaan kuin Aino silloin joskus käydessään. Näin minä sen kerran koko komeudessaan. Puskasta, kun se oli menossa uimaan. Mutta pian Kuu taas pienenee ja katoaa kokonaan. Kuin Aino Helsinkiin. Odotapa kuitenkin muutama viikko, niin se näkyy taas. Ja niin tulee Ainokin mieleen. Mutta vain vihlovan mykkänä taivaalta. Ja tämä se toistuu ja toistuu. Ei ole elämä hääppöistä Havukka-ahossa ilman akkoja...

TEKSTI: Jaska Poranen
PÄIVITETTY:

<< sivun alkuun