Elokuvajuhlille akkreditoituneet ammattilaisvieraat pääsevät Film Marketissa katsastamaan kaikki Tampereelle tarjotut elokuvat, myös kilpailusarjoista karsiutuneet. Marketissa elokuvat saavat uuden mahdollisuuden. Ne saattavat päätyä sisäänostajan matkassa toiselle festivaalille.
Film Market pyörii Finlaysonin alueella, Taidehalli TR1:n Vooninki-salissa. Market koostuu kymmenestä katselupisteestä, joissa ammattilaiset voivat pyytää elokuvia nähtäväksi noin 3 500 teoksen valikoimasta. Palvelua käyttävät erityisesti festivaalien ja TV-kanavien sisäänostajat sekä toimittajat.
Viime vuonna Film Marketissa kävi 300 ammattilaiskatsojaa. Tästä vuodesta odotetaan yhtä vilkasta.
– Varsinkin kilpailussa olevat elokuvat ovat suosittuja, kertoo ohjelmistokoordinaattori Wilhelmiina Saikkonen.
Film Market on edistänyt lyhytelokuvien levitystä maailmalle jo 1980-luvun alusta lähtien, jolloin toiminta alkoi nykyistä pienimuotoisempana.
Film market elokuvien myyntipöytä (FN 09.03.2000)
Päivitetty 11.03.2010 kello 15.05