Festival News 2010 - Tampereen 40. elokuvajuhlien juhlalehti

Risto Jarva -voitto antaa potkua uralle, palkinnolla saa myös peltikattoa ja kameraobjektiiveja

Pia Parkkinen

Mika Kaurismäki (oik.) ohjaa Arvottomia vuosi Jarva-palkinnon jälkeen, 1982. Aki Kaurismäki (vas.) käsikirjoitti elokuvan yhdessä isoveljensä kanssa. (Kuva KAVA:n arkisto).

Tampereen elokuvajuhlien pitkäaikainen ohjelmistosuunnittelija Raimo Silius muistaa elävästi, kuinka täpärällä Mika Kaurismäen Valehtelijan pääsy Tampereen elokuvajuhlille oli.

Silius istui raadissa, joka valitsi elokuvat vuoden 1981 kotimaiseen kilpailusarjaan.

– Kun Mikan mustavalkoista elokuvaa esikatsottiin TV 2:n hiton pienestä leikkauspöydän monitorista, se näytti suttuiselta ja tummalta.

Myös kuullun ymmärtäminen tuotti esikatseluraadille vaikeuksia.

– Elokuvassa näyttelevä ohjaajan pikkuveli Aki Kaurismäki mumisi repliikkinsä niin nopeasti, ettei niistä tahtonut saada selvää, Silius muistelee.

Huonoista katseluolosuhteista huolimatta Silius näki elokuvan ansiot. Valitsijaraadin puheenjohtajana hän runnoi Valehtelijan kilpailusarjaan.

– Loppu on komeata elokuvan kulttuurihistoriaa, Silius myhäilee.

Mika Kaurismäki voitti elokuvajuhlilla kolmatta kertaa jaetun Risto Jarva -palkinnon. Tunnustus napsahti miehen mittavan uran ensimmäisestä elokuvasta, joka oli niin uraauurtava, että Kaurismäkeä jännitti, miten yleisö ottaa sen vastaan.

– Tiedostin, että Valehtelija oli erilainen kuin muut, joten huolestutti, menisikö se yhtään perille, Mika Kaurismäki kertoo.

Valehtelijan ensimmäinen yleisönäytös oli Tampereen teknillisen korkeakoulun auditoriossa. Ohjaajan tunnelmat olivat jännittyneet.

– Se oli pelkkää kidutusta. Sali oli iso ja tuntui puolityhjältä. Omasta mielestäni Valehtelija oli komedia, joten odotin sydän kurkulla naurahduksia - joita ei juuri kuulunut. Elokuvan loputtua olin varma, että esitys oli täysi fiasko.

Myös Silius muistaa näytöksen - menestyksenä.

– Elokuvasta keskusteltiin. Oli sellainen ilmapiiri, että nyt koetaan raikas uusi tuulahdus, nähdään aivan poikkeuksellista kotimaista elokuvaa, Silius hehkuttaa.

Uran alussa myönnetty Jarva-palkinto aurasi komeasti tietä Kaurismäen seuraaville töille.

– Olin opiskellut elokuvaa Saksassa ja olin silloin vielä täysin tuntematon kotimaassa. Koska palkinto oli ensimmäinen, se on edelleen myös rakkain kaikista, Kaurismäki kertoo.

Itse palkintojenjakotilaisuudesta ohjaaja muistaa vain jatkot legendaarisessa ravintola Tillikassa.

– Tillikasta mentiin valomerkin jälkeen vielä Pispalaan ja sieltä suoraan aamujunalla Helsinkiin. Ostin asemalla Hesarin, jossa oli Helena Yläsen juttu Valehtelijasta ja Jarva-palkinnosta. Oikein kuvan kanssa. Se tuntui hienolta.

Markku Pölönen (keskellä) ohjaa Jarva-palkinnon napannutta Onnen maata vuonna 1993. "Onnen maa kuvaa raikkaasti ja elävästi maaseudun ihmisiä ja elämää muutaman vuosikymmen takaa", kehuu Jarva-raati arviossaan. (Kuva KAVA:n arkisto)

Jaakopinpaini päättyi palkintoon

Elokuvaohjaaja Markku Pölöselle Risto Jarva -palkinto myönnettiin vuonna 1993 Onnen maasta. Sitä ennen mies kävi jaakopinpainia uransa jatkosta.

– Olin 10 vuotta yrittänyt päästä alaan kiinni. Olin jo antamassa periksi ja ryhtymässä opettajaksi tai yrttiviljelijäksi, Pölönen kertoo.

Pölönen teki kuitenkin vielä yhden elokuvan. Onnen maan ensimmäinen yleisönäytös oli elokuvajuhlilla Tampere-talossa.

– Kun elokuva oli ohi, ihmisten naamoista näki, että nyt kolahti. Jotkut olivat jopa itkeä pirauttaneet, Pölönen muistelee.

Aivan ilman dramatiikkaa Risto Jarva -palkinto ei irronnut. Palkinnosta päättänyt kolmijäseninen lautakunta ei päässyt voittajasta yksimielisyyteen.

– Nykyinen elokuvasäätiön toiminnanjohtaja Irina Krohn jätti eriävän mielipiteen, Pölönen muistelee.

Juha Mäkelän ja Matti Penttilän äänin Onnen maa voitti kuin voittikin Jarva-palkinnon. Palkintosumma, 50 000 markkaa, tuli ohjaajalle tarpeeseen.

– Minulla oli puolen vuoden vuokrat rästissä. Kun palkinto sitten julkistettiin, sain niin paljon luottoa, että elokuvaohjaaja Arto Halonen lainasi kaksi tonnia, jotka pystyin lähettämään vuokraemännälle, Pölönen naurahtaa.

Ohjaaja muistelee, että elokuvajuhlilla oli valtava tunnepitoinen säpinä. Festivaalilta puuttui turha pönötys.

– Siellä oli kaikenlaisia intohimoja suuntaan jos toiseenkin. Ratkaisujen jälkeisissä illanistujaisissa juotiin sekä iloon että suruun.

Paitsi sähköisen tunnelman Pölönen muistaa elokuvajuhlilta myös Onnen maan kadonneet julisteet, jotka ohjaaja teki omin käsin. Jokaisesta kappaleesta tuli uniikki.

– Oltiin niin persaukinen firma, ettei ollut varaa graafikkoon. Keräsimme kolehdin, että saimme julisteet laminoitua, jotta niistä tuli oikeamman näköisiä.

Sen verran taidokkaita lopputulokset olivat, että ne päätyivät Tampereella vorojen matkaan. Jollakin saattaa tälläkin hetkellä olla viisi keräilykappaletta Pölösen julisteita.

Uotilalla epävirallinen Jarva-ennätys?

Pekka Uotila on ollut kuvaajana mukana niin monessa Risto Jarva -palkitussa elokuvassa, että mies on itsekin seonnut laskuissa.

Vuonna 1993 Uotila pokkasi Jarva-palkinnon ensimmäisen kerran omiin nimiinsä ohjaamalla elokuvan Eino ja mä. Elokuva oli omakohtainen kirje isälle -tyyppinen tarina.

– Aihe oli sellainen, etten voinut sitä kenellekään muulle tarjota. Se piti ohjata itse, Uotila selittää.

Jarva-palkinnolla oli Uotilalle konkreettinen arvo.

– Se merkitsi peltikattoa, mies kertoo.

Katon lisäksi 50 000 markan palkinto kului uusiin kameraobjektiiveihin, joita Uotila käyttää edelleen.

Uotila ei harmikseen päässyt Tampereelle palkintojenjakotilaisuuteen. Kun tunnustus tuli, mies itse oli ohjaaja Pekka Lehdon kanssa kuvaamassa Andy McCoyta Intiassa.

– Siinä kävi kuin ilotulituksen tekijällä, joka sytyttää raketin ja kysyy assistentilta, oliko se kaunis, Uotila huokaa.


Mervi Junkkosen Hiljainen tila voitti Jarva-palkinnon vuonna 2005. "Tämän elokuvan tekijällä on kyky paitsi puhutella katsojaansa myös antautua dialogiin tämän kanssa", raati kiitti ohjaajaa. (Kuva Mervi Junkkonen)

Hyvässä elokuvassa toimii myös leikkaus

Myös toisella Jarva-palkitulla, Mervi Junkkosella, on kokemusta muustakin kuin ohjaamisesta. Junkkonen oli leikannut useita elokuvia ennen kuin ohjasi Jarva-palkinnon voittaneen Hiljaisen tilan vuonna 2005.

Palkinto toi Junkkoselle itsenäisyyttä. Muutettuaan Ruotsiin hän joutui kuitenkin aloittamaan uransa alusta.

– Huomasin, että kontakteilla on suurempi merkitys kuin palkinnoilla, Junkkonen kertoo.

Palkintojenjakotilaisuudesta Junkkonen juoksi suoraan junaan. Kännykän akku oli loppu, eikä ohjaaja pystynyt soittamaan tuoreesta palkinnosta kenellekään.

– Istuin kukkakimppu sylissä ja naama hymyssä koko matkan Turkuun. Satamassa annoin kimpun Viking Linen virkailijalle. Virkailijan ilmeessä oli juhlaa kerrakseen, Junkkonen muistelee.

Sekä Junkkonen että Uotila korostavat, että elokuvanteko on ryhmätyötä.

– Kuvaajan ja ohjaajan roolit kietoutuvat toisiinsa, Uotila pohtii.

– Myös leikkaaminen ja ohjaaminen täydentävät toisiaan. Kysehän on loppujen lopuksi tarinankertomisesta, Junkkonen muistuttaa.

Junkkonen on sittemmin saanut lisää tunnustuksia. Tuorein on Jussi-palkinto, joka tuli Muukalainen-elokuvan leikkauksesta tammikuussa.

Pekka Uotila puolestaan jännittää sunnuntaina, täydentyykö hänen Jarva-sarjansa jälleen yhdellä elokuvalla. Uotilan kuvaama ja Pia Andellin ohjaama Göringin sauva kisaa muiden mukana tämänvuotisesta Jarva-palkinnosta.

Risto Jarva -voittaja julkistetaan Tampereen elokuvajuhlilla sunnuntaina 14.3. kello 11.

Risto Jarva -palkinto

  • Suomen huomattavin elokuva-alan tunnustus, 10 000 euroa.
  • Myönnetään vuosittain Tampereen elokuvajuhlien kotimaisessa kilpailussa tai katselmuksessa esitetylle lyhytelokuvalle.
  • Palkinnon rahoittaa Suomen elokuvasäätiö.
  • Palkinto perustettiin vain 5 kuukautta elokuvaohjaaja Risto Jarvan (1934-1977) kuoleman jälkeen.
  • Palkintoraati koostuu kolmesta jäsenestä, joista yksi on edellisen vuoden voittaja.
  • Ensimmäisen Jarva-palkinnon sai ohjaaja Anssi Blomstedt elokuvasta Opeta mua rakastamaan vuonna 1979.

Päivitetty 11.03.2010 kello 15.13