Festival News 2010 - Tampereen 40. elokuvajuhlien juhlalehti

Esikatselua viskin voimalla

Kiira Koskela
Heta Hassinen ja Heli Mutikainen, kuvat

Sekä Jukka-Pekka Laaksosta että Pertti Paltilasta elokuvajuhlien johtamisessa on haastavinta pysytellä edelläkävijänä elokuvien tarjonnassa.

Tampereen elokuvajuhlat olivat kaatua poliittisiin ongelmiin 1970-luvun alkuvuosina, kun kaupungin tuki päätettiin lopettaa. Päätös pyörrettiin, ja johtajana toimineen Ilkka Kalliomäen jatkajaksi tuli vuonna 1974 Pertti Paltila.

Paltila johti festivaalia lähes 30 vuotta. Antti Vuorion jälkeen vuonna 2003 pestin otti nykyinen johtaja Jukka-Pekka Laakso. Festivaali on kasvanut ja kansainvälistynyt vuosien aikana, mutta sekä entisen että nykyisen johtajan mielestä hämmästyttävintä on silti pysyvyys.

Mitä mieleesi tulee vuodesta 1970?
Paltila: – Ensimmäiset kansainväliset elokuvajuhlat Tampereella.
Laakso: – Vuoden 1968 tapahtumat alkoivat silloin vaikuttaa Suomessa.

Mitä mieleesi tulee sanasta tuomaristo?
Paltila: – Ihmisten erilaiset näkemykset.
Laakso: – Mukava syöminen keskustelun lomassa.

Entä sanasta esikatselu?
Paltila: – Valinnanvaikeus.
Laakso: – Yö ja viski.

Kertoisitko jonkin hauskan tapahtuman johtaja-ajaltasi?
Paltila: – Vuonna 1973 tai 1974 Pohjois-Koreasta saapui ryhmä viikkoa ennen festivaalin alkua tarkoituksenaan neuvotella pohjoiskorealaisen elokuvan palkitsemisesta. Kyseessä oli matkailutyyppinen pätkä, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta voittoon. Yritimme selittää, että festivaalien tuomaristo päättää palkittavista elokuvista, mutta tämä ei tyydyttänyt pohjoiskorealaisia vieraitamme. Niinpä päätimme palkintojenjaon aluksi myöntää Pohjois-Korealle ja heidän elokuvalleen erikoispalkintona kristallimaljakon, jonka joku meistä kävi etukäteen ostamassa.
Laakso: – Festivaaleille tulee vuosittain ihmisiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa Suomessa. Monille sauna on tuntematon käsite. On aina hauskaa seurata heidän reaktioitaan, kun viemme heidät ensin sataan asteeseen hikoilemaan ja sieltä suoraan avantoon.

Päivitetty 11.03.2010 kello 15.13