Festival News 2009 - Tampereen 39. elokuvajuhlien verkkolehti

Hyvä musavideo tehdään vaikka kännykällä

– Hyvä musiikkivideo tehdään vasta sitten, kun on ensin keksitty hyvä idea. Itse olen auteur-fani eli käsikirjoitan, ohjaan ja editoin omat videoni, sanoo tamperelainen muusikko ja musiikkivideoiden ohjaaja Sami Sänpäkkilä.

Elävä musiikki säestää kokeellista elokuvaa

– Magyar Posse onnistui rakentamaan musiikillisen tarinan kuvan taustalle eikä vain alleviivannut kuvassa tapahtuvia emotionaalisia muutoksia. He loivat kokonaisuuteen uuden tason, jota en edes itse olisi nähnyt elokuvassa, sanoo Aldebaran Rising -elokuvan ohjaaja Petri Hagner.

Päivitetty 04.03.2009 kello 19.20